Lapsen uimaan opettaminen

Lapsen uimaan opettelu alkaa veteen totuttautumisesta. Lapset tottuvat veteen eri tavoin ja eri vauhdilla. Parhaiten lapsi oppii uimaan 5–7-vuotiaana. Silloin liikunnalliset taidot ovat jo hyvät ja lapsi on innokas oppimaan. Sukeltelu ja kelluminen voi onnistua jopa vauvaikäiseltä.

Veteen kannattaa totutella ensin kotona. Tottumista voi auttaa tekemällä peseytymishetkistä mukavia. Iltapesulla tai saunassa pieni lapsi oppii, miltä kasvoilla virtaava vesi tuntuu.

Osa uimakoulusta käyvistä lapsista hyppii innoissaan altaanreunalta istuma-asennosta veteen ja sukeltaa itse. Toiset eivät halua lainkaan veden alle, mutta nauttivat läiskyttämisestä ja uittamisesta.

Vedessä liikkuminen ja uuden oppiminen ovat temperamenttikysymyksiä. Kaikki eivät pyri itse veden alle, mutta lähes kaikki pienet uimarit sukeltavat sylistä toiseen, kun heidät lähettää matkaan, ja jatkavat tyytyväisinä polskuttelua pintaan nostettaessa.

Kun lapsi menee ensimmäistä kertaa uimahalliin, hän kohtaa paljon uutta. Altaan vesi on jännittävää, mutta myös uusi ympäristö, kaikuvat äänet, kohiseva reunakouru tai vieraat ihmiset voivat ihmetyttää.

Altaassa lapsi kokee monta uutta asiaa: miltä vesi tuntuu esimerkiksi silmissä, korvissa ja päälle roiskuessa? Lapselle tulisi antaa aikaa tutustua vedessä olemiseen. Kun vesi yltää navan yläpuolelle, tasapaino muuttuu ja liikkuminen on erilaista kuin maalla.

Hengityksen kontrollointi kannattaa ottaa mukaan vesileikkeihin alusta asti. Kun vedessä oleminen ei enää jännitä lasta, vedessä voi ryhtyä puhaltelemaan. Hengityksen pidättämistä ja ulos puhaltamista voi harjoitella leikin varjolla, ja vanhemman suusta pulputtavat kuplat ovat lapsista usein hauskoja.

Lapsesta voi tuntua pelottavalta pidättää hengitystä ja olla silmät kiinni. Hyvät uimalasit helpottavat vedessä olemista. Laseja on hyvä sovittaa jo kaupassa, ja niiden käyttöä voi harjoitella ensin kotona suihkussa. Uimalaseilla näkee sukeltaessakin, minne on menossa, ja arempia ne suojaavat veden roiskumiselta silmiin.

Kun kellunta-asento on opittu, on aika lisätä potkut mukaan. Vanhempi voi ensin vetää uimaria käsistä ja antaa vauhtia lapsen liukumiseen. Turvallisen uimisen kannalta olisi hyvä, että lapsi osaa sukeltaa. Silloin hän ei säikähdä, vaikka pää menisi hetkeksi veden alle. Kun lapsi osaa olla vedessä, pinnalla pysyminen on helpompi opetella. Sen vuoksi kelluminen, liukuminen ja sukeltaminen ovat tärkeitä ensitaitoja.

Uimataito avautuu lapsen oivaltaessa oikeanlaiset potkut. Potkut tehdään rennoilla ja suorilla nilkoilla. Uimisessa ei ole hyötyä vedenpinnan yläpuolelle loiskivista jaloista, pintaan pitäisi tulla vain vähän pärskeitä.

Jos lapsi ei uskalla mennä veteen, ensin on hyvä selvittää, mistä se johtuu. Pelko voi olla yleistä arkuutta tai taustalla voi olla jokin säikäyttänyt kokemus: lapsi on esimerkiksi nähnyt vanhemman sukeltavan ja katoavan yhtäkkiä veden alle tai kuullut sadussa vesihirviöstä.

