Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.
Teema

Maryna Kovalchuk asuu nyt Salossa.

”Aluksi lapsi lakkasi kokonaan puhumasta” – Maryna Kovalchuk pakeni sodan jaloista Suomeen

Teksti:
Kaisa Hako
Kuvat:
Outi Törmälä
Julkaistu: 26.7.2022
Muokattu: 26.7.2022
28-vuotias Maryna Kovalchuk pakeni Ukrainan sotaa poikansa, äitinsä ja kissan kanssa. Erityisesti ikävöivän ja kielitaidottoman äidin tilanne huolestuttaa Marynaa.

Maryna Kovalchuk kertoo elämästään näin:

”Kun Ukrainan sotaa oli kestänyt muutaman päivän, lähdimme kotikaupungistamme Vinnytsiasta. Elämä oli päivä päivältä kauheampaa, sillä asuimme lähellä lentokenttää, jota Venäjä pommitti jatkuvasti. Mukanani olivat alle 2-vuotias poikamme Kyryl, äitiniNataliia sekä Mona-kissa. Puolisoni Roman oli tullut töihin Suomeen jo tammikuussa.

Appivanhemmat toivat meidät Moldovan rajalle, josta jatkoimme bussilla ja ystävien kyydeillä Romanian, Slovakian ja Wienin kautta Suomeen. Lapselle ja kissalle ei voinut selittää raskaan matkan syytä. Kun tulimme perille Saloon 5. maaliskuuta, kissa ei suostunut kolmeen päivään tulemaan ulos kuljetuslaatikostaan ja Kyryl lakkasi aluksi kokonaan puhumasta. Pian luoksemme tulivat Ukrainasta myös sisareni lapsetDiariia ja Bohdan. Minä olen väliaikaisesti heidän huoltajansa, sillä sisko ja hänen miehensä ovat molemmat armeijan palveluksessa.

Olemme Romanin kanssa olleet monena vuonna kausitöissä Suomessa, mutta uusi elämä täällä on silti vaatinut paljon opettelemista. Aloitin nopeasti suomen kielen kurssin, ja sain kesäksi töitä ravintolasta. Kyryl alkoi jälleen puhua – myös suomen kielen sanoja, joita hän kuuli naapureilta.

Äidille tilanne on ollut vaikea. Huoli ja ikävä on kova, ja uutisia katsoessa itkettää. Minä yritän lasten takia pitää itseni kasassa.

On aina pikku voitto, kun osaa hoitaa jonkin asian itse.

Äitiä jännitti aluksi kielitaidottomana mennä vaikkapa yksin kauppaan.

”En tiedä, miten siellä maksetaan. Entä jos joku sanoo jotain ilkeää”, hän sanoi. Mutta kaikki ovat olleet todella kilttejä ja avuliaita. Lähellä meitä asuu nainen, joka heti aluksi vei meitä ympäri kaupunkia ja näytti, missä ovat kaikki tärkeät paikat.

Kyryl sai paikan päiväkodista. Diariia ja Bohdan eivät aluksi olisi halunneet suomalaiseen kouluun, mutta koulu olikin heille eräänlainen myönteinen sokki. Pian he olivat siitä aivan innoissaan. Tämä on lapsille hyvä maa kasvaa, ja elämä Suomessa vaikuttaa muutenkin rauhalliselta ja onnelliselta. Meistä tuntuu, että tulevaisuutemme voisi olla täällä.

Ukrainassa tein työtä kirjanpitäjänä logistiikkayrityksessä, mutta olen ajatellut, että täällä voisin ehkä opiskella uuden ammatin. Elämä alkoi joka tapauksessa alusta.”

Lisää aiheesta