Lihavuustutkija Hannele Harjunen: "Itseinho johtaa siihen, että monet laihduttavat jatkuvasti" - Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Lihavuustutkija Hannele Harjunen: "Itseinho johtaa siihen, että monet laihduttavat jatkuvasti"

Lihavuustutkija Hannele Harjunen on tyytyväinen, kun nykyään puhutaan myös kehopostitiivisuudesta.

Lihavuustutkija Hannele Harjusen mukaan ympäristö opettaa lihavalle ihmiselle jatkuvasti, että tämän piätisi inhota itseään.

Moni kamppailee koko ikänsä tunteen kanssa, että on vääränlainen. Sen tietää lihavuustutkija Hannele Harjunen. Nyt onneksi puhutaan myös kehopositiivisuudesta.

Jaa Somessa
Teksti
Kirsi Hemánus
Kuvat
Hanna-Kaisa Hämäläinen

Mikä asia saa ventovieraat jatkuvasti huomauttelemaan ja huutamaan perään? Se on toisen ihmisen lihavuus.

”Julkisissa tiloissa tuntemattomat solvaavat lihavaa ihmistä, ja sitä tekevät usein myös kotona kaikkein läheisimmät. Omat vanhemmat tai oma puoliso voivat olla jatkuvasti asian kimpussa”, kertoo sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Hannele Harjunen, 48, Jyväskylän yliopistosta.

Harjusen mukaan ympäristö opettaa lihavalle ihmiselle jatkuvasti, että tämän pitäisi inhota itseään.

"Monet laihduttavat jatkuvasti sosiaalisista syistä."

”Sellainen ihminen on poikkeus, joka tästä huolimatta ei usko sitä. Sisäistetty itseinho johtaa siihen, että monet laihduttavat jatkuvasti sosiaalisista syistä. He haluavat olla huomaamattomia.”

Hannele Harjusen tutkimusryhmän parin vuoden takaiseen kyselytutkimukseen lihavuudesta tuli valtavasti vastauksia, noin 18000. Vastaajat olivat kaikenikäisiä teineistä noin 70-vuotiaisiin. Kävi ilmi, että syrjintä lihavuuden vuoksi on tavanomaista ja arkista, sitä tapahtuu koko ajan.

Tässä Harjusen kolme teesiä, joissa hän ottaa kantaa lihavien ihmisten syrjintään ja kehopositiivisuuden yleistymiseen.

1. Lihavien ihmisten syrjiminen on lopetettava.

”Vielä 20 vuotta sitten lihavuutta tarkasteltiin melkein pelkästään yhtenä terveyteen vaikuttavana tekijänä. Tuolloin Suomessa ei ollut tehty yhtään tieteellistä tutkimusta siitä, mitä lihavat ihmiset itse ajattelevat lihavuudesta. Sen jälkeen lihavuudesta on alettu puhua laajemmin, mutta paljolti pelottelumielessä.

"Lihavia ihmisiä syrjitään työelämässä melko yleisesti."

Lihavia ihmisiä syrjitään työelämässä melko yleisesti, varsinkin korkeakoulutettuja naisia. Syrjintä voi liittyä työhön pääsyyn, palkkaukseen tai urakehitykseen.

Ulkonäkö on sisällytetty syrjimättömyyslainsäädäntöön vain muutamassa paikassa maailmassa, joiden joukossa Suomi ei ole. Mutta Suomessakin on ratkaistu ensimmäinen oikeustapaus: lihavuuden vuoksi irtisanottu bussinkuljettaja voitti jutun.

Häirintää esiintyy paljon julkisissa tiloissa, esimerkiksi liikuntaharrastuksissa. Ajatus on, että lihava ihminen ei saisi urheillessaan olla lihava. Hänen pitäisi olla jo atleettinen.

"Lihavan ihmisen urheilusuoritusta voidaan jopa videoida."

Uimahalleissa ja kuntosaleilla huomautellaan, ja lihavan ihmisen urheilusuoritusta voidaan jopa videoida. Somessa kaikki voivat sitten nauraa sille.”

2. Lihavuus ei ole sairaus, joka pitää hoitaa.

”Yleisesti ajatellaan, että ihminen on tullut lihavaksi herkuttelemalla ylettömästi. Lihavuutta pidetään vastuuttoman, moraalittoman ihmisen omana syynä.

