Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Anna Puu kuvailee itseään mielikuvitukselliseksi kokiksi.

Roosa nauhan suunnitellut Anna Puu hylkäsi lihan: "Olen keksinyt valtavasti uusia ruokia"

Teksti:
Leena Raivio
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 27.9.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Laulaja Anna Puu, 36, välttää kaikkia viljoja ja tekee pizzapohjan kukkakaalista.

Mitä ruoka sinulle merkitsee?

Rakastan syömistä. Lapsuudenkodissani arvostettiin yhteisiä aterioita. Sunnuntaina oli aina oltava kotona kun syötiin, mitkään verukkeet eivät kelvanneet. Eikä niitä tarvittukaan, ruoka oli hyvä houkutin. Nykyisinkin menemme sunnuntaisin usein siskoni perheen kanssa vanhempieni luo päivälliselle.

Millainen kokki itse olet?

Mielikuvituksellinen. Kolme vuotta sitten aloin kasvissyöjäksi, ja olen keksinyt valtavasti uusia ruokia, sillä minun pitää löytää uusia proteiininlähteitä. Salaatti on lempiruokani: siihen voi laittaa mitä vain, sekä paistettuja että raakoja ruoka-aineita.

Kun tulee maa-artisokkakausi, tykkään paahtaa niitä tosi kuumassa uunissa, niin että ne melkein hiiltyvät. Pilkon maa-artisokat rapean sydänsalaatin päälle. Toinen herkkuni on munakoisolasagne, eli melanzane alla parmigiana, jossa munakoiso korvaa lasagnelevyt.

Lääketieteen ja ruokavalion pitäisi kulkea käsi kädessä.

Mietitkö ruuan terveysvaikutuksia?

Uskon, että mitä puhtaampaa ruokaa syön, sitä paremmin voin. Kuuntelen myös kroppaani: en syö juurikaan pastaa enkä riisiä, koska minulle ei tule niistä hyvä olo. Vältän kaikkia viljoja – teen pizzapohjankin kukkakaalista.

Kurkkaa Yhteishyvän kukkakaalipohjaisen pizzan ohje

Mielestäni lääketieteen ja ruokavalion pitäisi kulkea käsi kädessä. Olen kuullut, että Välimeren maissa ruokavalio kuuluu osana esimerkiksi syöpähoitoihin.

Mitä syöt joka päivä?

Kananmunia ja avokadoja. Ne ovat aamupalani aina jossain muodossa. Avokadosta saan hyviä rasvoja. Jääkaapista pitää aina löytyä myös sitruunaa, voita ja parsa- tai kukkakaalia.

Lue lisää