Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Joona Höristä, 23, tuli neulesuunnittelija puolisattumalta: ”Neuleen suunnittelu vaatii luovuutta ja matikkapäätä”

Teksti:
Iina Kansonen
Kuvat:
Liisa Takala
Julkaistu: 2.2.2024
|
Muokattu: 2.2.2024
Yhteishyvään neuleohjeita suunnitteleva Joona Höri innostui neulomisesta lapsena, kun hän näki mammansa neulovan. Nykyään mamma kyselee neuvoja neulomiseen lapsenlapseltaan.

Neulesuunnittelija Joona Höri, 23, kiinnostui neulomisesta alle kymmenvuotiaana, kun hän katseli mammansa eli isoäitinsä neulovan.

”Se näytti tosi kivalta, joten pyysin häntä opettamaan minuakin”, Höri kertoo.

Opettaminen ei kuitenkaan käynyt ihan helposti, sillä oikeakätisen mamman oli hankala opettaa vasenkätistä lapsenlastaan.

”Hiffasin oikeastaan vasta kymmenen vuotta myöhemmin Youtuben ohjevideota katsoessani, miten vasenkätisenä neulotaan”, Höri sanoo.

Niinpä vuonna 2019, hieman alle parikymppisenä, hän innostui neulomisesta uudestaan. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, Höri jo suunnittelee neuleita. Hänen Yhteishyvälle suunnittelemansa neulesetin kuvio on inspiroitunut talvisesta merestä. Avantouimarille sopivaan settiin kuuluu pipo ja sukat. Katso Talvimeri-neuleohjeet täältä >>

Kilpailun voitosta intoa suunnitteluun

Hörin ensimmäinen valmis aikaansaannos olivat raidallisesta sukkalangasta neulotut villasukat. Pian hän oli koukussa neulomiseen – ja huomasi nopeasti, ettei aina löytänyt sopivaa ohjetta sellaiselle neuleelle, jonka olisi halunnut tehdä. Siitä sai alkunsa ajatus, että neulemalleja voisi suunnitella itse.

”Jo lapsena suunnittelin leikkimielisesti vaatteita ja asukokonaisuuksia. Olen aina pitänyt siitä.”

Hörin neulesuunnittelijan uran alkoi Novitan järjestämästä kirjoneulepaidan suunnittelukilpailusta vuonna 2021. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän suunnitteli neuleen.

”Jo lapsena suunnittelin leikkimielisesti vaatteita ja asukokonaisuuksia.”

Höri voitti kilpailun modernilla versiolla perinteisestä kirjoneulepaidasta. Voitokkaassa Syyshohto-nimisessä neuleessa on paljon graafisia kuvioita, ja se toisti nimensä mukaisesti ruskan värejä.

”Oli tosi kiva nähdä somessa, että ihmiset olivat tehneet suunnittelemani neuleen. Paidan neulominen vaatii paljon työtä, joten mallin täytyy olla oikeasti mieluisa, että joku neuloo sen.”

Voitto innosti jatkamaan neuleiden suunnittelua. Viime vuosina Höri on suunnitellut paitoja, villatakkeja, pipoja, lapasia ja kaulahuiveja. Hän kuvaa tyyliään klassiseksi, jopa minimalistiseksi.

Kymmeniä tunteja neuleen suunnitteluun

Hörin mukaan neuleen suunnittelu vaatii luovuutta ja ongelmanratkaisutaitoja.

”On oltava ymmärrys siitä, miten ohjeen voi sarjoa eri kokoihin. Suunnittelu vaatii siis myös matikkapäätä.”

Tavallisesti hän aloittaa neulemallin suunnittelun valitsemalla langan. Sen jälkeen hän miettii, mitä langasta voisi syntyä: paita, sukat vai jotakin ihan muuta.

”Piirrän kaikista neuleista suunnitelmat muistiinpanovihkooni käsin. Lisäksi listaan ylös tietoja esimerkiksi siitä, onko neule rento vai istuva, tuleeko siihen pintaneuletta vai onko se sileää neuletta sekä mietin mittoja omassa mallikoossani.”

”Suunnittelu vaatii myös matikkapäätä.”

Seuraavaksi Höri tekee mallitilkun, josta laskee neuletiheyden eli sen, kuinka monta silmukkaa kymmenen senttimetrin pituiselle pätkälle mahtuu. Sen jälkeen hän alkaa neuloa neuletta ja kirjaa samalla muistiinpanoja vihkoonsa.

Simppelin neuleen suunnittelu vie Höriltä muutamia tunteja, jos hänellä on selkeä visio. Muussa tapauksessa suunnitteluun voi upota kymmeniäkin tunteja. Mitä enemmän yksityiskohtia, sitä enemmän aikaa suunnitteluun tarvitaan. Suunnittelua enemmän aikaa vie kuitenkin työn neulominen.

”Vaikka suunnitteluvaiheessa olisin ajatellut, että tämä toimii näin, saatan neulomisvaiheessa huomata, että eipä toimikaan. Silloin pitää purkaa ja kokeilla ja tehdä suunnittelua uudestaan.”

Joonan vuoro neuvoa mammaa

Neulominen on Joona Hörille rentoutumiskeino. Hän neuloo useimmiten kotona tutussa paikassa divaanisohvan nurkassa kahvia juoden. Hörin keskeneräiset neuleprojektit odottavat aina sohvan reunalla, joten niihin on helppo tarttua.

”Kun neulon, pystyn heittämään muut ajatukset pois mielestäni.”

Tällä hetkellä neulesuunnittelu on harrastus, josta Höri saa toisinaan hieman tuloja. Loppusuoralla olevat vaatetusalan vestonomiopinnot vievät suurimman osan ajasta.

Myös Hörin mamma neuloo edelleen – tosin ei yhtä paljon kuin lapsenlapsensa.

”Mamma on jopa muutaman kerran kysynyt minulta neuvoa neulomisessa. Pari vuotta sitten hän oli kuullut, että sukan voi neuloa myös niin, että neulomisen aloittaa varvasosasta. Hän kyseli minulta, miten sellainen oikein tehdään.”

Katso Hörin suunnittelemien Talvimeri-pipon ja sukkien neuleohje

Lisää aiheesta