Veera asuu Espoossa omakotitalossa ja maksaa siitä 250 euroa kuussa

Koti on useimmille meistä turvapesä. Parin viime vuoden aikana turvan tunne on kuitenkin monella järkkynyt. Asumisen kulut ovat nousseet niin lainojen korkojen, sähkön hinnan kuin yleisten elinkustannusten kallistumisen vuoksi. Myös asuntokaupan hyytyminen on lisännyt epävarmuutta.

Onko nyt hyvä aika ostaa tai myydä? Vai olisiko kuitenkin turvallisinta asua vuokralla?

Veera, Laura ja Pekka kertovat, miten he asuvat ja miksi.

Sukupolvien yhteinen kommuuni: 250 euroa kuussa

”Tämän piti olla väliaikaista, mutta yhtäkkiä olemmekin asuneet tässä viisi vuotta, hankkineet kaksi koiraa ja perustaneet perheen”, Veera Karjalainen, 30, kertoo.

Hän asuu puolisonsa ja puolivuotiaan poikansa kanssa appivanhempien kanssa samassa omakotitalossa Espoossa. Talo on Karjalaisen puolison lapsuudenkoti, jonka anoppi omistaa. Pariskunta maksaa anopille vuokraa. Veeran osuus siitä on 250 euroa kuussa.

Aiemmin pari asui Tampereella. Kun Karjalaisen puoliso sai töitä Espoosta, he alkoivat etsiä asuntoa pääkaupunkiseudulta. Anoppi ehdotti, että he muuttaisivat hetkeksi hänen luokseen.

Nyt yhteisasuminen on tullut jäädäkseen jopa siinä määrin, että Karjalainen on haaveillen katsellut välillä kartanoita, joihin mahtuisivat asumaan heidän lisäkseen myös appivanhemmat, omat vanhemmat ja vaikka sisarukset perheineen.

”Jos katselemme muita taloja, ajattelemme aina, että miten kaikki mahtuisivat sinne.”

Nuori pari asuttaa rintamamiestalon keskikerrosta, josta appivanhemmat muuttivat yläkertaan. Karjalaisen miehen vanhaan huoneeseen rakennettiin keittiö ja portaisiin tehtiin väliseinä, jotta molempiin asuntoihin on oma sisäänkäynti. Pohjakerroksessa on jaetut kylpytilat ja kodinhoitohuone.

”Aluksi ajatus siitä, että anoppini keittiö on nyt minun käytössäni, tuntui hieman hankalalta. Rajojen vetäminen oli haastavaa. Mutta pian yhteiselo alkoi sujua kivasti, eikä minulla ja anopilla ole ollut mitään kärhämää”, Karjalainen kertoo.

Moni ihmettelee Veera Karjalaiselle, miten anopin kanssa voi asua. ”Onneksi minulla on ihana anoppi”, hän sanoo.

Joustavuutta tarvitaan, kun neljän aikuisen ihmisen tarpeita sovitetaan yhteen.

”En ole kokenut, että tarvitsisin tilaa. Olen tottunut siihen, että elämässä on ääntä.”

Lapsen syntymän myötä miniän ja anopin suhde on lähentynyt entisestään. Karjalaisella ei ole Espoossa juuri muuta lähipiiriä, joten appivanhemmista on tullut suuri tuki ja turva.

”Kun poikamme syntyi, korostui se, miten ihanaa on, että he ovat lähellä. Arvostan sitä, miten he haluavat olla mukana arjessamme.”

Porukka viihtyy yhdessä esimerkiksi pihalla grillaten ja puutarhahommia tehden.

”Viikonloppuna anoppi teki suolaisen ruoan ja minä jälkiruoan. Näin me jaamme vastuuta muutenkin.”

Yhteisasuminen antaa valtavasti – jopa omat häät.

”Menimme naimisiin pihallamme. Anoppi auttoi järjestelyissä, pihan koristelussa ja ruoanlaitossa.”

Kesäisin anoppi ja tämän mies veneilevät ja yläkerta tyhjenee.

”Jos heitä ei ole nähnyt hetkeen, alkaa tulla ikävä.”

Tilaa yrittää: 657 euroa kuussa

Tamperelaisen Pekka Söderin, 31, mielestä vuokra-asumisen ehdoton etu on, että asumiskulut ovat tiedossa vähintään vuodeksi. Vastuut sekä riskit ovat vähäiset. Jos jääkaappi hajoaa, vuokranantaja hoitaa asian.

Söder on asunut puolitoista vuotta tyttöystävänsä kanssa 97-neliöisessä neljän huoneen kerros­taloasunnossa. Söderin osuus vuokrasta on 657 euroa kuussa.

