Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Yrttien kasvatus

Teksti:
Nora Hallberg
Asiantuntija:
toiminnanjohtaja Anu Ranta, Hyötykasviyhdistys
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 22.10.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Yrttejä voi kasvattaa yhtä hyvin ikkunalaudalla, puutarhassa avomaalla kuin parvekkeella. Helppohoitoisia yrttejä ovat esimerkiksi basilika, persilja, ruohosipuli, tilli ja timjami.

Yrttipuutarhurin pikaohjeet

  • Anna yrtille valoa 5–6 tuntia päivässä. Vältä suoraa auringonpaahdetta.
  • Kastele, kun multa on pinnalta kuiva. Kastele kerralla kunnolla ja anna välillä kuivahtaa. Yrtti pitää sumutinpullolla suihkuttelusta. Aamu on paras kasteluajankohta.
  • Anna ravinteita. Hyvä maaperä on kuohkeaa ja kalkkipitoista. Lannoita säännöllisesti.
  • Latvo yrttejä kasvukauden aikana ja hyödynnä ruoanlaitossa päivittäin. Leikkaaminen auttaa yrttejä kasvamaan tuuheiksi ja edistää uusia versoja.

Siementen kylväminen

Turveruukun pohjalla oleva pelletti tarjoaa siemenelle ravinteikkaan kasvualustan.

  • Kylvä siemenet harvakseltaan puhtaaseen ja laakeaan astiaan tai vaikka viilipurkkiin. Tee pohjaan reikiä, jotta liika vesi pääsee pois alla olevalle alustalle, esimerkiksi tarjottimelle.
  • Sirottele hieman lannoitteita sisältävää kylvö- tai taimimultaa tai hiekkaa siementen päälle. Myös valmiita siementen esikasvatuspellettejä voi käyttää.
  • Kastele kylvökset laittamalla kylvöastia huoneenlämpöiseen veteen. Vesiraja ei saa nousta astian puoliväliä ylemmäs. Ylhäältä päin kastellessa siemenet lähtevät helposti liikkumaan astian reunoille, joten niitä kannattaa kastella sumutinpullon avulla.
  • Peitä astia muovikelmulla tasaisen kosteuden säilyttämiseksi. Muoviin kannattaa tehdä reikiä, jotta ilma vaihtuu.
  • Laita kylvöastia lämpöiseen paikkaan, esimerkiksi kylpyhuoneen lattialle. Yrttien siemenet itävät useimmiten 20–24 asteessa. Ikkunalaudalla vetää helposti: apuna voi kokeilla esimerkiksi pienoiskasvihuonetta tai kylvöksen alle laitettavaa styroxlaatikkoa.
  • Poista muovikelmu, kun siemenet ovat itäneet. Siirrä kylvös valoisalle ikkunalle. Ennen huhtikuuta kylvetyt siemenet tarvitsevat lisävaloa, esimerkiksi kasvilamppua. Kastele taimia sumutinpullolla.

Yrttien siemenestä kasvattamisessa on oma hohtonsa. Se on myös edullista verrattuna valmiiksi kasvatettujen taimien ostamiseen.

Taimien siirto eli kouliminen ja lannoitus

Ikkunalaudalle sopivan pienoiskasvihuoneen kannen alla yrttien siemenet itävät suojassa.

  • Kun sirkkalehdet eli yrttien ensimmäiset lehdet ovat kehittyneet, siirrä taimet varovasti mullalla täytettyyn ruukkuun. Taimien juuria ei saa taittaa kaksinkerroin. Juurista on parempi nipsaista pala pois taittamisen sijaan.
  • Tee salaojitus ruukun pohjalle ruukunpaloista, lekasorasta tai pienistä kivistä. Ylimääräinen vesi pääsee tällöin aluslautaselle.
  • Ruukun multa tai turveseos saa olla vahvempaa eli sisältää enemmän lannoitteita kuin siemenien kylvössä. Tarkoitukseen sopii esimerkiksi tavallinen puutarha- tai kukkamulta.
  • Ruukun koosta ja yrtistä riippuu, laitetaanko samaan ruukkuun yksi vai useampi taimi. Yhteen ruukkuun voi yleensä laittaa 3–5 tainta.
  • Sijoita taimet valoisaan paikkaan mutta ei suoraan aurinkoon. Sopiva lämpötila on +15–18 astetta.
  • Pidä taimet tasaisen kosteana. Paras kasteluvesi on puhdasta ja haaleaa, ei suoraan kylmävesihanasta.

