Filosofian näkökulmasta onnellisuus on noin sata erilaista asiaa, sanoo filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen.

”Sokrateen mukaan onnellisuus liittyy hyveellisyyteen. Aristoteleen mukaan onnellisuus on sitä, että on nuori, varakas, kaunis ja menestyy politiikassa. Näin ajatellen Sanna Marin olisi onnellisen ihmisen prototyyppi, paitsi että hän on nainen. Aristoteleen mukaan pitäisi olla mies”, Timo Airaksinen sanoo.

On kuitenkin osattava erottaa se, että joku ihminen kokee itsensä onnelliseksi ja se, että ihminen on onnellinen.

”Ihmisethän raportoivat aina olevansa jonkun verran onnellisia. Ei voi olla olemassa, jos on koko ajan tyytymätön”, sanoo Timo Airaksinen.

Onnellisuus tarkoittaakin juuri sitä, mitä ihminen itse tarkoittaa sillä. Onnellisuus voi siis olla ihan mitä tahansa.

Airaksisen mielestä on tärkeämpää kysyä, millainen onnellisuus on arvokasta ja tavoittelemisen arvoista.

”Miten tavoitella onnellisuutta? Yleensä ihminen tavoittelee aina jotakin muuta, ja kun hän saa sen, hän ajattelee olevansa onnellinen. Onnellisuus ei kuitenkaan voi olla toiminnan päämäärä.”

Airaksinen itse tavoittelee sitä, että saisi uuden kirjansa kirjoitettua loppuun. Kun niin käy, seuraus on valmis kirja, ei tekijän onnellisuus.

Syvällisin pointti onnellisuudesta onkin: Merkitystä on niillä olosuhteilla, joissa onnellisuutta koetaan, ei onnellisuudella sinänsä.

Merkitystä on niillä olosuhteilla, joissa onnellisuutta koetaan, ei onnellisuudella sinänsä.

Iälläkin on merkitystä onnellisuudessa. Timo Airaksinen, 73, muistuttaa, että teinit ovat usein onnettomia ja ahdistuneita, aivan rikki.

”Kukaan teini ei kuitenkaan haluaisi vaihtaa paikkaa minun kanssani. Vanhemmiten ahdistus usein vähenee, mutta siinä on se ikuinen ongelma, että silloin ollaan jo elämän loppupuolella. Seuraava kremppa voi olla viimeinen.”

Airaksisen mukaan vanhan ihmisen onnellisuus on kuin iso hiiri tai torakka. Se ei kiinnosta ketään, kun samaan aikaan on olemassa pieniä elefantteja eli nuorten ihmisten onnea. Olennaista on siis se, kenen onnesta puhutaan.

Nöyryys tuo onnea?

Kansainväliset onnellisuustutkimukset, joissa Suomi on pärjännyt, ovat Airaksisen mielestä tulkinnallisesti mielenkiintoisia. Hän arvelee, että suomalaiset ovat kenties niin nöyrä kansakunta, että olemme aina onnellisia.

Onnellisuustutkimusten indikaattorit, kuten nopea netti tai sisävessa, eivät kiinnosta filosofia lainkaan. Mieluummin pitäisi kysyä, paljonko kussakin maassa käytetään särky- ja mielialalääkkeitä, paljonko on perheväkivaltaa ja alkoholismia. Silti hänestä on hauska tulos, että vaikka Suomi tulee ykköseksi onnellisuustutkimuksessa, kaikki haluavat muuttaa talveksi Espanjaan. Siellä elämä on parempaa, mutta espanjalaiset ovat tyytymättömämpiä.

”Miten tutkimustuloksen voisi tulkita? Jos ajatellaan, että Suomi on kaikkein onnellisin maa, tätä maata ei saa enää kehittää. Mitään ei saa enää muuttaa.”

Onnea mielenrauhasta

Henkisyys on yksi hyveellisen elämän muoto, sillä se tuottaa mielenrauhaa. Mielenrauha on filosofin mielestä hyvä tapa ajatella onnellisuutta.

”Kaikenlaiset kiihotustilat ja innostumiset tuottavat vain krapulaa ja väsymystä. Pienet ilot, jotka monet mainitsevat onnen aiheina, ovat ulkoisia asioita. Mutta henkistynyt elämä, joka tavoittelee totuutta, kauneutta ja hyvyyttä, on eri juttu. Jos ihminen elää epikurolaisessa mielessä sisäistynyttä elämää, se on onnellisuutta. Sitä voi kukin vaalia omassa elämässään.”

Mielenrauha on filosofin mielestä hyvä tapa ajatella onnellisuutta.

Sisäistynyt elämä on kuin yksityinen tila, johon voi joskus vetäytyä, mutta kukaan ei voi tehdä sitä koko ajan.

”Taide ja tiede, oman itsen tutkiminen, realistisen kuvan saaminen itsestä; kenties tällaiset asiat antavat mahdollisuuden elää mielenrauhaa tuntien.”

Timo Airaksisen kirja Hyvinvointivaltion unohtamat: ikääntyneiden hoidon etiikka (Bazar) ilmestyy syksyllä. Se sisältää kattavan esityksen hänen onnellisuusajattelustaan. Aiempia pohdiskeluja aiheesta kirjassa Onnellisuuden opas (2011).