Parasta asunnossa on näköala, sijainti ja väljyys.

”Hieno luonto ja eri vuodenajat näkyvät täältä hyvin”, Söder kertoo.

Tilaa tarvittiin, koska Söder pyörittää sivutoimisesti Pekan Pehmeet -nimistä ryijy-yritystä kotoa käsin. Taustaltaan Söder on puuseppä, mutta viimeistelee nyt tradenomin opintojaan. Lisäksi hän työskentelee osa-aikaisesti myyjänä.

Tätä ennen pari asui kolmisen vuotta noin 50-­neliöisessä kaksiossa.

”Mietin, mikä olisi järkevin ratkaisu taloudellisesti: isompi koti, jossa minulla olisi mahdollisuus työskennellä vai erillinen toimitila yritykselle. Päätös oli lopulta helppo.”

”Vuokralla asuminen on ollut huoletonta”, sanoo tyttöystävänsä kanssa Tampereella asuva Pekka Söder.

Söder jakaa tyttöystävänsä kanssa intohimon käytettyyn tavaraan ja kodin sisustamiseen. Vuokralla asumisessa heitä on häirinnyt ainoastaan se, ettei kotia viitsi laittaa kuin omaansa. Hetki sitten he suunnittelivat rimaseinän tekoa, mutta projekti jäi, koska he eivät ole varmoja, kuinka kauan asunnossa vielä asuvat.

Nyt pari suunnittelee oman asunnon ostoa.

”Olemme yrittäneet vertailla eri kohteiden kuluja ja mahdollisia taloyhtiöiden remontteja, mutta se vaatii vielä lisää ymmärrystä.”

Kun he muuttivat nykyiseen kotiin, vaihtui myös alue. Söderistä on hyvä, että vuokralla asuessa voi tutustua ensin niin alueeseen kuin taloyhtiöihin.

”Olen kuullut kauhutarinoita siitä, miten asuntoon voi jäädä loukkuun. Vuokralla asuminen on ollut huoletonta. Mutta kyllä kiinnostus omaan asuntoon on jo kova.”

Pari vuotta sitten Söder alkoi seurata tarkemmin omaa kulutuskäyttäytymistään. Sen myötä rahaa on hiljalleen säästynyt noin 5 000 euroa. Asuntoon hän ei ole vielä tietoisesti säästänyt, mutta arvelee siirtävänsä jo ensi palkasta osan sivuun sitä varten.

Omistusasunnossa voi juurtua: 839 euroa kuussa

”Parasta kodissani on takka. Sellainen oli myös lapsuudenkodissani”, jyväskyläläinen Laura Nieminen, 21, kertoo.

Niemisen isä kuoli neljä vuotta sitten. Perintörahoja Nieminen käytti viime syksynä ostamaansa ensiasuntoon. Rivitalokaksion takka vei sydämen. Hän käyttää sitä paljon: syksyisin tunnelmointiin, talvisin lämmitykseen.

Nieminen on verrattain nuori omistusasuja, sillä Tilastokeskuksen mukaan tyypillisin ensiasunnon ostaja on 29-vuotias. Iso osa suomalaisista asuu Niemisen tapaan yksin.

Tuntuu järkevältä maksaa asuntoa itselleen sen sijaan, että rahat menisivät toisen taskuun.

”Vuokranantaja ei tule heittämään minua täältä pois. Voin rauhassa rakentaa omaa elämääni ja juurtua tänne.”

Vuokratyöläisenä Laura Niemisen oli haastavaa vakuuttaa pankit riittävän tasaisista tuloista, mutta lopulta asuntolaina myönnettiin.

Vaikka moni kaveri haaveilee muutosta, Nieminen näkee tulevaisuutensa Jyväskylässä.

”Sukuni on täällä. Serkkuni asuvat lähellä ja tahdon viettää heidän kanssaan aikaa. Niin kauan kuin minulla ei ole parisuhdetta ja elämäntilanne on tämä, aion asua tässä kodissa.”

Kun Nieminen osti asunnon, korot olivat korkealla. Hän otti varmuuden vuoksi korkokaton, josta maksaa kuukausittain 35 euroa. Nieminen säästää kuukaudessa 300 euroa. Tavoitteena on, että hän voisi maksaa myöhemmin asuntolainan kerralla pois.

”Näen myös asuntolainan maksamisen eräänlaisena säästämisenä”, hän sanoo.

Nieminen työskentelee vuokratyöläisenä ravintola-alalla ja opiskelee yhteisöpedagogiksi. Tarkoitus on valmistua vuoden päästä ja hakea töihin nuorisotyönohjaajaksi.

”Olen onnekas, että voin elää kuten haluan, mutta teen sen eteen kyllä paljon töitä.”