Yrttien lannoitus

  • Aloita viikottainen lannoitus, kun yrtti on ensin sopeutunut uuteen ruukkunsa noin kolmen viikon ajan. Jatka lannoitusta koko kasvukauden.
  • Yrttien lannoitteeksi sopivat hitaasti liukenevat kivennäisperäiset lannoitteet, kuten kanankakkarakeet. Merileväpohjaista, liuoksena annettavaa lannoitetta voi myös käyttää.

Yrtit avomaalla

Avomaalle istutettu yrtti sopii kohopenkkiin, josta liika sadevesi pääsee pois eikä jää seisomaan lammikoihin.

Savimaata kannattaa parantaa hiekalla ja mullalla. Vettäläpäisemätön savimaa ei ole kasvimaan tai yrttitarhan paikka.

Avomaalla yrttien kastelutarve on parvekeruukkua vähäisempi. Kastele yrttejä noin kerran viikossa mutta kerralla runsaasti. Hyvä yleissääntö on noin kolme ämpäriä vettä neliötä kohden, mikä vastaa noin 30 mm:ä sadetta. Yrttejä kannattaa kastella aamuisin, sillä iltakastelu jättää maan helposti liian kosteaksi ja mahdollisten sienisairauksien riski kasvaa.

Yrttien juureen voi sijoittaa katetta. Kate sitoo kosteutta, vähentää kitkemisen tarvetta ja lisää maan pieneliötoimintaa.

Avomaalla kasvien paikkaa on hyvä vaihdella säännöllisesti. Paikan vaihto neljän vuoden välein auttaa pitämään sienisairauksia kurissa.

Yrtit parvekkeella

Parvekelaatikkoon tai suureen ruukkuun voi istuttaa kerralla usean eri yrtin taimia. Yrtit voi siirtää parvekkeelle, kun ilma on tarpeeksi lämmin. Vielä kesäkuun alussa yöt saattavat olla viileitä, jolloin yrtit kannattaa siirtää yöksi sisälle. Karaise yrttejä eli auta niitä sietämään ulkoilmaa vähitellen.

Yritit eivät viihdy parvekkeella paahteessa tai kovassa tuulessa. Lasitettua parveketta kannattaa tuulettaa välillä, muuten yrtit kärsivät kuumuudesta.

Yrtit ikkunalaudalla

Ikkunalaudalla kasvavat yrtit saattavat tarvita lisävaloa. Liian pimeässä kasveista tulee hentoja ja honteloita.

Kaikkein paahteisin ikkunapaikkakaan ei välttämättä ole yrteille mieluisa. Suotuisimpia ovat ylneesä itä- ja länsi-ikkunat. Etelänpuoleisella ikkunallakin voi kasvattaa yrttejä, mutta kuumalla ilmalla huonetta kannattaa tuulettaa.

Helppohoitoisia yrttejä

YrttiKylvöIstutus ja kasvupaikkaErityistä
Basilika

Yksivuotinen. Kylvö huhtikuun alussa, 2–4 siementä ruukkua kohti. Siemenet peitetään ohuella hiekkakerroksella. Itää 20 asteessa 1–2 viikossa.

Viihtyy hyvin lannoitetussa ja ilmavassa mullassa. Kasvatus lämpimässä ja tuulettomassa paikassa, kuten kasvihuoneessa. Avomaakasvatus  eteläisimmässä Suomessa ja harson alla.Hallanarka: kärsii kylmyydestä jo +5 asteessa. Taimien karaisu tärkeää ennen istuttamista ulos.
Kirveli

Yksivuotinen. Siemenet voi kylvää ruukkuihin tai avomaalle useita kertoja kesässä varhaisesta keväästä alkaen. Viihtyy parhaiten ulkona, mutta sopii myös ikkunalaudalle.

