Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kilpailun karaisema johtaja

Teksti:
Sanna Suokko
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.11.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä, 53, juoksee kilpaa kellon kanssa, mutta tekee perheen ruokaostokset mielellään, jos suinkin ehtii. "Parhaiten asiakkaan arkea voi ymmärtää elämällä sitä itse", hän sanoo.

Huone on avara, mutta yllättävän tavanomainen. Poissa ovat jalopuiset kalusteet ja käsinkudotut itämaiset matot. Suomalainen taide – Nelimarkkaa, Hämäläistä, Halosta ja Åströmiä – sentään koristaa seiniä. Ikkunat antavat eteläiseen Helsinkiin, mutta merelle asti ei näy.

Vallilassa lähitalojen katot ja Kallion kirkon torni toimivat kiintopisteinä SOK:n pääkonttorin kahdeksanteen kerrokseen, Suomen suurimman kaupparyhmän pääjohtajan työtilaan.

Lähes kaksimetrisen pääjohtajan tummansininen puku istuu kuin hansikas, kello koristaa rannetta, ja taskuliina viimeistelee kokonaisuuden. Tuolin käsinojalla oleva puhelin piippaa taukoamatta. Taavi Heikkilä on mies, jonka kasvot S-ryhmä saa julkisuudessa, vaikka kaupparyhmässä työskentelee yhteensä 40 000 työntekijää. Osuustoiminnallisuus on oma taiteenlajinsa. Eri puolilla Suomea sijaitseville osuuskaupoille SOK on sekä renki että isäntä: osuuskaupat omistavat SOK:n, mutta ovat myös sen asiakkaita. Sitä vahvempaa sidettä saa yritysmaailmasta hakea.

Siksi Heikkilän mukaan ei riitä, jos on diplomaatti tai jämäkkä.

"On oltava molempia. Pitää olla isot korvat ja kuunnella kentän tunnelmia tarkasti. Tärkeintä on silti ymmärtää asiakasta", hän sanoo.

"Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä."

Sanonta on kulunut, mutta kuvaa parhaiten pääjohtajan mielenmaisemaa. S-ryhmän kenttäkoulutukseen nuorena kauppatieteilijänä tullut Heikkilä on ässämiehenä veteraani. Työnantaja on pysynyt samana 28 vuoden ajan, vaikka tehtävät ovat vaihtuneet. Kun mies pari vuotta sitten valittiin S-ryhmän keulapaikalle, hän jätti viime metreillä taakseen kaksi talon ulkopuolista kandidaattia.

"Hyviä johtajia on varmasti muitakin, mutta ehkä kaupan alan ja tämän kaupparyhmän tuntemus auttoivat minua loppukirissä."

Vaihtopenkki ei riitä

Kirimistaidoistaan ja kilpailuvietistään Heikkilä toki tunnetaan. Siemenet kylvettiin pojankoltiaisena Tikkakoskella, silloisessa Jyväskylän maalaiskunnassa. Virkamiesperheen keskimmäinen lapsi ja perheen ainoa poika viihtyi luokkahuonetta paremmin pallokentällä kavereiden kanssa. Rivitalo oli tenavia täynnä, ja kisailulla ratkaistiin nokkimisjärjestys.

"Jos vertaan työtä urheiluun, olen mieluummin avainpelaaja kuin sivuroolissa vaihtopenkillä. Vaikka pelinrakentajalta vaaditaan vähän enemmän ja niskaan tulee ylimääräistä painetta, haluan olla mukana tekemässä ratkaisuja ja päätöksiä. Siinä on aina riskinsä, kaatuminen tai voitto, mutta sen riskin olen valmis ottamaan."

Koska työ on iso osa elämää, Heikkilän mielestä sen pitää tuntua merkitykselliseltä.

"Minulle on tärkeää, että saan työllä jotain aikaiseksi. Osuustoiminta on paljon enemmän kuin pelkkää tuloksentekoa", Heikkilä miettii.

Myös nuorenamiehenä tekeminen oli tärkeämpää kuin lukeminen. Kun vaihto-oppilasvuosi koripallonpeluun siivittämänä Amerikassa vihdoin kutsui, oli koulutodistuksessa ruotsin kohdalla vitonen ja opettajaäidin kasvoilla huolestunut ilme.

Vaikka lahjakkuutta riitti, polvivamma pakotti yllättäen puntaroimaan tulevaisuuden uudelleen, ja tavoitteet ottivat uuden suunnan. Urheilu ammattina vaihtui elämäntavaksi ja kunnianhimo siirtyi opiskeluun. Helsingin kauppakorkeakoulu hoitui vauhdikkaasti kolmessa vuodessa.

