Maukkaat lihapullat
Miten jatkaa nuoren aikuisen elämää, kun suru murentaa maan jalkojen alta jo kolmekymppisenä? Kuinka uskoa tulevaan, kun koko elämän vieressä ollut rakas tempaistaan äkkiä viereltä? Tätä juontaja Alma Hätönen, 34, on joutunut viime vuosina pohtimaan. Hätönen menetti isosiskonsa syksyllä 2022. Eeva kuoli paksusuolensyöpään vain 39-vuotiaana.
Alma oli Eevan rinnalla hetkellä, kun tämä joutui kuulemaan lääkäriltä, ettei mitään ollut tehtävissä.
Hän oli siskonsa vieressä myös tämän viimeisillä hetkillä. Eeva menehtyi kuukausi diagnoosinsa jälkeen.
"Se oli kuin isku vasten kasvoja. En kerennyt laskeutumaan todellisuuteen, kun matto jo vedettiin alta", Alma muistelee.
Siskokset olivat läheisiä lapsuudesta lähtien, joten suru oli aluksi musertava.
Ikävä nousee yhä pintaan viikoittain, kun Almalle tulee mieleen jotakin sellaista, jonka takia hän haluaisi soittaa siskolleen. Suru pyyhkäisee hetkeksi kaiken tieltään.
"Silloin tuntuu siltä kuin joku iskisi minua suoraan palleaan. Maailmankatsomukseni on kuitenkin auttanut minua jaksamaan. Ajattelen, että kuolema on siirtymä jonnekin muualle. Ihmisen sielu toimii siis samoin kuin vesi, joka höyrystyy. Kun ihminen menehtyy, se on kuin sielun koostumuksen muutos."
Kun Eeva oli kuollut, Almasta tuntui, että oma elämä pysähtyi. Maailma ympärillä jatkoi kuitenkin kulkuaan.
Alma alkoi juosta suruaan pois. Lisäksi hän alkoi harrastaa voimaharjoittelua. Se oli aluksi tapa kasvattaa voimaa toista harrastusta, ilma-akrobatiaa varten, mutta lopulta siitä tuli intohimo.
Nykyään juontajan sosiaalisen median seuraajat voivat seurata Instagramissa, kuinka kevyen oloisesti tämä vetää leukoja lisäpainoilla.
"Ensimmäistä kertaa elämässäni en liiku laihtuakseni. Liikunta kulkee joka viikko mukana ja auttaa nukkumaan ja voimaan paremmin. Siitä on tullut myös suruprosessissa tosi merkittävä turva."
Toinen suruprosessissa välttämätön apu oli terapia. Alma on varma, ettei olisi pysynyt kasassa näinkään hyvin ilman sitä. Hän kuvailee surua tsunamiksi, joka myllertää elämän pohjamutia myöten uusiksi. Samalla pintaan nousee asioita, joita ei ole aiemmin ehtinyt käsittelemään.
Siskon menetys laukaisi Almassa ajatukset siitä, mitä haluaa tehdä omalla elämällään.
Hänelle kirkastui Eevan saattohoidon aikana, että hän haluaa tulevaisuudessa työskennellä saattohoidon parissa. Eeva-siskon saattohoitoa Alma kuvailee onnistuneeksi. Sisko ei joutunut olemaan hetkeäkään yksin, sillä läheiset vaihtelivat vuoroja hänen rinnallaan.
Kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole, ja näitä ihmisiä Alma haluaisi tulevaisuudessa auttaa.
"Suomalainen saattohoito on laadukasta, mutta moni sairastunut ja perheenjäsen jää yksin ja kaipaa keskusteluapua. Ammatillinen matkani saattajan työhön on vielä pitkä. Se vaatii perustavanlaatuista ammattitaitoa."
Tällä hetkellä Alma opiskelee fysioterapeutiksi. Tavoitteena on hankkia kylkeen psykoterapeutin tutkinto ja kulkea sitä kautta kohti saattajan työtä.
Rinnalla kulkevat nyt ja toivottavasti myös tulevaisuudessa media-alan työt. Alman ääntä on kuultu vuoden alusta saakka Radio Suomen kanavalla.
"Alkuvuodesta aloin manifestoida itselleni vakityötä. Kun näin Radio Suomen työpaikkailmoituksen, minulle tuli tunne, että saatan saada sen. Kun sain paikan, pelkäsin hetken, että menetän yrittäjyyden myötä paljon hyvää, kuten vapauteni. Pelko oli turha. Tuntuu kuin olisin palannut kotiin. Toimitus on täynnä käsittämättömän taitavia ammattilaisia."
