Jenni Vartiainen oli vain tunnin hereillä päivässä – Kertoo nyt vaikeasta ajasta

”En ole ollut niin syvällä kuopassa koskaan. Pystyin hädin tuskin suoriutumaan keikoistani.”

Artisti Jenni Vartiainen istuu kahvilan pöydässä ja tapailee sanoja. Hän miettii tarkkaan, mitä haluaa aiemmista vaikeuksistaan puhua.

Epävarmuudesta huolimatta Jennin katse on lempeä ja intensiivinen. Voimakas silmämeikki syventää vaikutelmaa. Hän on juuri saapunut kuvauksista, joissa ikuistettiin maaliskuussa julkaistun Origo-levyn tunnelma.

”Origo merkitsee nollapistettä, lähtöruutua”, Jenni selittää.

Jonkin sellaisen äärellä Jenni artistina on. Suomalaisten rakastama laulaja piti vuosien julkaisutauon, sai kaksi lasta ja asui viisi vuotta New Yorkissa. Tämä kaikki muutti häntä ihmisenä ja musiikintekijänä.

”Olen pohtinut, millä tavalla haluan tehdä musiikkia jatkossa niin, että jaksan tehdä sitä vielä seuraavat kaksikymmentä vuotta”, hän kertoo.

Pohdinnat ovat samoja, joita miettii moni ruuhkavuosia elävä. Artisti myöntää, että hänenkin elämässään on ollut aikoja, jolloin jaksaminen on ollut koetuksella.

Kymmenen vuotta sitten artistin elämässä oli aallonpohja, josta hän ei ole juurikaan avautunut aiemmin. Vaikeudet olivat tulleet ryminällä: pitkä parisuhde oli päättynyt ja vuosia jatkuneet univaikeudet tehneet työskentelystä vaikeaa.

Silti Jenni ei ymmärtänyt aluksi itsekään, miten väsynyt oli. Uni oli toki ollut huonoa jo vuosia, mutta suorittajaluonne ei antanut periksi. Pahimpina hetkinä hän jaksoi olla pystyssä vain tunnin verran päivässä. Muu aika meni pimeässä peiton alla.

”Kyllähän silloin on tosi masentunut ja tarvitsee apua”, Jenni toteaa.

Voimia avun hakemiseen hän ei kuitenkaan löytänyt itse. Hän ei yksinkertaisesti osannut luovuttaa.

Sitten rohkea kollega puuttui tilanteeseen. Kun Jenni ehdotti vasta julkaistun levyn perään uuden aloittamista, työkaveri sanoi, että nyt ei ole aika tehdä mitään. Oli aika pysähtyä.

”Se armollisuus herkisti. Kun tunteillani oli arvoa myös muille, minun oli helpompaa olla armollisempi myös itselleni.”

Vanhemmuus on opettanut rennommaksi

Henkilökohtaisten asioiden avaaminen julkisuudessa ei ole tuntunut Jenni Vartiaisesta useinkaan tarkoituksenmukaiselta. Hän pitää mielen sisäisten asioiden prosessointia jatkumona. Mielen paraneminen vaikeista elämänvaiheista kestää usein vuosia, eikä matkaa ole siksikään syytä avata muille.

Tällä kertaa hän kokee avoimuuden kuitenkin tärkeäksi. Jenni toimii Mieli ry:n Mielinauha-kampanjakasvona 2025. Näkyvyydellä kerätään varoja suomalaiseen mielenterveystyöhön.

”Apua voi hakea, vaikka ei olisi diagnoosia. Elämässä voi olla huonoja hetkiä – tulee ero tai muu perusturvaa järkyttävä tilanne. Silloin auttaa, että puhelimen päässä on auttava ihminen”, hän sanoo.

Jenni uskoo, että moni suhtautuu mielen asioihin ylenkatsoen. Fyysinen kipu voi olla vaikea ohittaa, mutta mieltään moni kuvittelee ohjailevansa myös silloin, kun ei tosiasiassa ole enää itse ohjaimissa.

Muutama vuosi sitten Jenni ei olisi kuvaillut itseäänkään armolliseksi tai itsemyötätuntoiseksi. Hänen ei ole edelleenkään helppoa heittäytyä joutilaaksi, vaikka kilpaluistelutaustan, levytyspaineiden ja julkisuuden tuomat vaatimukset ovatkin helpottaneet.

Silti jokin on muuttunut.

”Viimeiset kymmenen vuotta olen opetellut tekemään asioita uudella tavalla, sillä staminani on pelottava. Pystyn väsyneenäkin venyttämään jaksamistani, laiminlyöden terveyteni ja lepäämisen tarpeen.”

Merkittävimmiksi opettajikseen Jenni nimeää omat lapsensa, jotka syntyivät New Yorkissa vuosina 2019 ja 2022. Perhe asui ulkomailla usean vuoden ajan.

Kun ei ole enää vastuussa pelkästään itsestään, ei voi laiminlyödä hyvinvointiaan. Sitä paitsi, työ ei täytä enää täydellä voimalla mieltä, jolloin asiat on helpompi laittaa perspektiiviin.

”Olen oppinut päästämään asioista helpommin irti ja menemään eteenpäin. Elämäntilanteeni myös pakottaa siihen. Kun ei aina voi olla täydellinen tai täysissä voimissa, voi silti toimia ja tehdä hyviä asioita”, hän muistuttaa.

Vaikeudet todella vahvistavat

Mielenhallinta on taitolaji, jonka opettelu kestää loppuelämän.

Viime syksynä Jenni joutui jälleen harjoittamaan kärsivällisyyttään, kun hän loukkasi vakavasti selkärankansa. Lääkäri kertoi myöhemmin, että hänellä oli onnea matkassa – työkyky oli vähällä mennä. Tilanne pelästytti, mutta Jenni ajattelee, että tapahtunut auttoi näkemään jokaisen päivän kauneuden entistä vahvemmin.

”Osaan arvostaa terveyttä ja elämää ihan eri tavalla, kun ne eivät ole olleet itsestäänselvyyksiä”, artisti sanoo.

Toinen elämänmittainen oppikoulu on ollut unettomuus. Jenni kamppaili sen kanssa viisi vuotta ja nukkui vain muutaman tunnin yössä. Lopulta lääkkeet ja terapia auttoivat, vaikka hänestä ei tullutkaan täydellistä nukkujaa.

Nykyään Jenni auttaa yksi ohjenuora. Ei ole maailmanloppu, jos ei ole nukkunut tietyn verran. Toimia voi väsyneenäkin.

Maailmaa nähnyt nainen tapaa uskoa myös vanhaan sanontaan siitä, että vaikeudet vahvistavat. Vaikka osa niistä kaataa maahan, sieltä voi nousta eheämpänä.

”Kun pääset yli kriisistä, seuraava kerta voi olla vähän helpompi.”