Espooseen rakennettiin sotien jälkeen "Uusi Kannas", josta työväki kuljetettiin kuorma-autoilla SOK:n tehtaille ja konttorille

Helsingin kaupunki kaavoitti keväällä 1941 tontteja Albergan kartanon maille Espoon Leppävaaraan. Laajalahden tontit oli tarkoitettu siirtoväelle sekä rintamamiehille ja sotainvalideille perheineen.

Karjalaisten kunniaksi kaduille annettiin menetettyjen alueiden paikannimiä. Siksi alueella kaartuvat Jaakkimantie, Kirvuntie, Heinjoentie, Antreantie ja monet muut − samaan tapaan toistensa lähellä kuin kunnat Karjalassakin. Kotiliesi-lehti tohti nimetä alueen ”Uudeksi Kannakseksi”.

Jo ennen sotia myös SOK:lla oli suunnitelma rakentaa Laajalahteen työsuhdeasuntoja. Keväällä 1941 SOK osti sieltä kuudentoista hehtaarin alueen. Rakentaminen alkoi pian sodan päätyttyä, ja kiinnostuneille SOK:n työntekijöille järjestettiin suuri patikkaretki Helsingistä rakennustyömaille metsäluonnon keskelle. Perillä nautittiin virvokkeita sekä tutustuttiin hankkeeseen ja mahdollisiin tuleviin naapureihin.

SOK:n alue sai nimen Kotikontu. Sen suunnitteli SOK:n arkkitehti Aarno Raveala (1911–1983).

Pula-ajasta huolimatta laatu- ja varustetaso oli korkea.

Hartiapankkityön sijasta Kotikonnun rakensivat ammattilaiset, ja pula-ajasta huolimatta se edusti korkeaa laatu- ja varustetasoa. Puutavaraa saatiin Leppävaarasta, mutta suurin osa siitä tuotiin Kiteeltä asti. Enimmillään tonteilla ja tellingeillä uurasti kaksisataa rakennusmiestä.

Ensimmäiset muuttokuormat saapuivat vuoden 1946 lopulla. Henkilökunnalle valmistui kaiken kaikkiaan kolme rivitaloa, kahdeksantoista rintamamiestaloa ja yhdeksän kerrostaloa, joista viimeisin kohosi vuonna 1975. Yhtä rivitaloa lukuun ottamatta kaikki ovat edelleen olemassa.

Kaksikerroksiset rivitaloasunnot oli tarkoitettu yhdelle perheelle, mutta asuntopulan ja -säännöstelyn takia niihin mahdutettiin kaksi perhettä muuntamalla yläkerran palvelijanhuone keittiöksi.

Rivitaloissa oli yhteiset leivintuvat, saunat, pyykkituvat, mankelit, säilytystilat polkupyörille ja kelkoille sekä ”miesväen askarteluhuoneet”.

Keskuslämmitystä tai lämmintä vettä ei ollut, mutta asunnot olivat valoisia ja modernisti suunniteltuja. Kaakeliuunit valmisti Helsingin Munkkisaaressa toiminut Lämpöuuni Oy, ja niiden pintaa koristivat Arabian tehtaan keramiikkalaatat.

Pienillä nikseillä säästettiin tilaa. Huoneita erottivat liukuovet, ja ruokapöytä vedettiin esiin keittiön työtason alta. Säilytystilaan oli kiinnitetty huomiota, joten keittiöstä löytyi kylmäkomero ja astiakaappi, makuuhuoneesta liinavaatekomero ja olohuoneesta kaksi vaatekaappia.

Alku aina vaikea: tieverkko oli heikko ja koulut ja palvelut kaukana.

Ensivuosien vesipulaa helpotti SOK:n säiliöauto. HOK:n Laajalahden myymälä otti valikoimiinsa rakennustarvikkeita ja välitti tilaustarvikkeita, jotta asukkaat saivat remontoitua kotinsa valmiiksi.

Yhteisöllisyys väritti vuodenkiertoa. Sama joulupukki kiersi talosta toiseen, ja juhannuksena kokoonnuttiin Kotikonnun juhliin. Asukkaat aktivoituivat puuhaamaan alueelle paloasemaa, kansakoulua ja postikonttoria. Vuonna 1952 valmistuivat Toivo Pellin (1906–1985) suunnittelemat ajanmukainen koulurakennus ja opettajien asuntola.

Pihoille perustettiin tuiki tarpeelliset perunamaat ja vihannespalstat. Puutarhasuunnitelmat laati Helsingin kaupungin puutarhakonsulentti Elisabeth Koch (1891–1982). Kotikonnun istutusmallit tulivat siis samalta piirustuspöydältä kuin Helsingin Puu-Käpylän, Torkkelinmäen, Olympiakylän ja Pirkkolan pihat ja viheralueet.

Kesäiltana sai istua oman pihan puutarhakeinussa ja nauttia elämästä.

Kirvuntien rivitalojen pihoille Koch suositteli istutettavaksi kuusia, pihlajia, isotuomipihlajia, mongolianvaahteroita, kiiltotuhkapensaita, siperianhernepensaita, unkarinsyreenejä, punalehtiruusuja sekä jasmikkeita.

Monen perheen sodanjälkeinen unelma toteutui, kun kesäiltana sai istua oman pihan puutarhakeinussa ja nauttia elämästä.

Aivan ensimmäisenä Kotikontuun muutti Lehtisen perhe: isä Paavo, joka työskenteli SOK:lla varastomiehenä, sekä äiti Aune ja kahdeksankuinen Aarno-poika. Marraskuun 1946 alussa he leiriytyivät asuntonsa yläkertaan, kun rakennusmiehet vielä viimeistelivät alakertaa. Perhe muutti yhdeksän neliömetrin huoneesta, joten oli haltioittavaa päästä oman kurkihirren alle.

Koska Leppävaaran asemalle oli matkaa, SOK järjesti aamu- ja iltakuljetukset tehtaille Helsingin Vallilaan ja pääkonttoriin Rautatientorin laidalle. Väki kipusi katetun kuorma-auton lavalle joka arkiaamu kello 7.15. Autoa kutsuttiin hellästi ”toosaksi” ja ”matolaatikoksi”. Ajan mittaan myös monet rouvat saivat sillä kyydin synnytyslaitokselle. Oma väki -lehden mukaan Kotikonnulla oli niin hyvät oltavat, että syntyvyys oli kiitettävää: ”Raitit ovat täynnä kasvavia, pirtit pieniä ipania”.

HOK:n parakkimyymälä oli asukkaiden ensimmäinen kokoontumispaikka, jonka vilkkaus tuotti sille lisänimen ”Suomen Tietotoimiston Kotikonnun sivukonttori”.

Karjalaiset olivat ahkeria lukijoita, joten jo vuonna 1948 kylään avattiin kirjakauppa. Laajalahden kirjasto perustettiin vuonna 1953 kansakoulun yhteyteen, ja Veljeskulman talossa se toimi Espoon pääkirjastona ennen Leppävaaran kirjaston valmistumista.

Oman väen toimittaja tunnelmoi, että asukkaat voivat ikkunoistaan ihailla ”kesäisen metsän vihreyttä. Omalla kuistilla istuen voi kuunnella käen kukuntaa ja sirkan laulua”.