Maija Soljanlahti saa usein senioreilta palautetta: ”Kiva, kun et kieltänyt mitään”

”Tutkimusten mukaan suomalaiset kokevat Euroopassa eniten syyllisyyttä syömisestä. Yksi syy on ikuinen laihduttaminen. Vanhemmalla iällä ei ole hyvä enää laihduttaa, ainakaan tiukoilla kuureilla. Ruokavalio muuttuu helposti yksipuolisemmaksi, jos sitä rajoitetaan. Jos keho ei saa riittävästi energiaa ja proteiinia, lihasmassa ja luukudos rapistuvat.

Muutaman kilon pudotus voi hyödyttää monia, mutta useimpia auttaisivat pienet muutokset ruokavaliossa. Kannattaa muistaa, että terveys on kokonaisuus. Se, että syö hyvin ja liikkuu, tekee virkeäksi ja auttaa pysymään pystyssä. Sekin pitäisi osata hyväksyä, että keho ei enää näytä 18-vuotiaalta.

Toivoisin, ettei ikäihmisten ruokailua rajoitettaisi myöskään ympäristökysymyksiin vetoamalla. Nykyisin on hyviä vaihtoehtoja lihalle, mutta vaihdon täytyy olla harkittu. Jos jauhelihan korvaa porkkanaraasteella makaronilaatikossa, ravintoarvo ei ole enää sama. Soijarouheella se jo on lähellä samaa.

Ohjaamissani ryhmissä täytetään ruokapäiväkirjaa. Joku kommentoi, että syyllisyydentaakka putosi, kun sanoin, että kahvia voi juoda ja kananmunia syödä. Yleinen kommentti on, että ”kiva, kun et kieltänyt mitään”. Mieluummin kannustan ottamaan jotain lisää. Jos ihminen alkaa syödä enemmän kalaa, hän luultavasti vähentää makkaran syömistä.

Ryhmässäni kysyttiin kerran, voiko kasviksia syödä liikaa. Se on erinomainen kysymys. Kyllä niitä voi syödä liikaa, jos se tarkoittaa, että jotain muuta tärkeää jää syömättä.”

”Suomessa on vahva kahvittelukulttuuri, mutta se voisi ulottua myös ruokaan. Rakastetaan ruoalla! Yhteen tuleminen ruoan äärelle tekee hyvää.

Tällä hetkellä me suomalaiset syömme vähiten yhdessä, kun verrataan muuhun Eurooppaan. Seurassa syöminen vapauttaa näkemään, että ”ai sinäkin otat tätä”. Kaikilla ei ole tiiviitä perhesiteitä, mutta eläkkeelläkin voisi hyvin mennä entisten kollegoiden kanssa syömään. Voisiko lapsenlapsi tehdä joskus ruokaa isovanhemmalle?

Yksinäisyyden tunne on tutkimuksen mukaan yhteydessä heikompaan ravitsemukselliseen tilaan. Yksin elämiseen liittyy usein myös huonompi taloudellinen tilanne. Suomi on täynnä kansaneläkkeellä eläviä yksin asuvia naisia, joilla ei ole varaa ostaa kunnon ruokaa.

Mutta vaikka meillä on paljon yksinäisyyttä, on myös mahdollisuuksia järjestää ikääntyneille yhteisruokailuja. On eläkeläisten klubeja, seurakuntia ja yhdistyksiä, joissa tarjotaan omakustannehintaan hävikkiruokaa. Se on paitsi ekonominen ja ekologinen, myös humaani teko. Kannatan sellaista.

Olin nuorena kesätöissä Ruotsissa kotihoidossa, ja siellä asiakkaat saivat valita listalta kahdesta eri vaihtoehdoista, ja meillä oli aikaa syödä yhdessä. Näin, miten tärkeää sekä yhdessä syöminen että keskusteleminen heille oli.”

”Suomi on epätasa-arvoinen maa sen suhteen, miten ikäihmiset pääsevät palvelujen äärelle. Jos on pitkät välimatkat eikä ajokorttia, voi olla vaikeaa mennä yhteiselle lounaalle.

Digitaaliset palvelut ovat joillekin korkean kynnyksen takana, mutta välillä kynnystä myös liioitellaan. Moni on valmis kokeilemaan. Skypen avulla voidaan syödä virtuaalisesti samassa ruokapöydässä lastenlasten kanssa. Usein ulkomailla asuvat hoksaavat nämä mahdollisuudet paremmin.

Ravintolat voisivat tarjota seniorialennuksia, sillä sekin on signaali, että on tervetullut. Pääseekö ravintolaan rollaattorin kanssa? Sekä fyysisiä että henkisiä kynnyksiä tulisi madaltaa.

Kauppiaat voisivat kehittää senioritoimintaa ruoan ympärille. Sydänmerkityt tuotteet voitaisiin kerätä yhteen ja pohtia yhdessä, mitkä ovat hyviä valintoja. Viikon ruokalistan voisi koota valmisruoista yhdessä ravitsemusalan ammattilaisen kanssa.

Kotiateriapalvelut voisivat kehittää uudenlaisia palveluita. Voisiko ruokalähettipalvelusta tilata ruoan lisäksi myös kaverin aterialle?”