Lontoolainen Anna saapui Suomeen toukokuussa kaksi vuotta sitten tätinsä ja serkkujensa luo asumaan.
”Olen aina halunnut matkustaa ja nähdä maailmaa. Tätini asui täällä, ja kun olin lomamatkalla hänen luonaan, ihastuin Suomeen. Lontooseen verrattuna Helsinki on sekoitus kaupunkia ja maalaismiljöötä. Minusta täällä on hyvin kaunista”, Anna kertoo.
Itsenäisen elämän alkuun pääseminen vieraassa maassa ei käytännössä ollutkaan ihan niin helppoa kuin Anna oli ajatellut. Ensimmäiset kuukaudet hän tunsi kovaa koti-ikävää ja linnoittautui tädin asuntoon, jossa hän vietti aikaa pienten serkkujensa kanssa, joista toinen on nyt 10-vuotias ja nuorempi 3-vuotias.
”Olin yksinäinen. Kävin puistossa lasten kanssa tai olin vain kotona. Maailma tuntui olevan jossain sen pienen asunnon ulkopuolella. En voi sanoa, että olisin ollut masentunut, mutta en ollut onnellinenkaan.”
”Kun tulin Vamokseen, minusta tuntui, että elämäni oli aivan sekaisin.”
Edessä olevat haasteet tuntuivat valtavilta. Pitäisi löytää töitä tai aloittaa opiskelut vieraalla kielellä, mutta miten? Epävarmuudestaan huolimatta Anna alkoi kysellä töitä ihmisiltä ja suoraan eri työpaikoilta. Pian hän löysikin keikkatöitä ravintolasta. Keikkojen varaan oli kuitenkin vaikeaa rakentaa tulevaisuutta, eihän Anna halunnut asua tädin nurkissa ikuisesti.
”Kun tulin Vamokseen ensimmäisen kerran viime helmikuussa, olin ollut Suomessa kymmenen kuukautta ja minusta tuntui, että elämäni oli aivan sekaisin. Ensin työkeikkoja tuntui löytyvän, mutta sitten en saanut mitään kahteen kuukauteen.”
Vamoksessa Anna sai uravalmentajakseen Tomin. Yhdessä he kävivät läpi Annan koulutus- ja työhistoriaa. He juttelivat Annan vahvuuksista, siitä, mitä hän ajatteli elämästä ja asioista, joihin hän kaipasi työllistymismielessä tukea. Täytettiin työnhaun asiakirjoja, katseltiin vaihtoehtoja ja otettiin selvää etuuksista.
”Olin itsekin koettanut hoitaa asioitani, mutta en hahmottanut virastojen ja eri organisaatioiden kokonaiskuvaa. Eli sitä, mitä tietoja pitää ilmoittaa ja minne.”
Anna ja Tomi alkoivat tavata säännöllisesti kerran viikossa.
”Jos en ymmärtänyt jotain, Tomi auttoi. Yhdessä rakennusalan työssä oli pitkä lista erikoisosaamisalueita, joita piti ruksittaa sen mukaan, mitä hakija osaa tehdä. Nauroimme, koska kumpikaan meistä ei ymmärtänyt edes alan erityistermejä. Hassuinta oli, että sain työn.”
Anna viihtyi rakennustyömaalla monta kuukautta. Hänen työtehtäviinsä kuului siivousta ja ammattimiesten avustamista.
”Rakennuksella arvostettiin käytännöllisyyttä ja fyysistä panosta – kaikki olivat valmiita auttamaan toisiaan. Ilmapiiri oli hyvin kansainvälinen, töissä oli venäläisiä, virolaisia, puolalaisia ja kroatialaisia. Minä sujahdin mukaan kuin pieni maskotti.”
Anna olisi saanut jatkaa rakennustyömaalla, mutta yhdessä Tomin kanssa hän tuli siihen tulokseen, että tulevaisuuden kannalta on tärkeämpää opiskella ensin suomen kieli ja miettiä jatko-opintoja.
Unelmissa on useita tasavahvoja uravaihtoehtoja.
”Aion jäädä Suomeen. Mielestäni se, että päätin lähteä tänne, on edelleen paras asia, mitä elämässäni on tapahtunut.”
Tomi tutustutti Annan myös Kohtaukseen, joka on tapahtumapaikka ja olohuone 18–30-vuotiaille nuorille aikuisille. Sieltä Anna löysi uusia ystäviä. Anna näkee tulevaisuutensa hyvin valoisana. Unelmissa on useita tasavahvoja uravaihtoehtoja: kasvatusala, rakennusala, tapahtumatuotanto, matkailu ja armeija. Varusmieheksi pääsemiseen vaaditaan tosin ensin Suomen kansalaisuus.
”Minulta ei puutu vaihtoehtoja. Osa ihmisistä tietää jo lapsena, mitä heistä tulee isona. Minua taas kiinnostaa niin moni asia, että valinta tulee olemaan vaikea.”
Edessä on paljon työtä ja opittavaa. Anna uskoo, että oppiminen käy helpommin, kun ympärillä on ihmisiä auttamassa. Myös perhe ja ystävät ovat vahvasti Annan tukena.
”Toivon, että voin tämän artikkelin kautta olla inspiraationa jollekin nuorelle, joka tietää, että monenlaista apua on tarjolla, mutta joka empii, koska häntä jännittää. Ei kannata jännittää, täällä on kivaa! Itse asiassa niin kivaa, että olen vitsaillut Tomille, että en taida lopettaa täällä käymistä ollenkaan.”
