Mitä kaikkea Omat ostot -palvelussa näkee ja mitä ei? Asiantuntija vastaa - Yhteishyvä

Mitä kaikkea Omat ostot -palvelussa näkee ja mitä ei? Asiantuntija vastaa

Kuvateksti

Suuren suosion saanut palvelu on poikinut paljon yhteydenottoja. Lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.

Jaa Somessa
Teksti
Yhteishyvä
Kuvat
SOK

Moni asiakasomistaja on käynyt viime päivinä tarkastelemassa Omat ostot -palvelua. Palaute on ollut varsin positiivista, mutta muutamia kysymyksiäkin on noussut. SOK:n kehityspäällikkö Kai Kuikkaniemi vastaa alla seitsemään usein kysyttyyn kysymykseen.

1. Kuka näkee palvelussa ostokseni?

"Omat ostot -palvelussa näytetään vain omalla henkilökohtaisella S-Etukortilla tehtyjä ostotietoja. Näkymässä ei pääse tarkastelemaan esimerkiksi puolison ostoksia."

2. Voinko tarkastella jostain koko perheeni ostoksia?

"Moni käyttäjä haluaisi tarkastella ostojaan talouskohtaisesti. Palveluun pyritään kehittämään toiminto, jonka avulla perheenjäsenet voivat antaa luvan omien ostotietojensa näyttämiseen asiakasomistajatalouden yhteisessä näkymässä. Tätä mahdollisuutta ei palvelussa kuitenkaan vielä ole."

3. Minusta tuntuu, että tuotekategoriat eivät ole palvelussa loogisia.

"Tuoteryhmien nimiä ja ryhmittelyä selkeytetään. Pyrimme jatkuvasti parantamaan Omat ostot -palvelua ja tuomaan mukaan myös tuotekuvat."

4. Voinko tarkastella paljonko ostan suomalaisia tuotteita?

"Tätä ominaisuutta on moni toivonut. Tällä hetkellä ei ole mahdollista, mutta aiomme kehittää toimintoja jatkossa. Kun palveluun tuodaan tiedot tuotteiden alkuperämaista, tällaista erittelyä voidaan tehdä."

5. Milloin Omat ostot -palvelu saadaan S-mobiiliin?

"S-mobiilia uudistetaan parhaillaan. Omat ostot on mukana S-mobiilissa, kun uusi versio julkaistaan ensi vuoden alkupuolella. 

Jos mobiilikäyttö kiinnostaa nyt heti, niin kannattaa kokeilla uutta Säästäjä-sovellusta, josta Omat ostot -palvelu löytyy. Alkuvuodesta 2019 myös Säästäjä-sovellus sulautuu osaksi S-mobiilia. Pidäthän siis myös S-mobiilin puhelimessasi."

6. Miksi palvelun käyttöönotossa on useita vaiheita?

"Omat ostot vaatii alussa vahvan tunnistautumisen. Velvollisuutemme palveluntarjoajana on varmistaa henkilöllisyytesi ennen käyttöönottoa. Samalla asiakas voi luottaa siihen, että tiedot ovat turvassa.

Tuotetasoiset ostotiedot ovat henkilökohtaisia tietoja. Jotta voimme niitä palvelussa näyttää, tulee meidän ensin pystyä tunnistamaan asiakas. Teet tunnistautuneena myös sopimuksen palvelun käyttöönotosta hyväksymällä palvelun käyttöehdot."

7. Miksi näen vain yhden vuoden ostotiedot?

"Vuoden ajalta esitettynä tiedot ovat visuaalisesti helpommin hahmotettavia. S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisterissä säilytetään ostotietoja kahden vuoden ajan.

Yhteenvedon rekisterissä olevista, tuotetasoisista ostotiedoistasi voit tilata Oman S-kanavan Tarkista rekisteritietosi -osiosta. Voit tilata sieltä kaikki S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin kerätyt tarkat ostotietosi, myös ne, joita et Omat ostot -palvelussa näe."

Tutustu Omat ostot -palveluun

S-ryhmä avasi asiakasomistajille uuden palvelun

Yksi tuote kiilasi Omat ostot -listan kärkeen – eikä mikään ihme

Julkaistu: 4.10.2018
Muokattu: 15.3.2019
Jaa Somessa