Jos olisimme kirjamme päähenkilöt, Aino olisi Tatu ja Sami Patu.
Aino: Olisi mukava omata sellainen määrä energiaa ja viatonta innostusta kuin fiktiivisillä veljeksillämme Outolasta on.
Sami: Ja onhan Tatulla niin coolit rillitkin!
Uuden kirjan aloittamiseen ei liity mitään rituaaleja.
Sami: Me vain alamme hommiin. Tämä tapahtuu yleensä todella pian siitä, kun edellinen kirja on valmistunut.
Pään voi myös buutata pitämällä tauon ja vaikka pestä pyykkiä.
Aino: Meillä ei ole oikein mitään jännittävää kerrottavaa työtavoistamme, sillä emme ole yhtään boheemeja tai jännittäviä. Jännittävintä, mitä meille tapahtuu kirjaa tehdessä on se, jos postiauto joskus kaartaa pihaan.
Sami: Teemme töitä lähinnä kotona, eikä täällä oikein pääse tapahtumaan mitään ihmeellistä.
Kun kynä ei kulje kirjaa kirjoittaessa paikanvaihto voi auttaa.
Aino: Jos seinät kaatuvat päälle, voimme mennä vaikka kahvilaan ideoimaan. Pään voi myös buutata pitämällä tauon ja vaikka pestä pyykkiä, jumpata tai katsoa hyvän elokuvan.
Rohkeuden puute ei ole pidätellyt meitä.
Sami: Koemme, että olemme paahtaneet aika täysillä sisältöä tuottaessamme, aina aihe ja idea edellä. Hampaankoloon ei ole jäänyt mitään.
Kirjailija, jonka kanssa Aino haluaisi kahvitella on René Goscinny, vaikka hän onkin jo kuollut.
Aino: Luin lapsena intohimoisesti Goscinnyn kirjoittamia Asterix-sarjakuvia sekä Pikku Nikke -kirjoja. Olisi mukava tavata huumorin mestari, jonka vaikutus omaan työhön on ollut varmasti suuri.
Sami: Haluaisin keskustella kasvokkain kirjailija J.R.R. Tolkienin kanssa, joka hänkin on jo pois keskuudestamme. Kiittäisin häntä elämäni voimakkaimmasta lukuelämyksestä.
Lapsen kanssa nauraminen on ehkä parasta elämässä.
Irti kirjailijan työstä pääsemme lautapelien ja leffojen parissa.
Aino: Pelaaminen ja leffat ovat loistavia keinoja unohtaa hetkeksi kirjan tekoon liittyvät ajatukset.
Parasta kirjailijan työssä on se, että olemme löytäneet toisemme ja saamme yhdessä luoda uutta.
Aino: Hienointa on kuitenkin se, että meidän kirjamme ovat monille koko perheen juttu. Lapsi käpertyy viereen yhteiseen lukuhetkeen ja nauretaan ihan aidosti yhdessä. Lapsen kanssa nauraminen on ehkä parasta elämässä. Lapsi aistii, että aikuinen on läsnä täysillä, eikä teeskentele. Lapsi ja aikuinen ovat silloin tasavertaisia.
Sami: Nämä yhteiset lukuhetket jäävät muistoina mieleen.
