Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Eila Parviainen ajaa omalla autollaan työmatkojen lisäksi myös viikonloppuisin mökille. Silloin perheen mukana matkustavat kissat ja koira.

Hollolalainen Eila Parviainen ajaa tyytyväisenä täyssähköllä – aloittaminen vaati asennemuutoksen

Teksti:
Kirsi Riipinen
Kuvat:
Lauri Rotko
Julkaistu: 26.5.2020
|
Muokattu: 31.8.2020
”Seuraan ympäristökysymyksiä aktiivisesti, ja minulle on tärkeää tietää, että olen tehnyt ympäristölle hyvän ratkaisun”, sähköautoilija toteaa.

Eila Parviainen Hollolasta ajaa täyssähkö-Hyundailla ja kokee, että paluuta bensalla tai dieselillä kulkevaan kulkuneuvoon enää ole. ”Voi sanoa, että olen erittäin tyytyväinen sähköautoilija.”

Näin hän kertoo autoilustaan:

”Suurin kysymys täyssähköautoon siirtymisessä oli, riittääkö akun lataus matkoillani. Olen nyt oppinut luottamaan auton tietokoneeseen, sillä se ilmoittaa akun riittävyydestä.

Normaaleina viikkoina ajan arkisin töihin Hollolasta Helsinkiin päivittäin. Auto on latauksessa yöt kotona ja päivisin työpaikan autotallissa.

Liikun käytännössä muutoinkin pelkästään Jyväskylän eteläpuoleisella alueella. Pikalatausasemia on niin tiuhassa, että pärjään oikein hyvin.

Ennen nykyistä kulkupeliäni ajoin dieselautolla. Siirtyminen sähköllä kulkevaan vaatii asennemuutoksen. Matkoja joutuu miettimään hieman tarkemmin: selviääkö koko edestakaisesta reissusta täydellä latauksella vai pitääkö jossakin vaiheessa matkaa pysähtyä lataamaan. Latausmahdollisuus määrittelee taukopaikan. Silloin on hyvä käydä itsekin lounaalla.

Ympäristösyyt tärkeä peruste sähköautoilulle

Minulla on ollut oma auto siitä lähtien, kun sain ajokortin. Ensimmäinen oli käytetty Datsun, jonka hankin omilla tienesteilläni. Tuon jälkeen olen hankkinut autoja sekä säästöillä että lainarahalla. Nykyinen auto on käytössä leasing-sopimuksella.

Autoilu maksaa, siitä ei pääse mihinkään. Olen laskeskellut, että nykyisellä autolla kustannuksia tulee keskimäärin hieman yli kaksi euroa sataa kilometriä kohti.

”Minulla on selvästi autokuumetta ja olen alkanut miettiä, millaisia autoja haluaisin koeajaa.”

Autoilu ja liikenne ovat mullistumassa, eikä kukaan voi tietää, miten uuden auton arvo jatkossa kehittyy.

Seuraan ympäristökysymyksiä aktiivisesti, ja minulle on tärkeää tietää, että olen tehnyt ympäristölle hyvän ratkaisun. Se oli iso syy täyssähköautoon siirtymisessä.

Täyssähköautot ovat kalliita. Olen hyvilläni siitä, että markkinoille on alkanut tulla yhä edullisempia versioita ja niistä hyviä tarjouksia. Myös käytettyjen sähköautojen markkinat kasvavat.

Jatkossakin sähköautoja

Päätän itse, millaisella autolla ajan ja paljonko käytän siihen rahaa. Puolisollani on oma auto. Kun opiskelemassa oleva tytär tulee viikonloppuina käymään kotona, hän lainaa ennemmin minun kuin isänsä autoa. Hän kysyy jo etukäteen, onko auto viikonloppuna vapaana. Hän on sitä mieltä, että minun autoni kulkee kuin itsekseen.

Auto on liikkeellä usein muutoinkin viikonloppuisin, kun suuntaamme koiran ja kahden kissan kanssa mökille.

Olen täyssähköautoillut nyt vuoden ja neljä kuukautta, ja leasingsopimus on pian umpeutumassa. Mietin paraikaa, mikä on seuraava auto sekä miten ja mistä se kannattaisi hankkia.

Minulla on selvästi autokuumetta ja olen alkanut miettiä, millaisia autoja haluaisin koeajaa. Oli merkki tai väri lopulta mikä tahansa, yksi on varma: se on täyssähköinen.”

Lue myös