Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Mitä jokaisen pitäisi tietää ensiavusta? Ota elvytystaidot haltuun

Teksti:
Leena Lukkari
Kuvat:
Maiju Pohjanheimo, Pia Inberg
Lähteet:
InAction! -projektikoordinaattori Maaria Kuitusen haastattelu, SPR:n elvytysopas
Julkaistu: 22.3.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Suomen Punainen Risti opettaa HOK-Elannon tuella kahdeksasluokkalaisille ensiaputaitoja. Apua voi tarvita kuka tahansa, koska tahansa. Katso ensiavun perusteet.

Miksi ensiaputaidot ovat tärkeitä nuorille, SPR:n terveydenhuollon suunnittelija Niina Hirvonen?

Suomessa tapahtuu vuosittain miljoona tapaturmaa. Nuorten elämässä tapahtuu paljon, harrastetaan monenlaisia urheilulajeja, liikutaan pyörillä ja moottoripyörillä ja kokeillaan uusia juttuja. Nuoren elinpiiri laajenee. Kokeillaan ehkä alkoholia tai jopa huumeita ja päihtyneenä ollaan alttiimpia onnettomuuksille. Koska vanhemmat eivät ole enää paikalla valvomassa, on tärkeää että nuoret osaavat ja uskaltavat toimia itse.

"Kun nuoret tarttuvat toimeen siitä ei puutu tekemisen meininkiä!"

Millaisia onnettomuuksia nuoret kohtaavat?

Nuoret kertovat mielellään esimerkkejä elävästä elämästä. Milloin joku on pudonnut trampoliinilta, milloin joku on kaatunut pyörällä ja loukannut itsensä. Jokainen on varmasti joskus auttanut itseään tai kaveriaan pienten haavojen sitomisessa.

Miksi juuri nuoret ovat hyviä antamaan ensiapua?

Nuoret ovat nopeita, rohkeita ja ennakkoluulottomia. Koko Suomi hyötyy siitä, että ensiaputaidot ovat osa opetussuunnitelmaa. Kun nuoret tarttuvat toimeen siitä ei puutu tekemisen meininkiä!

"Pahinta on olla tekemättä mitään."

Mikä yksi asia jokaisen ihmisen tulisi tietää ensiavusta?

Pahinta on olla tekemättä mitään. Eli rohkeasti toimeen. Jos omat taidot eivät riitä, kannattaa soittaa heti hätäkeskukseen, josta saa apua ja ohjeita.

Mitä nuorille opetetaan InAction!-koulutuksessa, projektikoordinaattori Maaria Kuitunen?

Kahden tunnin verkkokoulutus opettaa tietoiskujen, kuvien, videoiden ja niihin liittyvien tehtävien avulla hätäensiapua sekä ensiapua tavallisimmissa loukkaantumisissa ja sairaskohtauksissa. Syventävä kuuden tunnin ensiapukoulutus sisältää verkkokoulutuksen lisäksi ensiapupelin, jossa joukkueet pääsevät seikkailemaan ympäri koulua ja tekemään ensiapuun liittyviä tehtäviä esimerkiksi tajuttoman ensiavusta, elvytyksestä tai suurten verenvuotojen tyrehdyttämisestä.

Miten nuoret ovat suhtautuneet opetukseen?

Nuoret ovat ottaneet ensiapuopinnot innostuksella vastaan. Yhdessä kisaaminen tekee taitojen opettelusta hauskaa ja oppi tulee pelaamisen ohessa kuin vahingossa. Sekin on mukavaa vaihtelua, että opetus ei tapahdu luokkahuoneessa vaan ympäri koulua ja mahdollisuuksien mukaan myös ulkona.

Ensiapu osana opetussuunnitelmaa

90 prosenttia nuorista uskoo, että ensiaputaidot ovat tärkeitä ja niitä tulisi opettaa myös koulussa, selvisi Suomen Punaisen Ristin kyselyssä. Ensiapu onkin otettu osaksi yläasteen opetussuunnitelmaa. Kaikissa kouluissa ei kuitenkaan ole sopivia välineitä tai osaamista taitojen opettamiseen.

Seuraavien kahden vuoden aikana Suomen Punainen Risti tarjoaa HOK-Elannon tuella ensiapukoulutusta kaikille HOK-Elannon alueen noin 12 000 kahdeksasluokkalaiselle. Verkkokoulutusta tarjotaan kaikille luokille, ja 200 luokkaa saa lisäksi syventävän koulutuksen.

Apua voi tarvita kuka tahansa, koska tahansa

Jos ihminen makaa maassa, eikä reagoi ympäristöön, on hänen avun tarpeensa selvitettävä nopeasti. Maassa makaava voi edelleen hengittää normaalisti, mutta tajuttoman hengitystiet voivat painua kiinni ja estää hengittämisen. Jos taas ihminen ei hengitä, aivot eivät saa happea. Hengityksen loppumisesta hapenpuutteen aiheuttamien aivovaurioiden alkuun on aikaa vain neljästä kuuteen minuuttia.

Paineluelvytys on tärkeää, koska se pitää yllä verenkiertoa ensihoidon saapumiseen asti, vaikka sydän olisi pysähdyksissä. Ohikulkijan tai tutun aloittama elvytys parantaa selvästi elottoman autettavan ennustetta. Myös mahdollisimman nopea sydäniskurin käyttö on tärkeää, ja niitä löytyykin jo monista julkisista rakennuksista.

Unohda pelko ja toimi – ensiavun perusteet

  1. Puhuttele ja ravistele maassa makaavaa autettavaa. Jos hän ei vastaa, soita hätänumeroon 112, laita puhelin kaiuttimelle ja kuuntele hätäkeskuksen ohjeita.
  1. Aseta autettava selälleen ja tarkista hengitys. Avaa hengitystiet kääntämällä autettavan päätä varovasti taaksepäin ja nosta samalla leuasta. Vie poskesi aivan autettavan suun ja nenän eteen ja tunnustele ilmavirtaa. Jos autettava hengittää normaalisti, pidetään hengitystiet auki kääntämällä hänet kylkiasentoon. Jos hengitystä ei tunnu, aloitetaan elvytys.
  1. Aloita elvytys 30 painalluksella. Käy polvillesi autettavan viereen ja aseta kämmentyvesi keskelle autettavan rintalastaa ja toinen kämmenesi ensimmäisen päälle. Aloita elvytys painamalla kohtisuoraan alaspäin 30 kertaa.
  1. Jatka elvytystä 2 puhalluksella. Avaa autettavan hengitystiet kuten alussa kääntämällä päätä varovasti taaksepäin ja nostamalla leukaa. Sulje toisen käden sormilla autettavan sieraimet ja ota toisella kädellä kiinni autettavan leuasta. Aseta suusi tiukasti autettavan suuta vasten. Puhalla rauhallisesti 2 kertaa. Puhallus on riittävän pitkä, kun rintakehä nousee vähän. Jos et ole harjoitellut puhalluselvytystä ja pelkäät puhaltamista, voi olla helpompaa antaa pelkästään paineluelvytystä.
  1. Jatka elvytystä vuorottelemalla painelua ja puhalluksia tahdissa 30 painallusta, 2 puhallusta ja taas 30 painallusta. Jatka siihen asti, kunnes ensihoitajat antavat luvan lopettaa, autettava alkaa selvästi reagoida tai voimasi loppuvat. Jos paikalla on useita auttajia, vaihtakaa elvyttäjää muutaman minuutin välein.

Katso kodin ensiapuopas ja vinkit auton ensiapuvarusteisiin

Lisää aiheesta