Tatiana Illikainen kertoo elämästään näin:
”Tulin Suomeen marraskuussa 2006 43-vuotiaana. Olin ollut töissä matkailukeskuksessa Kostamuksessa ja tutustunut siellä taivalkoskelaiseen Kauko Illikaiseen.
Olen kotoisin Ukrainan Donbasista. Sieltä olin muuttanut Pietariin opiskelemaan laivakokiksi. Ehdin tehdä monenlaisia kokin töitä ennen kuin muutin Kostamukseen.
Sukulaisillani on sanonta, että hyvä mies on Jumalan lahja. En olisi uskonut, että voisin löytää Kaukon kaltaisen puolison. Se on kuin telepatiaa. Alussa, kun meillä ei ollut yhteistä kieltä, istuimme sanakirjat sylissä ja juttelimme niiden avulla.
Neljän kuukauden jälkeen sanoin Kaukolle, että en jaksa enää istua kotona. Silloin hän löysi minulle kokin työn Taivalkosken ABC:ltä. Hän on auttanut minua muutenkin joka paikassa. Hän on minun oma kääntäjäni.
Aluksi uusi työ jännitti minua, sillä suomalainen ruoka on erilaista kuin ukrainalainen tai venäläinen. Ensimmäinen vuosi tuntui vaikealta, mutta sen jälkeen helpotti. Nykyisin olen töissä Kuusamon ABC:llä, ja tykkään työstäni tosi paljon.
Kävin Ukrainassa viimeksi vuonna 2010 vanhoja koulukavereita tapaamassa. Nyt en tiedä, mikä heidän kohtalonsa on. Olimme Kaukon kanssa automatkalla, kun kuulimme radiosta sodan syttyneen Ukrainassa. Se oli hirveää. Yritin soittaa sukulaisille ja ystäville, mutta kukaan ei vastannut. Myöhemmin tavoitin ystävän Mariupolista. Hän oli hädin tuskin säästynyt pommitukselta, edes vaatteita ei jäänyt ylle. ”Minne menisimme, kuka meitä tarvitsee”, hän itki. Niin moni tuttu on kuollut tai ilman kotia. Uutisten katsominen pelottaa.
Etsin hyvää mieltä luonnosta ja puutarhassa puuhailemisesta. Viljelen perunaa, mansikkaa, kurkkua, retiisiä, sipulia, tilliä ja persiljaa. Kauko on rakentanut minulle kasvihuoneenkin.
Kun olin muuttanut Taivalkoskelle, aluksi tuntui pelottavalta: paljon metsää, taloja harvassa. Nykyisin kävelen metsässä pohjanpystykorvan kanssa ja nautin hiljaisuudesta ja lintujen tarkkailemisesta.
Rakastan koko sydämestäni Suomea, sen rauhallisuutta ja kauneutta. Täällä minusta tuntuu, että olen kotona.”