Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Turun linnan turnajaiset on yksi kaupungin värikästä historiaa esiin nostavista tapahtumista.

Kurkista keskiaikaan – 5 vinkkiä historialliseen Turkuun

Teksti:
Katri Riihivaara
Kuvat:
Henri Luomala / Museokeskus, Hanna Suominen / Turun kaupunki, Sami Maanpää, Antti Korpinen, Ania Padzik
Julkaistu: 20.3.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Turussa saattaa huomaamattaan astella keskiaikaisen kaupunginosan päällä sekä törmätä ritareihin ja narreihin.

Suomen vanhin kaupunki ja entinen pääkaupunki Turku kiinnostaa niin kotimaisia kuin ulkomaisia matkailijoita. Vuonna 2018 Turussa kirjattiin lähes 800 000 yöpymistä majoitusliikkeissä.

Aurajoen suulla sijaitseva kaupunki on syntynyt arviolta jo 1200-luvulla, ja pitkän historiansa vuoksi Turulla on merkittävä rooli suomalaisessa kulttuurissa.

Listasimme parhaat vinkit historiannälkäisille Turun kävijöille.

Huomaathan, että koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne saattaa vaikuttaa artikkelissa mainittujen palveluiden saatavuuteen. Sokos Hotellien ajankohtaisen aukiolotilanteen näet osoitteesta sokoshotels.fi ja S-ryhmän ravintoloiden palvelut osoitteesta raflaamo.fi.

1. Monumentaalinen maamerkki

Turun historiaan tutustuminen kannattaa aloittaa Turun tuomiokirkolta. Kirkolta Turun linnalle päin kulkiessa vanha Turku tulee tutuksi. Kirkko toimii myös merkkinä siitä, kummalla puolella jokea kuljet: kirkko on täl pual jokke, toinen puoli Aurajoesta on siis tois pual.

Vuonna 1300 käyttöön vihittyä Turun tuomiokirkkoa pidetään Suomen arvokkaimpana rakennushistoriallisena muistomerkkinä. Kirkko on omistettu Neitsyt Marialle sekä Suomen ensimmäiselle piispalle Pyhälle Henrikille.

Kirkon yhteydessä toimii myös katolista aikaa avaava Tuomiokirkkomuseo. Kirkkoon ja hautaholveihin voi tutustua opastettujen kierrosten lisäksi älypuhelimessa toimivien mobiilikierrosten avulla. Katso lisätietoja tuomiokirkosta >>

2. Vanha Suurtori kasvaa karnevaaleiksi

Tuomiokirkon välittömässä läheisyydessä sijaitsee Vanha Suurtori, joka on Turun vanha kaupunkikeskusta. Tori oli tärkeä kauppapaikka 1200-luvulta 1800-luvulle saakka, sillä reitti Aurajoelta merelle liitti vesitse Suomen muuhun Eurooppaan. Tori on monelle tuttu, vaikka Turussa ei olisikaan käynyt: joulurauha julistetaan Suurtorilla sijaitsevan Brinkkalan talon parvekkeelta.

Vanhalla Suurtorilla järjestetään myös Keskiaikaiset markkinat, joka on Suomen suurin keskiaika- ja muinaistapahtuma. Markkinoilla myydään käsityöläisten tuotteita ja keskiaikaisia herkkuja erilaisten sirkus-, musiikki- ja teatteriesitysten siivittämänä. Lue lisää Keskiaikaisista markkinoista >>

3. Luurankoja Aboa Vetus & Ars Nova -museossa

Rettigin palatsissa sijaitseva Aboa Vetus on Suomen ainoa arkeologinen museo, joka esittelee maan alta löydetyn keskiaikaisen kaupunginosan. Kuuden keskiaikaisen kivitalon rauniot löydettiin kaivausten tuloksena 1990-luvulla.

Talojen välissä kulkee Luostarin jokikatu. Luostarikortteli-nimistä kaupunginosaa asuttivat keskiajalla varakkaat kauppiaat, ja museossa on esillä alueelta löydettyä esineistöä. Kaivauksissa on löytynyt myös yli tonnin verran eläinten luita, joita on esillä Luutarha-näyttelyssä. Mitä eläinten luurangot kertovat elämästä ja arvostuksen kohteista keskiajalla? Tutustu historian ja nykytaiteen museoon >>

4. Hovin ja vankien historiaa Turun linnassa

Jokivarsikävelyn päätteeksi kannattaa poiketa tois pual jokke. Siellä seisoo komea kivilinna katsoen satamassa odottaviin Tukholman ja Maarianhaminan laivoihin päin.

Yli 700-vuotias Turun linna on vuosisatojen saatossa toiminut muun muassa sotilaiden linnaleirinä, Pietari Brahen hovina sekä vankilana. Linnassa toimii museo, jonka päänäyttely vaihtuu vuosittain. Lue lisää Turun linnasta >>

5. Uusi ja vanha kohtaavat Gunnarissa

Kävelykierroksen päätteeksi voi harpata keskiajalta nykyajan mukavuuksiin historiallisissa puitteissa. 1900-luvun alkupuolella rakennettu hotelli Seurahuone avautuu keväällä 2019 täysin remontoituna ja on nyt nimeltään Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone.

Hotellissa sijaitsee ravintola Gunnar, jonka ruoassa näkyy paikallisuus ja ekologisuus. Tarjolla on muun muassa Airistolla kalastettua tuoretta kalaa päivittäin. Tutustu Turun uuteen ravintolaan >>

Gunnar Eatery & Bar, Humalistonkatu 2.

Asiantuntijana tiedottaja Susse Määttänen, Turun kaupunki. Lähteet: Visit Turku, Turku.fi, Turuntuomiokirkko.fi, Keskiaikaisetmarkkinat.fi, Aboavetusarsnova.fi

Lisää koettavaa Turussa

Lisää aiheesta