Menestyy parhaiten puolivarjossa ja lehtien aromista tulee parempi. Kuohkea, kevyt maa, pH noin 6. Viihtyy myös savimaalla.Kaipaa säännöllistä kastelua.
Korianteri

Yksivuotinen. Kasvatus ruukussa pihalla, terassilla tai sisätiloissa. Siemenet kannattaa peittää kevyesti. Itää 2–3 viikossa. Kylvö ulos toukokuussa 2–3 cm syvyyteen, kun yölämpötila on yli +7 astetta.

Kukkii noin 5–7 viikon kuluttua kylvöstä. Viihtyy tyynessä, lämpimässä paikassa. Mieluiten kevyt, kalkittu maa.

Taimet kylmänkestäviä.

Laventeli

Monivuotinen. Kylvä maaliskuussa ruukkuun, ulos toukokuun puolivälin jälkeen. Voidaan kylvää myös syksyllä. Itää 20 asteessa 5–10 vuorokaudessa.



Viihtyy aurinkoisessa, kalkitussa kasvupaikassa. Laaja juuristo. Kasvusto uusitaan 4–5 vuoden välein, sillä aromi ja kasvuvoima heikkenevät.

Kannattaa leikata keväällä.
Lipstikka

Monivuotinen. Kasvaa jopa 1,5 metriä korkeaksi. Lipstikan siementen itäminen ja kasvuun lähtö on hidasta. Kylvetään syksyllä tai keväällä avomaalle. Itää 18 asteessa 6–10 vuorokaudessa. Jo yhdestä kasvista saa hyvin satoa.

Viihtyy puolivaloisassa paikassa ja ravinteikkaassa maassa tai savimaassa.

Kestää hyvin kylmää. Vasta-istutettuina taimet tarvitsevat kastelua mutta pärjäävät myöhemmin vähällä vedellä.

Minttu

Monivuotinen. Useimpia mintun lajikkeita voi kasvattaa siemenistä. Esikasvatus huhtikuussa tai kylvö suoraan avomaalle touko-kesäkuussa.



Sopii avomaalle ja ruukkukasviksi. Viihtyy puolivarjoisassa kasvupaikassa ja kuohkeassa, kosteahkossa mullassa. Tarvitsee hyvän katteen.

Leviää helposti.
Persilja

Kaksivuotinen. Voi esikasvattaa sisällä. Siemenet itävät hitaasti, noin 2–4 viikossa.

Viihtyy ikkunalaudalla mutta vaatii kastelua, lannoitusta ja latvomista. Viihtyy osittain varjossa ja avomaalla ravinteikkaassa, kosteutta pidättävässä, multavassa maassa.
Rakuuna

Monivuotinen. Kylvetään ruukkuun huhti-toukokuussa. Siemen itää hyvin 20 asteessa 10–20 vuorokaudessa.



Viihtyy auringossa. Aurinkoisella paikalla kehittyvät myös parhaat aromit. Menestyy ravinteikkaassa, syvämultaisessa, kosteutta pitävässä ja kalkkipitoisessa maassa. Pitää katteesta. Voidaan jakaa noin joka kolmas vuosi, mutta vasta kesäkuun puolivälissä, jolloin juuri on jo puutunut.

Ranskalainen rakuuna on viljelyssä vaativampi. Se sopii pienen kokonsa puolesta kasvamaan vaikka ikkunalaudalla tai parvekkeella. Venäläinen rakuuna voi kasvaa 1,5 metrin korkuiseksi.
Ruohosipuli

Monivuotinen. Siemenet hitaita itämään. Itämisaika noin 10–14 vuorokautta. Siemenet voi kylvää keväällä avomaalle, kun maa on lämmennyt riittävästi. Menestyy hyvin myös ruukkukasvina puolivarjoisassa paikassa.



