Förillä joen yli ja funikulaarilla Kakolaan – koe Turku kauneimmillaan
Turussa historia kohtaa modernin kaupunkikulttuurin. Listasimme viisi parasta vinkkiä nykyajasta nauttijoille.

Turkua halkova Aurajoki kerää ihmisiä yhteen nauttimaan kaupungin tunnelmasta.
Huomaathan, että koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne saattaa vaikuttaa artikkelissa mainittujen palveluiden saatavuuteen. Sokos Hotellien ajankohtaisen aukiolotilanteen näet osoitteesta sokoshotels.fi ja S-ryhmän ravintoloiden palvelut osoitteesta raflaamo.fi.
1. Kohuhissillä Kakolaan
Kakolanmäen alueella on vuosien saatossa ollut Turun linnan hevostalleja, venäläisiä sotilaita sekä tunnettujakin vankeja kuten Volvo Markkanen. Alueen historia on itsessään mielenkiintoinen, mutta viime vuosina aluetta on kehitetty asuinalueeksi sekä turistikohteeksi vankilan lopetettua toimintansa vuonna 2007.
Mäelle pääsee myös hengästymättä, sillä paljon huomiota herättänyt funikulaari eli rinnehissi alkoi kuljettaa väkeä keväällä 2019. Matka funikulaarissa kestää minuutin suuntaansa.

Kakolanmäki on oiva kohde jo maiseman vuoksi, mutta siellä on myös muun muassa pienpanimo ja ravintola.
2. Aurajoen risteily Förillä
Kaupunkilautta Föri kuljettaa Aurajoen puolelta toiselle. Risteilyn aikana ei todennäköisesti ehdi pitkästyä, sillä matka kestää noin kaksi minuuttia.
Mikään uusi keksintö lautta ei ole, sillä se on liikennöinyt jo vuodesta 1904. Jos odotusaika toiselta puolelta jokea saapuvalle Förille tuntuu liian pitkältä, voi lautan sijaintia seurata siihen asennettujen antureiden ansiosta reaaliajassa – katso Förin matkaa täältä >>
Muille kuin turkulaisille tarpeen lienee tieto, että tälpual on Tervahovinkadulla eli Turun tuomiokirkon puolella jokea, toispual Wechterinkujalla.

Aurajoen yli pääsee historiallisella Förillä nykyaikaista Turun jokimaisemaa ihaillen.
3. Portsan puutalot
Turun VIII kaupunginosassa sijaitsee Port Arthur eli Portsa. Portsan puutaloalue on eräs kaupungin elävimmistä ja yhteisöllisimmistä naapurustoista. Kaupunginosayhdistys järjestää muun muassa katu- ja pihamarkkinoita.
Kapeiden katujen reunustamat puutalot ovat viehättävä kohde myös tapahtumien ulkopuolella. Alue on palkittu Vuoden kaupunginosana vuonna 2001, ensimmäisenä Suomessa.

Port Arthurin kaupunginosassa sijaitsee muun muassa Mikaelinkirkko.
4. Fillaroi läpi kaupungin
Jos kävely tuntuu liian hitaalta tavalta tutustua kaupunkiin, ota allesi kaupunkipyörä. Kaupunkipyöräasemia on kaikkiaan 36 ympäri kaupunkia. Pyörän voi ottaa mukaan vaikka vesibussiinkin.
Tutustu Föli-fillareihin täällä.

Aurajokirantaa pääsee ihailemaan myös pyöräillen.
5. Maisemia kattojen yllä
Kaupunkia voi ihastella korkeuksista Vartiovuorenmäellä. Turussa ei ehkä ole korkeita näköalatorneja, mutta kukkuloilta voi tarkastella historiallista kaupunkia eri perspektiivistä.
Lisäksi maaliskuussa 2019 Turkuun avattu Original Sokos Hotel Wiklund tarjoaa mahdollisuuden päästä hetkeksi arjen yläpuolelle.
Kauppatorin laidalla seisova uutukainen hotelli on kaiken keskellä, mutta kaupungin vilinää voi tarkkailla omassa rauhassa vaikkapa kattoterassilla ravintola Walo Rooftop Barissa.
Asiantuntijana tiedottaja Susse Määttänen, Turun kaupunki. Lähteet: Visit Turku, Turku.fi, Foli.fi, Kakola.fi, Portsa.fi
Nauti Turusta kaikilla aisteilla
- 1.Luovuitko sinäkin tästä huonekalusta? Nyt se palaa näyttävästi
- 2.Nyt se tapahtui: 90-luvun verhot palasivat muotiin
- 3.Nämä mökkituliaiset toimivat aina – parhaat ideat kesään
- 4.Laitatko haarukat väärin tiskikoneeseen? Niihin tarttuu likaa
- 5.Näin syntyy helppo kesäviikko: 7 herkullista ideaa ruokapöytään
- 6.Tähän pyyhemokaan moni sortuu hotellissa













