Uusittu Kappeli on Esplanadin helmi – Ravintolan pitkään historiaan mahtuu kiehtovia tarinoita

Kappeli avattiin samana päivänä, kun marsalkka Mannerheim syntyi eli 4. kesäkuuta 1867. Mutta jo vuonna 1840 sokerileipuri Jerngren oli rakennuttanut Helsingin Esplanadille myyntikojun, jossa myytiin leivoksia ja limonadia ja jonka ylevä muoto muistutti kirkkoa. Kansa alkoi kutsua sitä Kappeliksi. Kun puinen myyntikoju meni huonoon kuntoon, arkkitehti Hampus Dahlström suunnitteli uuden Kappelin. Dahlström oli aikansa tähtiarkkitehti, joka suunnitteli myös Vanhan ylioppilastalon ja Kaartin maneesin.

Uuden omistajan myötä Kappelista tuli Helsingin keskustan sykkivä sydän, jossa käytiin kuulemassa uusimmat uutiset ja ihmettelemässä pöydissä istuvia muusikoita, taiteilijoita ja runoilijoita.

Esimerkiksi säveltäjä Oskar Merikanto istui mielellään ikkunapöydässä ja antoi katseensa levätä ilta-auringon kultaamilla laineilla Eteläsatamassa. Runoilija L. Onerva puolestaan saattoi nauttia Kappelin antimista ilman kavaljeeria tai peräti itsekseen herraseurueessa – mitä tietysti paheksuttiin.

Kappelista tuli Helsingin keskustan sykkivä sydän.

”Eikä Kappelista voi puhua ilman taidetta. Meillä taide on maalattu seiniin”, Santeri Uusitalo sanoo.

”Kerron vähintään kolme kertaa päivässä tarinaa, kuinka eräs ravintoloitsija piti täällä kosteita aamiaisia. Taiteilijat jäivät velkaa ja korvasivat laskut maalaamalla Kappeliin teoksia.”

Talon kuuluisin teos on Albert Edelfeltin maalaama Gambrinus, Satukuningas ja oluen keksijä. Valitettavasti se on yleisöltä piilossa, mutta sentään kokkien ja tiskareiden ilona – keittiön seinällä.

Kun käymme katsomassa tummasävyistä maalausta, on kysyttävä: miksi ihmeessä Edelfelt on tuupattu keittiöön?

”Sen takia, että tila oli aikoinaan osa ravintolasalia, kun taas silloinen keittiö oli kellarissa.”

Nykyisin kellarissa on ravintolatiloja sekä uusi leipomo. Siellä tehdään tuotteet kahvilaan ja leivät ravintolasaliin.

”Sata vuotta sitten täällä oli vahva kondiittoriperinne, ja uuden leipomon myötä ympyrä on sulkeutunut.”

Kappelin kaltaista monumenttia ei voi noin vain remontoida. Pitää katsoa, että muutokset sopivat rakennuksen historiaan ja ilmeeseen.

Uusitalon mukaan Kappelia pukee klassisuus.

”Valitsimme klassisia kalusteita, ja uusi värimaailma perustuu ravintolan alkuperäisiin sävyihin. Helsingin Kaupunginmuseo oli vahvasti mukana remontissa.”

Ravintola ja kahvila sijaitsevat Kappelin siivissä. Ne valmistuivat 1890-luvulla. Siipien seinät ovat ikkunaa ja elävät yhteydessä ulkomaailman kanssa. Valoisan ja vehreän kahvilan värimaailma on remontin jälkeen vaalea. Tunnelmallisessa ruokasalissa värit ovat asteen tummemmat. Kappelin keskiosassa sijaitseva baari on rakennuksen vanhin ja hämyisin osa.

”Meillä kaikki on vähän spesiaalia.”

Värien ja tunnelmien lisäksi tarjoilut vaihtelevat tilasta toiseen. Uusitalo kertoo, että kahvilassa tarjotaan talossa leivottuja leivonnaisia ja helppoa ruokaa, kuten suosittua lohikeittoa. Ravintolassa on reilua suomalaista ja pohjoismaista ruokaa: poroa, maksaa ja siikaa.

Kahvin Kappeliin paahtaa Robert Paulig. Se tehdään varta vasten tänne.

”Meillä kaikki on vähän spesiaalia”, Uusitalo sanoo ja nauraa.

Illalla palaan Kappeliin päivälliselle. Meidät ohjataan ikkunapöytään, jonka pöytäliina hohtaa valkoisena. Tilaamme talossa savustettua merilohta ja jälkiruuaksi marinoituja mansikoita, ginillä maustettua sorbettia ja rosmariinimarenkia. Nautimme herkuista, huomaavaisesta palvelusta ja siitä, että ikkunoiden takana sykkii pääkaupungin elämä. Oi elon suloa!

Kappeli on viihdyttänyt ja ruokkinut helsinkiläisiä ja matkalaisia jo 155 vuotta. Miksi se on säilyttänyt suosionsa?

Uusitalo uskoo, että syynä ovat Kappelin monet kasvot.

”Oli asiakkaan tarve mikä vain, täältä löytyy vastaus. Kahvilaan voi tulla aamukahville, ja terassilla voi ottaa oluen, kun nauttii Espan lavan konserteista. Ravintolassa saa laadukasta illallista. Häät voi järjestää Kappelin kellarissa. Tälläkin viikolla siellä on joka päivä tilaisuus – se on tosi suosittu.”

”Kun työskentelee arvokkaassa ympäristössä, niin itselläkin selkä suoristuu joka päivä.”

Kappelissa käy paljon yritysasiakkaita ja isoja ryhmiä. Normaaleina aikoina turisteja tulvii ovista.

”Tämä on niin iso paikka, että täällä törmää aina tuttuihin ja vilinää riittää.”

Ravintolanjohtajan mukaan työhön ei vaikuta se, että rakennus on suojeltu. Tärkeimmät seinäornamentit ja taideteokset on suojattu lasipinnoilla.

”Mutta kun työskentelee arvokkaassa ympäristössä, niin itselläkin selkä suoristuu joka päivä.”

Lopuksi ravintolanjohtaja Santeri Uusitalo näyttää, missä kirjailijakuuluisuus Eino Leino tapasi istua. Leinon suosikkipöytä oli ravintolasalin reunassa ikkunoiden luona. Uusitalon kuuleman jutun mukaan taiteilijoilla oli viime vuosisadan alussa kaksi suosikkipaikkaa Helsingissä: Kappeli ja Kämp-hotelli. Leino istui ikkunapöydässä nähdäkseen, koska taiteilijakaverit menivät Kämpiin. Silloin hän laittoi leveälierisen hatun päähänsä, heitti viitan ylleen ja katosi kuvasta.