Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Suomalaiset ovat järkeviä auton hankkijoita, paljastaa S-Pankin tuore tutkimus

Teksti:
Kirsi Riipinen
Kuvat:
Getty Images
Julkaistu: 26.5.2020
|
Muokattu: 31.8.2020
Suomalainen kertoo kysyttäessä ostavansa auton järkiperustein. Aika moni myöntää senkin, että kun autokuume iskee, se on menoa.

Auto on yksi suomalaisten isoimmista hankinnoista, ja sen hankkimista pohjustetaan yleensä varsin huolellisesti.

Uusimpiin kulkupeleihin tuhlaamisesta suomalaisia ei kannata syyttää, sillä ajamme keskimäärin noin 12 vuotta vanhalla henkilöautolla. EU:n keskiarvo on 10,8 vuotta. Muissa Pohjoismaissa huristetaan yleisesti uudemmilla autoilla.

Osa säästää autoaan varten etukäteen, mutta on yleistä ottaa lainaa. Esimerkiksi S-Pankin S-Lainan yksi tyypillinen käyttötarkoitus on käytetty auto.

S-Pankin Kantarilla teettämässä autokyselyssä selvisi, että suomalaiset hankkivat autonsa järkiperustein: tärkein kriteeri on hyvä hinta-laatusuhde. Turvallisuus sekä ajamisen helppous ja mukavuus tulevat seuraavina.

Viidennes kyselyn vastaajista myöntää, että auton on oltava hyvännäköinen.

S-Pankin kehityspäällikkö Päivi Huttunen pohtii, haluammeko luoda itsestämme kuvan todellista järkiperäisempinä auton ostajina. Arkikokemus kertoo ison osan olevan melko merkkiuskovaisia. Myös kulkupelin ulkonäöstä ja lisävarustelusta keskustellaan autokauppoja pohdittaessa vilkkaasti.

Viidennes kyselyyn vastanneista myöntääkin, että auton on oltava hyvännäköinen. Melkein yhtä monelle tietty merkki on tärkeää.

Parisuhteessa yhteinen hankinta

Parisuhteessa elävät päättävät auton hankinnasta yleisimmin yhdessä.

Yli puolet parisuhteessa olevista vastaajista kertoo jakavansa autoilun kustannukset jonkin periaatteen mukaan puolisonsa kanssa. Osa jakaa kulut puoliksi, osa jyvittää niitä esimerkiksi tulojen mukaan.

Kantar toteutti auto-kyselyn S-Pankin toimeksiannosta helmikuussa 2020. Online-kyselyyn vastasi 1 197 18–74-vuotiasta suomalaista, joilla on auto taloudessaan.

Yli kolmasosassa talouksista toinen puoliso maksaa yksinään autoilun kulut. Yli 80 prosenttia kyselyyn vastaajista on sitä mieltä, että autoilun kulut jakautuvat oikeudenmukaisesti.

Auton hankintaa varten otetaan yleisesti ja näppärästi verkossa ilman lainaneuvotteluja vakuudetonta lainaa. Myös S-Pankki myöntää 5000–50000 euron lainoja, jotka sopivat hyvin vaikkapa käytetyn auton hankintaan.

”Autoa varten voi kuitenkin ottaa myös vakuudellisen lainan, jonka korko on edullisempi kuin vakuudettoman kulutusluoton.”

Vakuudellinen laina neuvotellaan pankin laina-asiantuntijan kanssa, ja ennen neuvottelua asiakas täyttää sähköisen lainahakemuksen. Silloin on hyvä hetki pohtia myös, mitä omistuksille tapahtuisi yllättävässä tilanteessa, esimerkiksi erossa.

”On ilman muuta pariskunnan oma päätös, kenen nimiin auto ostetaan ja kuka lainanhoidosta sekä autoilun kustannuksista vastaa. Jos auton on tarkoitus olla yhteinen, omistusasiakirjat on syytä tehdä molempien nimiin. Myös laina ja käyttökustannukset kannattaa jakaa mahdollisimman reilusti kummankin maksettaviksi.”

Tällöin esimerkiksi erotilanteissa on todennäköisemmin helpompi sopia, miten auton kanssa toimitaan. Riitaisissa eroissa suulliset sopimukset on helppo unohtaa.

Juttu on alun perin julkaistu Yhteishyvän numerossa 3/2020.

Päivi Huttusen vinkit:

Kuinka paljon autoilusta on järkevää maksaa? Summaa voi haarukoida tutulla nyrkkisäännöllä, jonka mukaan asumisen menoihin ei tulisi mennä enempää kuin 40 prosenttia talouden nettotuloista. Tuolloin jää 30 prosenttia muihin pakollisiin kuluihin, kuten ruokaan ja vaatteisiin. Jäljelle jäävät 30 prosenttia pitäisi riittää harrastuksiin, matkusteluun – ja autoon laina- ja käyttökuluineen.

Mitä tiukemmalla budjetilla auto – varsinkin hinnakkaampi – on ostettu, sitä enemmän kannattaa pohtia liikennevakuutuksen lisäksi kaskovakuutuksen ottamista. Ilman kaskoa vahinkotilanne voi saattaa talouden tosi tiukalle.

2,8 miljoonaa autoa

  • Tilastokeskuksen tilastojen mukaan Suomessa on liikennekäytössä lähes 2,8 miljoonaa henkilöautoa, ja niiden keski-ikä on reilut 12 vuotta.
  • Yleisimmin ajamme Toyota Corollalla (146000 kpl), Volkswagen Golfilla (129000 kpl) ja Toyota Avensisilla (91000 kpl).

Lue myös

Lisää aiheesta