Todellisuudessa ihmiset lihovat usein pitkän ajan kuluessa ja monesta syystä. Painoon liittyvät kysymykset ovat yksilöllisempiä kuin luullaan.

"Lihavuutta pidetään vastuuttoman ihmisen omana syynä."

Ulkomuodon perusteella ei kannata olettaa mitään ihmisen terveydestä. Kaikenkokoiset ihmiset sairastuvat, eivätkä kaikki lihavat ole sairaita.

Tiettyjä sairauksia etsitään kuitenkin enemmän lihavilta, ja toisaalta heidän aito huolensa voidaan lääkärin vastaanotolla sivuuttaa, kun lihavuutta pidetään pääsairautena. Ylenkatseen vuoksi moni alkaa vältellä lääkärissäkäyntiä.

Keskustelu lihavuudesta on nykyään jo melko monipuolista, ja sosiaaliset ja psykologiset näkökulmat huomioidaan paremmin. Ymmärrystä on tullut lisää. Mutta lihavuudesta puhutaan lähes aina laihduttamisen kautta.

"Television laihdutusohjelmissa lihavuus nähdään yksilön ongelmana, josta pitää parantua."

Lihavuuskeskustelu on myös viihteellistynyt. Television laihdutusohjelmissa lihavuus nähdään yksilön ongelmana, josta pitää parantua. Ja vaikka tiedetään, että dieetit, varsinkaan pikadieetit, eivät tuo pysyvää tulosta ja niillä on myös haittavaikutuksia, näissä ohjelmissa niihin pitäisi sitoutua.”

3. Kehopositiivisuus on kaikkien etu.

”Pari vuotta sitten lihavuusaktivistit alkoivat puhua kehopositiivisuudesta. Se tarkoittaa, että ihminen hyväksyy vartalonsa eikä jatkuvasti yritä muuttaa sitä jonkin ihanteen mukaiseksi; kaikki vartalot ovat kauniita.

Keskustelua edistivät toimittaja Jenny Lehtisen ohjelmat Jenny ja läskimyytinmurtajat sekä Vaakakapina. Samoihin aikoihin ensi-iltansa sai Raisa Omaheimon monologinäytelmä Läski. Nämä ovat olleet tervehdyttäviä kokemuksia monelle.

Kehopositiivisuus-liike on tehnyt näkyväksi sen, miten monen elämää painoon liittyvät odotukset koskettavat.

Nykyisin myös miehillä on paljon ulkonäköpaineita. Naisilta odotetaan hoikkuutta, miehiltä lihaksia.

"Odottaa vain sitä päivää, kun on oikeanlainen eli hoikka."

Vaatekaupoissa kehopositiivisuus näkyy siten, että naisille on tarjolla plus-kokoisia vaatemallistoja, ja kysyntää niille riittääkin. Mainonta kuitenkin vesittää ajatusta. Vaikka mainoksissa pyritään näyttämään kaikenkokoisia naisia, on usein vaikea havaita, kenen heistä on tarkoitus esittää lihavaa.

Kehopositiivisuus ei tarkoita lihavuuden ihannointia, eivätkä se ja terveys sulje toisiaan pois. Lihavuuden sosiaalinen stigma on vahingollista, ja se pitäisi purkaa. Muuten moni elää elämäänsä välitilassa ja odottaa vain sitä päivää, kun on oikeanlainen eli hoikka.

Kehopositiivinen ajattelu tekee hyvää kaikille, sillä se ohjaa keskittymään aidosti terveyteen ja hyvinvointiin.”

Näin syön

Minulla ei ole salaisia ruokapaheita, sillä en erottele ruokia sallittuihin ja kiellettyihin. Sellainen on syömishäiriökäyttäytymistä.

Noloin ruoka-ostokseni olisi ollut yksittäispakattu keitetty kananmuna, jollaisen näin Yhdysvalloissa, mutta en ostanut.

80-vuotiaana haluan syödä itsetehtyä kotiruokaa ja kotimaisia marjoja. Laitan mieluiten keittoja ja laatikoita, sillä niihin saa uppoamaan melkein mitä tahansa. Tunnen tyytyväisyyttä, kun vältän hävikkiä.

Lue myös

Julkaistu: 28.1.2019
Muokattu: 15.5.2019
Jaa Somessa