Tavallinen multa, puolivarjoinen paikka. Ruukussa kasvatettaessa tarvitsee paljon vettä ja ravinteita pysyäkseen vihreänä ja rehevänä. Viihtyy kauan samassa kasvupaikassa, jaetaan kolmen neljän vuoden välein.

Hyvä pitää noin 15 cm:n etäisyydellä muista kasveista.
SitruunamelissaMonivuotinen. Kylvö maaliskuussa ruukkuun tai kesäkuussa avomaalle. Itäminen kestää ulkona 2–3 viikkoa. Voi kasvattaa ruukussa siemenistä tai taimista.


Taimen voi viedä ulos hallaöiden mentyä ohi. Puolivarjoisa kasvupaikka.

Nuoret taimet talvehtivat parhaiten, menestyy myös sisällä.
Tilli

Yksivuotinen. Siemenet kylvetään varhain keväällä tasaisin välein ruukkuihin.

Esikasvatetut taimet viedään ulos hallanvaaran mentyä ohi. Ei menesty sisätiloissa. Viihtyy suojaisalla ja aurinkoisella kasvupaikalla. Liika typpilannoitus heikentää tillin aromia.Sienisairaudet vältetään noudattamalla neljän vuoden viljelykiertoa.
Timjami

Monivuotinen, Suomessa ulkona yksivuotinen. Kylvö sisälle huhti-toukokuussa tai avomaalle touko-kesäkuun vaihteessa. Siemeniä ei peitetä. Itää 20 asteessa 5–10 vuorokaudessa.



Aurinkoinen, ravinteikas, kalkkipitoinen kasvupaikka. Arka liialliselle kosteudelle ja kevättalven auringolle.



Huono talvehtimaan. Voidaan talvettaa sisällä ruukussa valoisassa ja viileässä. Sopii kasvatettavaksi kivikossa tai muovikatteessa.

Melko helppohoitoisia yrttejä

YrttiKylvöIstutus ja kasvupaikkaErityistä
Meirami

Monivuotinen, mutta Suomessa ulkona yksivuotinen. Taimikasvatus huhtikuussa. Peitetään ohuelti ja pidetään multa kosteana. Itää 20 asteessa 10–20 vuorokaudessa.

Karaistuneet taimet viedään ulos maan lämmettyä. Kasvatetaan aurinkoisessa ja lämpimässä paikassa. Kevyt, ravinteikas maa.Ei talvehdi ulkona, mutta voidaan ottaa talveksi ruukkuun sisälle.
Salvia

Monivuotinen, Suomessa ulkona yksivuotinen. Esikasvatus maaliskuussa. Itää 18 asteessa 1–3 viikossa. Taimettuminen hidasta.

Istutus avomaalle hallojen jälkeen. Aurinkoinen kasvupaikka, kalkittu, hiekkapitoinen maa. Voidaan kasvattaa myös ruukussa.Talvehtii peitettynä suojaisassa paikassa Etelä-Suomessa.
Kynteli

Monivuotinen, Suomessa ulkona yksivuotinen. Etelässä voidaan kylvää avomaalle touko-kesäkuussa, pohjoisessa taimikasvatus. Itää 20 asteessa 1–2 viikossa. Ei pidä kylmästä maasta, hyvissä olosuhteissa nopeakasvuinen.

Valoisa, lämmin, niukkaravinteinen kasvupaikka.Hallanarka.

Vaativia yrttejä

YrttiKylvöIstutus ja kasvupaikkaErityistä
Rosmariini

Monivuotinen, Suomessa ulkona yksivuotinen. Siemenistä kasvattaminen on hankalaa, esikasvatus maaliskuussa. Siementen kylmäkaraisu eli pitäminen kylmässä muutaman päivän ajan edistää itämistä. Itää 21 asteessa 1–2 viikossa.

Sopii kasvatettavaksi ruukussa terassilla tai ikkunalaudalla valmiista taimista. Kasvupaikan oltava erittäin lämmin, suojaisa ja aurinkoinen.

Kastellaan varoen. Jos halutaan talvettaa, istutetaan jo elokuussa ruukkuun, jotta sopeutuu siihen ennen sisälle siirtoa.

Lue lisää yrteistä