Suomen kartta on täynnä sinisiä reikiä.
Lausahdus kuvastaa Madventures-reppureissuistaan tunnettujen Tunna Milonoffin ja Riku Rantalan oivallusta: Suomi on maa, jossa riittää puhdasta vettä ja ilmaa – harvinaistuvia luonnonvaroja. Kun tähän yhdistetään päräyttävä kauneus ynnä muut tuonnempana mainittavat hienot ominaisuudet, päästään lopputulemaan: ”Suomi on maailmanluokan matkailumaa.”
Milonoff muistaa jo vuosien takaa hetken, jolloin istui katsomassa suomalaista saaristomaisemaa ja tajusi, että tätä ei ole missään muualla. Että jos tällaisen kokisi vaikka Japanissa, ei hehkutuksesta tulisi loppua.
Rantala toteaa Suomi-kiinnostuksensa yltyneen samaa tahtia kuin IPCC:n raportit ovat kertoneet karua kieltään ilmastonmuutoksesta. Kun uusi kirjaprojekti kolkutteli mieltä, kaksikko totesi, että se tulee tehdä nimenomaan Suomesta. Viime syksynä ilmestyneessä Madventures Suomi -matkaoppaassa he lähestyvät kotimaata samalla ronskilla otteella kuin eksoottisia ulkomaankohteita tätä ennen.
Eksotiikkaa kotimaasta
Matkailussa on pohjimmiltaan kyse siitä, että aivot ja aistit kaipaavat uusia, vinksauttavia kokemuksia. Niitä on perinteisesti haettu mahdollisimman kaukaa.
”Minua reissaaminen on koukuttanut siksi, että läsnäoloprosenttini kasvaa, kun saan uusia ärsykkeitä. Silloin en ajattele mennyttä enkä tulevaa, vaan keskityn nykyhetkeen”, Milonoff sanoo.
Oiva tapa sukeltaa mikromatkalle ovat erilaiset paikalliset tapahtumat tai vaikka sohvasurffaus.
Nyt kaksikko haastaa kääntämään linssit uuteen asentoon ja löytämään eksotiikan kotimaasta. Linssit voi tarkentaa vielä lähimatkailuakin kutkuttavammin mikromatkaan oman kuplan ulkopuolelle. Matka voi olla maantieteellisesti lyhyt, mutta kulttuurisesti täräyttävä. Se voi viedä taidefestivaaleille Kontulan ostarille tai sankohiipimisen suomenmestaruuskisoihin tai jänispassiin Iisalmeen, kuten Rantalalle hiljattain tapahtui.
”Iisalmen kauppahallin mykyrokka vetää vertoja aasialaiselle katuruoalle”, Rantala ylistää.
Milonoff puolestaan päätyi syömään Lapissa lihaa ensi kerran 25 vuoteen, ”koska paikalliset sanoivat, että poro on kasvis”.
Eräs matkaoppaaseenkin dokumentoitu mikromatka suuntautui Mänttään omalaatuisen black metal -seurueen illanviettoon. Sitä seuraillessa ei mieli juuri vaeltanut menneissä eikä tulevissa.
Oiva tapa sukeltaa mikromatkalle ovat erilaiset paikalliset tapahtumat tai vaikka sohvasurffaus, miehet vinkkaavat.
Suomi ei ole kallis maa
Tietyt Suomi-myytit voi unohtaa. Madventures-reissaajat toteavat, että Suomi ei ole kallis maa, vaan valinnoista riippuen matkailijalle jopa edullinen. Suomalaiset eivät ole synkeää ja mykkää porukkaa. Ruokakulttuuri on monin paikoin loistavaa.
”Kaikki skulaa kuin junan vessa, joten jää enemmän aikaa fiilistellä.”
Kokenut reppureissaaja katsoo Suomea kuten ulkomainen turisti ja näkee asioita, joille suomalainen sokeutuu: puhtaus, turvallisuus, helppous.
”Kaikki skulaa kuin junan vessa, joten jää enemmän aikaa fiilistellä, heittää suunnitelmat hittoon ja mennä intuitiolla”, Rantala sanoo.
Kun Suomen ihmeitä luetellaan, tuhansien järvien ja revontulien perään voisi lisätä isoilla kirjaimilla luottamuksen kulttuurin, jota moni muualta tullut äimistelee. Täällä ei tarvitse juuri yrittää arvailla vastaantulijan motiiveja tai taka-ajatuksia.
”Suomen vaarallisin paikka on snagarijono kello neljältä aamulla.”
Entiseen ei ole paluuta
Turvallisuuden kääntöpuolena Suomeen liittyy joskus tietynlainen tasaisuus ja harmaus, joka ainakin Milonoffia toisinaan häiritsee.
”Toisaalta sekin on asia, jota moni ihminen maailmassa kaipaa”, hän miettii.
Rantalaa puolestaan risoo suomalaisten into tuhota vanhaa ja alkuperäistä ja korvata se persoonattomalla. Kuitenkin juuri iisalmelaisen mykyrokan kaltaiset asiat ovat sitä, mitä matkailija janoaa.
Kaiken kaikkiaan viimeistään kirjaprojekti osoitti, että vaikka Suomi pyrkii usein kertomaan itselleen tarinaa yhtenäiskulttuurista, todellisuudessa kotimaa on runsaudensarvi tulvillaan moninaisia maisemia, vuodenaikoja, alakulttuureita, ruokaperinteitä ja murteita – siis seikkailujen väärti.
Milonoff ja Rantala sanovat, että ihmisen sisäänrakennettu palo nähdä muita kulttuureita ei häviä, mutta sen toteuttaminen tulee väistämättä muuttumaan. Ulkomaanmatkat tehdään jatkossa harvemmin, pidempään ja maata pitkin, jos mahdollista.
”Meistä se on positiivinen asia. Vanhaan meininkiin ei ole paluuta, eikä ole tarvettakaan.”