Rehellisyyden tarve teki minusta kirjailijan, sanoo Hanna Brotherus

Kirjailija Hanna Brotheruksen, 55, elämässä on meneillään murroskohta. Neljä lasta, kolme poikaa ja tytär, ovat lentäneet pesästä ja naisen elämässä on alkanut uusi vaihe, joka hakee vielä uomiaan.

”Elämä on tällä hetkellä hyvää, ihanaa ja pelottavaa samanaikaisesti. On tietynlainen avaruus ja tyhjyys, joka on minulle ihan uutta.”

Brotherus kertoo, ettei aikaisemmin osannut olla yhtään yksin. Pikkusiskon kuolema reilut kymmenen vuotta sitten sysäsi Hannan kasvupolulle, jonka varrelta riittää vielä poimittavaa.

”Olimme sisareni kanssa kuin kaksosia. Kun hän kuoli, alkoi kummallinen prosessi, jonka aikana olen joutunut kysymään usein itseltäni, kuka olen ilman häntä.”

Samoihin aikoihin tarve kirjoittaa ammatillisessa mielessä alkoi kypsyä. Brotherus ymmärsi, että oli ollut itsensä suhteen melkein rehellinen, mutta ei täysin. Suoraan, kohti katsominen pakotti kirjoittamaan.

”Hankalien tunteiden kanssa eläminen on iso osa elämää”, hän tunnustaa.

Rehellisyydestä huolimatta Brotherus sanoo pitävänsä kiinni taiteilijan vapaudesta. Kaksi julkaistua kirjaa Ainoa kotini ja Henkeni edestä, eivät ole omaelämäkertoja, vaan autofiktiivisiä teoksia, joissa asioita, henkilöitä ja tapahtumia on tietoisesti sekoitettu, varastettu ja lainattu.

”Se, että olen uskaltanut olla rehellinen ennen muuta itseäni kohtaan, on parantanut välejäni myös läheisiin”, hän sanoo.

Parhaillaan Brotheruksen mielessä kypsyy seuraava teos, joka on suunnattu nuorille. Keskiössä ovat äidit ja tyttäret.

”Ylisukupolvisten traumojen käsittely on tärkeää siksi, että ymmärtäisin paremmin itseäni ja etten olisi niin julma ja ankara omalle tyttärelleni, äidilleni tai sitä vanhemmille sukupolville. Ja toki siksikin, että uskaltaisin ja osaisin olla armollinen myös itselleni.”

Nimi Hanna tarkoittaa armoa ja se on Brotheruksen itsensä mukaan konkreettinen muistutus siitä, että kyseessä on hänen kohdallaan elämänikäinen opintie.

”En ole ollut kauhean armollinen itselleni ja siksi joudun opettelemaan tätä uutta taitoa joka päivä. Tanssiessani olen jo kolmenkymmenen vuoden ajan kysynyt itseltäni, kuka olen”, hän pohtii.

Kirjoittaminen tarjoaa tähän kaikkeen hyvän väylän ja parhaimmillaan se on kuin ihana leikki. Haasteelliseksi kirjoittamisen tekee oman pään sisäinen kritiikki, jonka nujertaminen on vaikeinta.

”Itsensä kohtaaminen, omien suojakerrosten läpi meneminen on pelottavaa. Sanat ovat niin viiltävän teräviä. On unohdettava se, mitä toiset minusta ajattelevat tai mitä he toivovat, että sanoisin. Lisäksi on arvostettava kirjoittamisen hetkeä niin paljon, että nousee ymmärrys siitä, mikä on kertomisen arvoista.”

Brotherus kertoo saaneensa kasvatuksen, jossa kiltteys oli tärkeämpää kuin mikään muu. Tyttönä ja perheen esikoisena kiltteyden vaade kasvoi entisestään.

”On tärkeää olla kiltti muille ihmisille, mutta jos se tarkoittaa sitä, että kävelen itseni ylitse tai vaimennan itseni, silloin se on huono juttu.”

Onko hän itse onnistunut madaltamaan kiltteyden vaatimusta suhteessa omaan tyttäreensä?

”Vanhemmuuden ydintehtävä on epäonnistua, jotta lapset haluaisivat löytää omannäköisen elämän. Eli voin liputtaa onnistuneeni tehtävässä”, hän naurahtaa.

Maailma on muuttunut hurjasti siitä, kun Brotherus itse eli nuoruuttaan.

”On tervettä pystyä olemaan hyväksyvästi läsnä itselleen."

”Oma nuoruuden maailmani oli todella turvallinen. Nyt ekologiset katastrofit ja kysymykset, pandemia ja sota ovat synnyttäneet paljon painoa nuorten pienille harteille. Digitalisaatio on mullistanut konkreettisesti arkea ja nuoret elävät tietyssä mielessä paljon pirstoutuneemmassa ja pelottavammassa ympäristössä.”

Brotheruksen mukaan nuoret ovat nyt silti paljon rohkeampia ja valveutuneempia kuin hänen aikanaan. Kilpailua ja vertailua on silti valtavasti.

”On tervettä pystyä olemaan hyväksyvästi läsnä itselleen. Se ei ole itsekeskeisyyttä. Some ja media tuuttaavat koko ajan kiusauksia siihen, että lähdemme kiipeämään köysiä pitkin, jotka eivät johda mihinkään hyvään, kauniiseen tai toisista välittämiseen.”

Brotheruksen elämässä on rakkaus voima, joka on kannatellut vaikeidenkin ajanjaksojen läpi. Henkeni edestä -kirjassa hän kirjoittaa, miten ”naiset kantavat arkkuani”.

”Vuosi vuodelta olen enemmän kokenut naisten välisen ystävyyden voimaksi elämässäni. Se ei tarkoita, etteikö elämässäni olisi tärkeitä ja rakkaita miehiä, heitä tietenkin on, mutta se mitä naisten kesken jaetaan, on poikkeuksellista. Siinä on jotain helppoutta ja sanatonta ymmärrystä.”

Rakkaus lapsiin kohoaa kaiken yläpuolelle, mutta todellinen supervoima tulee omilta vanhemmilta – siitä huolimatta, että Brotherus kamppaili kiltteyden vaatimusten kanssa. Hän sanoo saaneensa vanhemmiltaan lahjan, jonka varassa elämästä on tähän asti selvinnyt hengissä.

”Uskon, että sain lapsena niin syvän rakkauden vanhemmiltani, että olen uskaltanut olla aito. Siitä olen heille tosi kiitollinen.”