Kuka hoitaa asioitasi, jos et itse pysty? Monella on vastaus valmiina: puoliso, lapsi tai hyvä ystävä. Mutta pääseekö luottohenkilösi käyttämään pankkitiliäsi tai keskustelemaan lääkärisi kanssa? Ei, jollet ole valtuuttanut häntä ajoissa.
”Jos esimerkiksi muistisairaus on edennyt pitkälle, henkilö ei pysty hoitamaan pankkiasioitaan eikä hän ole myöskään kelpoinen laatimaan pätevää valtakirjaa”, sanoo S-Pankin asiantuntija Emilia Simola.
Jos valtakirjaa ei ole, viranomainen päättää, kuka sairastuneen asioita hoitaa. Päätös edunvalvontaan määräämisestä kestää yleensä kauan, ja edunvalvojaksi valittu päätyy tiiviiseen raportointisuhteeseen viranomaisen kanssa.
”Edunvalvontavaltuutus on edunvalvontaa huomattavasti kevyempi järjestely, ja sen voi tehdä silloin, kun valtuuttaja on vielä voimissaan. Sen voi myös rajata koskemaan vain tiettyjä pankki-, terveys- ja verotusasioita.”
Jos esimerkiksiiäkkäät vanhemmat eivät ota edunvalvontavaltuutusta puheeksi, Simola kannustaa lapsia tarttumaan rohkeasti asiaan. Samalla lapset voivat laatia omat valtuutuksensa.
”Moni valitsee ensisijaisen ja ehkä toissijaisenkin valtuutetun perheenjäsenistä. Näiden lisäksi kannattaa valita perheen ulkopuolinen varavaltuutettu hoitamaan asioita, joissa esimerkiksi sisarusten edut saattavat olla ristiriidassa.”
”Tavoitteena on varmistaa, että valtuuttajan tahto toteutuu.”
Osa varaa ajan juristilta, ja osa etsii valtuutuksen mallin netistä. Olennaista on, että valtuuttaja kysyy suullisesti luvan valtuutetuilta, ja pyytää valtuutukseen kahden todistajan allekirjoitukset. Moni antaa valtuutuksen valtuutetun säilytettäväksi, jotta tämä voi tarpeen tullen toimittaa sen vahvistettavaksi Digi- ja väestötietovirastoon lääkärin lausunnon kera.
Lääkärin selvitys voi olla paikallaan myös valtuutusta laadittaessa etenkin, jos ilmassa on jo ollut lieviä merkkejä muistisairaudesta. Sivullisen on vaikea riitauttaa valtuutusta myöhemmin, jos lääkäri on vahvistanut, että valtuuttajan järki juoksi kirkkaasti valtuutuksen tekohetkellä.
”Tärkein tavoitehan on varmistaa, että valtuuttajan oma tahto toteutuu ja että asioiden hoitaminen on omaisille mahdollisimman helppoa.”
Oli edunvalvontavaltuutus laadittu tai ei, moni ikäihminen saa läheisiltä apua pankkiasioissa.
”Kannattaa muistaa, että omia henkilökohtaisia pankkitunnuksia ei saa koskaan antaa toisen käyttöön missään pankissa eikä missään tapauksessa. Onneksi tilille on helppo järjestää käyttöoikeudet.”