"Olin hemmetin motivoitunut. Kun pääsin sisään kauppakorkeakouluun, olin 22-vuotias, armeijan käynyt ja paiskinut mielestäni tarpeeksi hanttihommia. Halusin päästä nopeasti oikeisiin töihin, ja kilpailuvietti kai nosti taas päätään, kun vertailtiin tenttisuorituksia", kolmen tentin päivävauhtia puurtanut Heikkilä kertoo.

Pelkkää pänttäämistä elämä ei silti ollut. Opiskeluriennoista löytyi kansainvälistä markkinointia opiskellut Pauliina.

Jos vertaan työtä urheiluun, olen mieluummin avainpelaaja kuin sivuroolissa vaihtopenkillä.

Arjen paras tiimi

Vaaleahiuksinen ja miehensä tavoin pitkänhuiskea Pauliina Heikkilä avaa rivitalokodin oven Helsingin Kulosaaressa. Kaksi vuotta sitten Lahdesta Helsinkiin muuttanut perhe vaihtoi omakotitalon työsuhdeasuntoon. Se on vähitellen alkanut tuntua kodilta, vaikka siellä hoidetaan myös edustustehtäviä.

Pitkään liittoon on mahtunut erilaisia vaiheita, mutta yhteinen arvomaailma on luonut Heikkilöille vahvan perustan. Itsekin S-ryhmässä työskennelleenä Pauliina Heikkilä ei nipota, jos puolison työpäivät toisinaan venyvät. Yhteinen huumorintaju ja kiinnostus toisen tekemisiin ovat hitsanneet tiimin, jossa molemmilla on oma tilansa, mutta joka tarvittaessa toimii kuin rasvattu kone.

"Pariskuntana olemme tarpeeksi erilaisia. Haastamme toisiamme ja puhumme paljon, välillä kiivaastikin. Olen otettu, jos Taavi kysyy mielipidettäni jostakin asiasta, vaikka harvoin hän tekee kuten neuvon", Pauliina Heikkilä nauraa.

Arki on parasta liimaa. Yhdessä käydään edelleen koripallomatseissa ja tapahtumissa, lähdetään lenkille tai taidenäyttelyyn. Yhteiset ystävät ovat tärkeitä.

"Lisäksi reissaamme. Espanja on meille rakas. Siellä on appivanhempien pieni loma-asunto, jota voimme käyttää. Lomalla kävelemme kilometritolkulla ja puhumme asiat läpikotaisin. Se on paikka, jossa Taavikin unohtaa hetkeksi työasiat", Pauliina Heikkilä kertoo.

Isän hyvät neuvot

Pääkonttorilla Ässäkeskuksessa kahdeksannen kerroksen neuvotteluhuoneessa valot sammuvat. Taavi Heikkilä pyörähtää vielä työhuoneessaan ja käy pikaisesti läpi seuraavan päivän askelmerkit sihteerinsä Sinikka Laitisen kanssa. Kolmekymmentä vuotta talossa ollut ja viiden pääjohtajan kalenteria kaitsenut Laitinen tuntee johtajuuden haasteet.

"Kaikki pääjohtajat ovat olleet innostuneita työstään ja tehneet töitä kelloon katsomatta. Kuitenkin he ovat huolehtineet myös siitä, että perheelle jää aikaa. Taavi ei tee tässä poikkeusta", Laitinen sanoo.

Matkalla töistä kotiin auton stereoissa soi Queen tai Popeda kuluneen päivän fiiliksen mukaan.

Kotiin päästyään isä löysää kravattiaan, ja perheen kuopus Ada, 13, juoksee alakertaan kertomaan, miten isän aamulla antamat jipot toimivat tänään beach volley -kentällä.

"Tein killerisyöttöjä tyhjiin spotteihin! Opekin nauroi, että wau!" Ada selittää.

Heikkilöiden vanhemmat lapset, Atte, 24, ja Peppiina, 20, asuvat jo tahoillaan. Töissä asialinjalla viilettävä mies istuu rennosti sohvalla ja nyökyttelee. Pauliina-vaimo oikoo mutkat.

"Isänä Taavi on aina ollut läsnä. En tiedä, miten hän sen tekee, mutta hän herkistyy edelleenkin lasten äärellä. Lomalla lentokoneessa hän rauhoittelee suvereenisti jopa ihan vieraat vauvat."

Vaikka Heikkilä silminnähden iloitseekin kuopuksen putkeen menneestä päivästä, on hänestä yhtä tärkeää muistuttaa jälkikasvuaan siitä, että aina ei tarvitse onnistua.

"Nykylapsilla on paineita muutenkin. Totta kai onnistumisista mielellään kiittää ja kannustaa, mutta lopulta sillä, millaista esimerkkiä näyttää, on enemmän merkitystä kuin sillä, mitä sanoo", Heikkilä pohtii.

