1990
Sanonta "olo kuin osuuskaupan hoitajalla" vähätteli sitä täystuhoa, johon osuusliikkeet, talouselämä ja koko Suomi syöksyivät 1990-luvun alussa. Velaksi pelattu kasino romahti. Kulutusjuhla taittui taantumaksi ja nousukausi lamaksi. Korkeuksiin ampaisseet korot säikäyttivät velkaantuneet kotitaloudet supistamaan kulutustaan.
Asunto-, auto-, kodinkone- ja huonekalukauppa kuivahtivat. Nousukauden synnyttämiä kauppakeskuksia tyhjeni. Lama leikkasi liikematkoja, kokouksia ja koulutusta. Matkustelu väheni: ravintoloita, hotelleja, kylpylöitä ja hiihtokeskuksia seisoi tyhjillään. Samaan aikaan osuusliikkeiden kustannukset kasvoivat ja rahoituskulut painoivat. Rakenteilla oli hotelleja ja ravintoloita, joille ei riittänyt asiakkaita.
2004
Kun Elannon hallintoneuvoston puheenjohtaja Leena Luhtanen kuuli ensi kertaa HOK:n ja Elannon fuusiosta, hän kivahti Seurahuoneen kabinetissa "nyrkkiä pöytään lyöden", ettei ole mukana toteuttamassa sitä. Kuulijoina olivat Elannon toimitusjohtaja Arto Ihto ja hallituksen puheenjohtaja Veijo Lehto. Ihto totesi, ettei se vaikuta: "Minä esitän hallitukselle, hallitus esittää hallintoneuvostolle, ja hallintoneuvosto päättää."
Luhtasen käsitys osuustoiminnallisen yrityksen komentoketjusta ja marssijärjestyksestä oli toisenlainen kuin Ihdolla. Veijo Lehto loiventeli, sovitteli ja tuki fuusioprosessia.
Luhtanen taipui kertomansa mukaan vasta paljon myöhemmin Tradeka-keskustelujen karahdettua ja HOK-neuvottelujen edettyä: "Tradekan kanssa meni miten meni, tarkkaa syytä en tiedä. Samaan aikaan SOK-malli ja HOK-malli alkoivat ottaa tulta. Ne eivät olleet helppoja neuvotteluja. Muistan tasan tarkkaan. Koin aluksi vierautta. Mutta kun katsoin historiaa, tiesin, että yhteistyötä on ollut aiemminkin eli sitä on pyritty luomaan. Sitten tietysti meidän toiminta-alue on yks yhteen, Etelä-Suomi. Se osui nappiin, ja mallilla oli menestymisen mahdollisuudet. Markkinaosuus kasvaa, eikä humpsahdeta epävarmuuteen. Osuustoiminta kuin osuustoiminta, sillä oli historiallinen pohja."
2008
Maailmantalouden taantuma iski vuonna 2008 Suomeen, ja kansantaloudelle löivät sisäisetkin kohtalonkellot. Kaupan lihavia vuosia seurasi väistämättä vyönkiristys. Kaikki kaupparyhmät päätyivät yt-neuvotteluihin, ja monta terveeksi otaksuttua toimijaa putosi kanveesiin tai kamppaili henkensä edestä. HOK-Elanto kohtasi kriisin kohtalaisen vahvana ja vakaana, eikä joutunut irtisanomaan yhtään töihin halukasta.
Suhdanteiden rinnalla jylläsi kenties lopullisempi rakennemuutos. Tietotekniikka oli muovannut kaupankäyntiä jo kauan, mutta vauhti kiihtyi 2000-luvulla. Megatrendiä vastaan ei kannattanut kapinoida. Kyseenalaistaisiko internet jopa fyysisen myymälän idean?
Kaupan alan maantieteessä verkkoryöpsähdys oli ehkä voimakkaampi impulssi kuin ensimmäisen maailmansodan merisaarto, Venäjästä irtaantuminen, jatkosodan elintarvikekortit tai 1960-luvun maaltapako. Mutta oliko hätä sittenkään tämän näköinen? Ruoanmyyntiä ei edelleenkään voida hoitaa Kaukoidästä tai Yhdysvaltain keskilännestä käsin, vaikka pellolta sykkisi biljoonan bitin reaaliaikainen yhteys myymälän tiskille. Tuoretuotteiden on tultava läheltä. Helsinki sai maitonsa ja leipänsä kauempaa kuin vuonna 1905, muttei kuitenkaan tuhansien kilometrien päästä. HOK-Elanto pysyi tiukasti verkkokaupan tahdissa omalla Kauppakassi-palvelullaan.
Historioitsijoiden Anitra Komulaisen (FM) ja Sakari Siltalan (FT) Kapinoiva kauppa (Kustannusosakeyhtiö Siltala, 512 s.) ilmestyy lokakuussa. Teos perustuu arkistomateriaaliin ja aikalaishaastatteluihin. Kirjan epilogin (ote "2008") kirjoittaja on Teemu Keskisarja.
Historiikin voi tilata tai ostaa kirjakaupoista ja HOK-Elannon Prismojen kirjaosastoilta. Tämän artikkelin tyylittely on tehty Yhteishyvän toimituksessa.