Rankat elämänkokemukset ovat pakottaneet Alman käsittelemään myös omaa kuolemanpelkoaan. Kuolemaa Alma ei pelkää, kunhan ihminen saa lähteä kivuttomasti. Hän kertoo olevansa vankkumaton eutanasian kannattaja, mikäli se on ihmisen oma tahto.
"Ajattelen, että oikeus kuolla arvokkaasti on myös ihmisoikeuskysymys. Eutanasia ei toki poista onnistuneen palliatiivisen ja saattohoidon merkitystä."
Alman mukaan jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus päättää omasta elämästään ja kuolemastaan.
"Eutanasia voi olla tapa kunnioittaa yksilön vapautta päättää, milloin ja miten heidän elämänsä päättyy, erityisesti silloin, kun he kokevat kärsimyksensä sietämättömäksi, eikä hoitokeinoa ole."
Alman oma kuolemanpelko katosi kymmenen vuotta sitten, kun hän menetti isänäitinsä. Katsoessaan vainajaa hän ymmärsi, että olemassa oli enää ihmisen kuori. Sielu oli jo siirtynyt eteenpäin.
Suositus kuolleen omaisen katsomisesta on Alman mielestä kannatettava. Se helpottaa suruprosessia ja irti päästämistä.
"Suomalaiset ovat ajautuneet yhä kauemmas kuolemasta, joka on kuitenkin väistämätön osa elämää. Kuoleman hyväksyminen osaksi elämää pakottaa läsnäoloon ja tekee elämästä kaunista."
Parasta lääkettä kuolemanpelkoon on kuitenkin elää täysillä joka päivä, Alma sanoo. Lause on toki klisee, mutta pitää paikkansa.
"En tarkoita benji-hyppyjä vaan tietoista läsnäoloa. Kun katsomme ympärillemme ja ihastelemme vaikkapa puita ja kukkia, olemme läsnä tässä hetkessä.”
Kun kuoleman hyväksyy osaksi elämää, myös surevan lohduttamisesta tulee helpompaa.
Moni osaa nimittäin olla läsnä hautajaisten aikaan, mutta kun menetyksestä on pidempi aika, ihmiset jatkavat elämäänsä. Suru voi myös karkottaa ihmisiä.
Alma kannustaa ihmisiä olemaan rohkeasti toistensa tukena, vaikka oikeita sanoja ei löytyisikään.
"Ei tuen tarvitse olla sellaista, että kysyt kerta toisensa jälkeen, että kuinka huonona tänään olet, vaan vaikkapa sitä, että kysyt, lähdetäänkö tänään saunaan ja uimaan."
Jos menetyksen kokeneelle sanoo jotakin sellaista, mistä sureva jostain syystä loukkaantuu, yhteyteen kannatta hakeutua uudelleen.
"Lähtökohtaisesti ihmiset eivät suutu siitä, jos sanot jonkun väärän sanan. He ymmärtävät hyvän tarkoituksen."
Siskon menetyksestä on nyt kaksi ja puoli vuotta.
Suru kulkee elämässä mukana, mutta myös muut filikset saavat tulla: ilo, onni ja elämänjano.
Suru seilaa edes ja takas.
Iloa elämäänsä Hätönen saa perheenjäseniltään, 14-vuotiaalta Shanti-koiralta ja puolisoltaan, näyttelijä Jaakko Ohtoselta. Pariskunta juhli häitään viime kesänä.
”Meillä on ihanaa yhdessä. Aviopuolisoni on paras ystäväni, ja on suuri onni, että kotona on joku, jonka kanssa voi nauraa vedet silmissä lähes joka päivä."
Pariskunta on sopinut, että aviomies saa sanoa, jos Hätönen on liian pitkään allapäin. Silloin aviomies patistaa vaimonsa kuntosalille, josta palaa takaisin energinen puoliso.
Elämä kantaa ja on täynnä uusia unelmia. Niissä siintää yhteinen maailmanympärysmatka.
Menetykset ovat kuitenkin opettaneet, ettei elämälle kannata tehdä liian tarkkoja suunnitelmia. Se voi nimittäin heittää eteen todellisia kierrepalloja. Vaikka suunnitelmat tekisi kuinka tarkkaan, viikossa asiat voivat muuttua.
Vaikeina hetkinä Almaa lohduttaa ajatus, että vaikka luopuminen on vaikeaa, ikäväkin on rakkautta — se on rakkautta, jolla ei ole paikkaa, minne mennä.
“On valtavan kaunista, että olemme saaneet rakastaa. Surun kanssa voi oppia navigoimaan. Sen ei tarvitse olla kuin tsunami, vaan se voi olla meri, joka on välillä tyyni, välillä myrskyisä."
Tilaa Yhteishyvän uutiskirje, niin saat ajankohtaiset reseptit ja arkea helpottavat vinkit suoraan sähköpostiisi.