Mykola Kyrylenko kertoo elämästään näin:
”Vaimoni Viktoriia ja minä olemme molemmat kotoisin Umanin kaupungista Keski-Ukrainasta. Tulimme Suomeen yhdeksän vuotta sitten.
Menimme ensin töihin kananmunapakkaamolle Oripäähän. Koetimme aina päästä samaan työpaikkaan, jotta Viktoriia voisi tarvittaessa tulkata. Olemme olleet 13 vuotta yhdessä ja ajattelemme kuin yhteisillä aivoilla.
Seuraavaksi löysimme työtä puutarhalta, sitten juurespakkaamosta. Näin menivät ensimmäiset 4–5 vuotta, ja se oli kyllä vaikeaa aikaa. Aina kun työsopimus päättyi, piti jännittää, mistä löytyisi seuraava. Oleskeluluvan saimme ensin vuodeksi, sitten neljäksi vuodeksi ja vasta sitten pysyvästi.
Työ juurespakkaamolla oli fyysisesti raskasta, ja sitä tehtiin viiden asteen lämpötilassa. Minulla oli selkäkipuja, ja Viktoriia oli vähän väliä kipeänä. Meidän oli pakko lopettaa työt siellä.
Vaikka alussa oli vaikeaa, halusin silti jäädä Suomeen. Elämä täällä on niin vakaata. Kaikki on toki erilaista: kulttuuri, ihmiset ja luonto. Tykkäämme molemmat kovasti kalastuksesta, ja käymme kalassa aina, jos saamme tilaisuuden. Erityistä herkkua ovat hauki, kuha ja ahven.
Kun muutimme Heinolaan, elämä alkoi vakiintua. Pääsin kursseille ja sitten työharjoitteluun Peltosen suksitehtaalle, josta sain sen jälkeen työpaikan koneistajana. Viktoriia tuli myöhemmin töihin samaan paikkaan. Elokuussa 2019 meille syntyi tytär, Solomiia. Hän on isän tyttö! Solomiia oppii päiväkodissa suomea ja voi myöhemmin opettaa sitä minullekin.
Tämä kesänä rakensin Solomiialle leikkimökin pihallemme. Haaveilimme monta vuotta omasta talosta ja pihasta, ja puoli vuotta sitten unelma vihdoin toteutui. Olen remontoinut taloa itse, ja Viktoriia kunnostaa puutarhaa.
Kun Solomiia syntyi, meidän molempien perheet tulivat Ukrainasta meillä käymään. Sen jälkeen emme ole tavanneet. Ensin tuli korona, sitten sota. Se oli sokki. Olen laihtunut neljä kiloa pelkästä stressistä, ja Viktoriia saman verran. Joka aamu on ensimmäiseksi tarkistettava, ovatko läheiset kunnossa.
Elämässä voi olla monenlaisia haaveita talosta tai kesämökistä, mutta kaikkein tärkein toive on, että tulisi rauha. Että saisi nähdä sukulaisten taas nauravan.”
