"Se on tämmöistä näitten joutomiesten kanssa", tuskailee Juha Torvinen luurin toisessa päässä.
Yritämme löytää yhteistä aikaa kalenterista, ja kuin ihmeen kaupalla ryhmä on viikkoa myöhemmin koossa. Olemme Ylöjärvellä, Akun tehtaalla, joka on paitsi Eppu Normaalin kotipesä myös menestyvä liikerypäs, jossa toimii toistakymmentä yritystä, tuotantoyhtiötä ja levytysstudiota.
Martti Syrjä astelee verkkaan kädet selän takana ja tuumailee. Taas näitä, innokkaita median edustajia, kertoo katse. Lounas jää väliin, ja Syrjä oikaisee pitkin pituuttaan mustan nahkasohvan uumeniin. Lämmittelykierroksia ei tipu.
Bändin muut jäsenet, kitaristi Torvinen, rumpali Aku Syrjä ja basisti Sami Ruusukallio lusikoivat kalasoppaa ja ottavat vastuun small talkista. Pantsea ei näy missään.
"Pantse tulee kun tulee. Akateeminen vartti nyt ainakin", Torvinen sanoo.
Ja tuleehan hän. Mikko "Pantse" Syrjän tukka on takussa ja silmät uniset, taskussa tunnin yöunet ja viimeinen syyspurjehdus. Nyt on paatti telakalla ja mieli nollattu, on taas aika tarttua kitaraan.
Tässä on ryhmä, jonka tuntevat kaikki. He ovat Eput, joiden kanssa tarinoidessa vastuu on aina vähän kuulijalla. Joukko on kuin seitsemän veljestä, mutta heitä on vain viisi ja vain kaksi heistä syntyi veljeksiksi.