Esikoispoika Attekin kapinoi aikansa nuorena, mutta opiskelee nyt innolla rahoitusta Aalto-yliopistossa. Todellinen sisupussin titteli perheessä kuuluu silti keskimmäiselle lapselle Peppiinalle, joka on ollut syntymästään asti vaikeasti huonokuuloinen. Diagnoosi tehtiin vasta kaksivuotiaana, kun vilkas ja hyväntuulinen tyttö ei yrityksistä huolimatta ruvennut puhumaan.

Erityislapsen vanhemmuus on ollut haastavaa, jos myös palkitsevaa ja opettavaista. Kun isä toissa keväänä piti tyttärelleen ylioppilasjuhlapuheen, ei liikutuksen kyyneleiltä vältytty.

"Peppi on huonosta kuulostaan huolimatta käynyt normaalin koulun ja opiskelee nyt kasvatustieteitä. Sisäkorvaimplantti tuli avuksemme, kun hän oli 13-vuotias. Mutta kyllä tässä kaikessa on ennen muuta Pepin omaa sisua ja päättäväisyyttä kysytty", Heikkilä kertoo.

"Nykylapsilla on paljon paineita. Kannustus on tärkeää, mutta myös vanhemman esimerkki ratkaisee."

Ankaruus jää lenkkipolulle

Heikkilä vetää tuulitakin vetoketjun kiinni leukaa myöten. Mustikkamaan lenkkipolulla talvi tekee tuloaan, ja metsä tuoksuu. Meri sekoittaa itseään pohjia myöten hyisessä tuulessa.

Pääjohtajan arjessa fyysinen ja henkinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Kun kalenteri muistuttaa kubistista maalausta ja kaikki haluavat julkisuudessa osansa S-ryhmästä, Heikkilä sanoo muuttuvansa entistä ankarammaksi itseään kohtaan.

"Pyrin kuntoilemaan joka päivä. En välttämättä puolta tuntia pidempään, mutta silti. Vuodenaikojen mukaan juoksen, pyöräilen tai hiihdän. Ympäri vuoden pelaan pallopelejä ja käyn kuntosalilla. Uni ja terveellinen ruoka auttavat myös. Kun homma on hanskassa, voi ottaa välillä  rennommin, valvoa ja herkutella."

Työelämä on Heikkilän mukaan tänä päivänä vaativaa, muillakin kuin pääjohtajilla. Ei ole itsekästä raivata tilaa levolle ja liikunnalle.

Heikkilöiden perheessä kotityöt jaetaan. Isän inhokki on tiskikoneen täyttäminen, mutta kauppaan hän lähtee mielellään. S-ryhmän kauppojen lisäksi Heikkilä hiihtelee silloin tällöin myös kilpailijoiden leiriin.

"Saatan minä kuvankin räpsäistä kännykälläni Lidlin tai Citymarketin hyllyistä, jos siellä on toimittu erityisen mallikkaasti meihin nähden", pääjohtaja paljastaa naureskellen.

"Saatan räpsäistä kuvan kilpailijoiden hyllyistä, jos ne ovat mallikkaat."

Hyvä diili ratkaisee

Heikkilä on luonnollisesti myös itse osuuskaupan asiakas ja omistaja. Hän tunnistaa itsessään nykyajan hybridikuluttajan, joka on valmis maksamaan enemmän tietystä tuotteesta, mutta halpuuttaa arkisissa valinnoissa.

Usein lähi-Alepassa piipahtava Heikkilä on tarkka taloudenpitäjä myös kotioloissa ja huolehtii, että rahaa ei tuhlata. Ruokaostoksilla hyvä diili ratkaisee ja terveellisyys on tärkein kriteeri.

"Gefilus-mehua, kasviksia, vähärasvaisia tuotteita… Kotimaista suosin luotettavuuden ja paremman jäljitettävyyden vuoksi. Jos haen esimerkiksi pihvilihaa, kotimainen tuote vie voiton", Heikkilä luettelee.

Viikonloppuisin on tarjolla Heikkilän bravuuria, pippuripihviä. Ohjeen antoi lahtelaisen ravintola
El Toron ravintolapäällikkö, kun Heikkilä toimi Hämeenmaan osuuskaupan johtajana.

"Kirjoitin huolellisesti kaiken ylös: lihan, pippurit, öljyn ja paistoajan. Ohjetta noudattamalla olen omaksikin hämmästyksekseni onnistunut valmistamaan täydellisen pihvin."

Räiskeistä tulee usein hirveä sotku keittiöön, mutta Heikkilän mielestä lopputulos on vaivan arvoinen. Perheenjäsenten ilmeet ruokapöydän ääressä palkitsevat.

"Kun tarpeeksi harjoittelee, voi oppia mitä vaan. Se on sama johtamisessa. Kaikkea ei tarvitse osata tai tietää itse, mutta hyvä lopputulos palkitsee koko porukan."

Lisää aiheesta