Lapsi saattaa myös kokea veden epämiellyttäväksi silmissä, nenässä tai korvissa. Pelon purkamiselle tulisi antaa aikaa, sillä sitä ei voi kerralla kuitata turhaksi.

Uimarenkaat ja muut kelluntavälineet antavat lapselle mahdollisuuden oppia leikin kautta. Uimavälineistä on hyvä myös irtaantua, joten osa uima- reissuista kannattaa tehdä ilman niitä.

Vauvaperheet voivat aloittaa yhteisen uintiharrastuksen erilaisissa vauva- ja sisarusuintiryhmissä. Vauvauinnissa voi käydä jo kolmen kuukauden ikäisen lapsen kanssa. Uinnissa pikkuinen tottuu veteen, kokee sen värinän, nosteen ja vastuksen turvallisesti ihokontaktissa vanhempiensa kanssa.

Vauva- ja perheuinnin kouluttajat suosittelevat, ettei alle vuoden ikäistä lasta vietäisi uimahalliin. Vauvauinnissa vesi on puhdistettua, sillä vauvan elimistö ei välttämättä kestä tavallista vettä. Altaan vesi on lämmitetty 32–34 asteiseksi, koska vauvan oma lämmönsäätelyjärjestelmä ei vielä toimi kunnolla.

Vauvojen suojarefleksi sulkee hengitystiet, kun pää menee veden alle tai kun kasvoille tulee vettä. Sukellusrefleksi muuttuu vauvauinnissa opituksi hengityksenpidättämiseksi. Ohjaajat tarkistavat refleksin voimakkuuden ennen vauvan sukelluttamista, ja vauvauinnin voi hyvin aloittaa, vaikkei refleksiä enää olisikaan.

Sukellusrefleksi alkaa heiketä puolen vuoden ikäisenä ja katoaa kokonaan noin yhdeksänkuisena.

Vinkkejä lapsen veteen totuttamiseen

• Autopesu. Lapsi kävelee suihkun läpi puhaltaen samaan aikaan ilmaa suustaan.
• Kynttilänpuhallus. Lapsi pitää etusormen veden pinnalla ajatellen sen olevan kynttilä. Se puhalletaan kuplilla sammuksiin pitämällä nenä veden pinnalla ja suu vesirajassa.
• Perunoiden keitto. Koittakaa saada veteen puhaltamalla niin paljon kuplia, että vesi näyttää porisevan.
• Räpylät. Räpylät rauhoittavat lapsen potkuja, jos niiden on tapana pärskiä vettä ympäriinsä. Räpylät myös opettavat oikeaa liikerataa.

Uintitekniikat

Lapsen on ensin helpointa oppia uimaan koiraa, myyrää tai alkeisselkäuintia.

Koirauinnissa

• leuka on uitaessa veden pinnalla
• käsivedot ovat melko lyhyet, kuin koira kaivaisi kuoppaa rintakehän edessä.

Myyräuinnissa

• uidaan kasvot vedessä
• vedot tulevat pitkälle eteen ja menevät kainaloon työntäen vettä taakse
• vedot tehdään veden alla toisin kuin krooliuinnissa, mutta hengitys tapahtuu kroolauksen lailla sivulta.

Alkeisselkäuinnissa

• katse on suoraan ylöspäin
• napa lähellä veden pintaa
• potkut tehdään veden rajassa niin, että polvet eivät riko veden pintaa
• kädet myötäilevät kylkien jatkona.

Uimataidon määritelmä

Alkeisuimataidon mitta on 10 metriä ja perusuimataidon 50 metriä. Pari metriä eteenpäin pääsevä lapsi ei vielä ole uimataitoinen, vaikka niin haluaakin uskoa.

Pohjoismaisen määritelmän mukaan ihminen on uimataitoinen vasta, kun hän voi syvään veteen hypättyään ja pinnalle päästyään uida yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta neljänneksen selällään.