"Kirjailijaksi tulee kirjoittamalla ja laulajaksi oppii laulamalla", sanoo Antti Reini

Taiteilija Antti Reini sanoo, ettei hänellä ole koulutusta yhtään mihinkään. Muodollisten titteleiden sijaan hän luottaa intuitioon – ja kokee voivansa tehdä mitä tahansa.

"Kirjailijaksi tulee kirjoittamalla ja laulajaksi oppii laulamalla", sanoo neljännen kirjansa julkaissut Antti Reini, 58. Kirjoista tuorein, Sunnuntai, avaa Reinin elämänvaiheita välähdyksenomaisesti, fiktion keinoin.

Reini on jo pitkään hyppinyt yli vakiintuneiden genrerajojen. Tunnettujen elokuva-, tv- ja teatteriroolien lisäksi Reini on arvostettu lauluntekijä ja muusikko.

”Kapinani kaikenlaista lokerointia tai tietynlaisia auktoriteetteja kohtaan alkoi jo nuorena, eikä se ole vielä loppunut. Olen edelleen innostunut kokeilemaan uusia juttuja”, hän sanoo.

Helsingin Kallion kaupunginosasta maailmalle ponnistanut Reini oli jo lapsena Kallion kirjaston vakiovieras. Äiti luki pojalle paljon ja kirjoitti myös itse.

”Valitettavasti hän ehti ennen kuolemaansa tuhota kaikki kirjoituksensa.” Ehkä jotain tästä siirtyi verenperintönä hänelle, perheen esikoiselle, Reini pohtii.

Nuoruusvuosien seikkailukirjojen kautta Reinille avautui maailma, joka oli suurempi Kalliota, Helsinkiä ja Suomea. Sitä kaikkea piti päästä katsomaan ja aistimaan.

Jo parikymppisenä hän halusi kirjoittaa käsikirjoituksia, mutta näyttelijän työ vei mennessään.

"Eikä musta vielä siinä vaiheessa olisi ollut kirjoittamaan, ei ollut sellaista kärsivällisyyttä silloin”, mies tunnustaa.

Kirjoillaan Reini haluaa murtaa muureja ja ennakkoluuloja. Kirjan olemassaolon todellinen merkitys alkaa paljastua esimerkiksi kohtaamisista lukijoiden kanssa. Niihin Reini suhtautuu suurella lämmöllä. Siinä, että Sunnuntai-kirjan tiimoilta Reini päätyi kirjailijavieraaksi jopa vankilaan, ei ole mitään erikoista ja ihmeellistä.

”Vangit ovat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Siellä muurien sisällä luetaan tai ollaan lukematta.”

Kirjoittamalla pystyy hahmottamaan asioita selkeämmin, ja Reini kehottikin vankeja tarttumaan kynään. Kirjoittaminen on yksi tapa aloittaa matka itsetuntemukseen.

”Vapautuessaan vanki, mies tai nainen, on periaatteessa vapaa, mutta törmää usein ulkopuolelta tuleviin ennakkoluuloihin. Lisäksi hän kantaa usein myös itse vangin identiteettiä, vaikka on käytännössä rikoksensa sovittanut."

Reini näyttelee edelleen ja tekee musiikkia. Aikaa kirjoittamiselle ei olisi, ellei sitä raivaisi. Hän kirjoittaa siellä, missä se on mahdollista. Helpoin osuus on istua valkoisen paperin eteen.

”Kirjoitan lähinnä öisin. Jotta pystyn keskittymään, minulla pitää olla kahvia, kynä, paperia ja kitara.”

Antti Reinin kaikkia kirjoja yhdistää muutoksen edessä oleminen ja usko elämään. Sunnuntai-kirjassa mies sukelsi omaan menneisyyteensä. Kirjoittamisprosessi avasi muistikätköjä, joissa riitti kahlattavaa: musiikkia, kuvaussettejä, matkoja maailmalle ja sieltä pois, päihteitä, naisia, onnistumisia ja epäonnistumisia. Kaikkea tätä rehellisesti, kauniisti ja yksityisyyttä kunnioittaen.

Kirjailija itse tunnustaa kokevansa kiitollisuutta siitä, että on ylipäätään täällä ja hengissä.

Kaikesta voi selvitä. Harjoitan joogaa ja meditointia, joista on itselleni ollut iso apu.

”Raitistumisen myötä olen käynyt läpi erilaisia prosesseja itsessäni. Vielä siellä on kohtia, joita on mukava rapsutella, mutta Sunnuntai-kirjaan päätyneet, päihteisiin liittyvät asiat olen nyt käsitellyt. Pystyn puhumaan niistä avoimesti ilman skandaalinhakuisuutta. Kaikesta voi selvitä."

Itse hän on saanut apua esimerkiksi joogasta ja meditaatiosta.

Vaikka kiihkeä elämän nälkä on edelleen läsnä Reinin elämässä, yhä useammin hän huomaa kaipaavansa ympärilleen rauhaa ja levollisuutta. Rentoutuakseen tai levätäkseen ei välttämättä tarvitse lähteä mihinkään.

”Pyrin olemaan läsnäolon tilassa kaikkialla, missä olen.”