Yhteistyössä: Kulman Keittiö

Nappaa talteen!
Lapsille tarkoitetulla Ässäkokki-kurssilla tehty helppo omenakaurapaistos on mukava tapa saada perheen pienemmätkin mukaan ruoanlaittoon. Paistoksen omenat voi korvata myös päärynällä, ja jos haluaa helpottaa projektia entisestään voi vaniljakastikkeen tilalle valita vaniljajäätelöä.
| 70 g | voita tai margariinia |
| 6 - 8 kpl | omenaa |
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 4 dl | kaurahiutaleita |
| voiteluun 1 rkl rasvaa | |
| Vaniljakastike | |
|---|---|
| 4 dl | maitoa |
| 1 rkl | perunajauhoa |
| 2 - 3 rkl | sokeria |
| 1 tl | vaniljasokeria |
Sulata rasva kattilassa ja nosta jäähtymään. Voitele laakea uunivuoka lusikallisella rasvaa.
Pese omenat ja kuori ne kuorimaveitsellä. Poista siemenkota omenaporalla. Leikkaa omenat 6-8 lohkoksi tai pienemmiksi paloiksi ja lado voideltuun uunivuokaan.
Sekoita sulatetun, jäähtyneen rasvan joukkoon sokeri ja kaurahiutaleet. Levitä seos omenoiden päälle. Paista omenakaurapaistos 200-asteisessa uunissa, kunnes omenat ovat pehmeitä ja muruseos kullankeltaista (noin 30 minuuttia uunista riippuen). Tarjoa lämpimänä kylmän vaniljakastikkeen kanssa.
Valmista vaniljakastike. Sekoita kastikkeen ainekset vaniljasokeria lukuun ottamatta mikron kestävässä kulhossa. Kuumenna seosta mikrossa (teholla 650W) 3-4 minuuttia, kunnes kastike kiehahtaa. Sekoita välillä kypsennyksen aikana. Anna jäähtyä.
Lisää jäähtyneeseen kastikkeeseen vaniljasokeri.

| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 70 g | voita tai margariinia |
| 6 - 8 kpl | omenaa |
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 4 dl | kaurahiutaleita |
| voiteluun 1 rkl rasvaa | |
Vaniljakastike | |
| 4 dl | maitoa |
| 1 rkl | perunajauhoa |
| 2 - 3 rkl | sokeria |
| 1 tl | vaniljasokeria |
Sulata rasva kattilassa ja nosta jäähtymään. Voitele laakea uunivuoka lusikallisella rasvaa.
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 70 g | voita tai margariinia |
| voiteluun 1 rkl rasvaa |
Pese omenat ja kuori ne kuorimaveitsellä. Poista siemenkota omenaporalla. Leikkaa omenat 6-8 lohkoksi tai pienemmiksi paloiksi ja lado voideltuun uunivuokaan.
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 6 - 8 kpl | omenaa |
Sekoita sulatetun, jäähtyneen rasvan joukkoon sokeri ja kaurahiutaleet. Levitä seos omenoiden päälle. Paista omenakaurapaistos 200-asteisessa uunissa, kunnes omenat ovat pehmeitä ja muruseos kullankeltaista (noin 30 minuuttia uunista riippuen). Tarjoa lämpimänä kylmän vaniljakastikkeen kanssa.
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 4 dl | kaurahiutaleita |
Valmista vaniljakastike. Sekoita kastikkeen ainekset vaniljasokeria lukuun ottamatta mikron kestävässä kulhossa. Kuumenna seosta mikrossa (teholla 650W) 3-4 minuuttia, kunnes kastike kiehahtaa. Sekoita välillä kypsennyksen aikana. Anna jäähtyä.
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 1 rkl | perunajauhoa |
| 2 - 3 rkl | sokeria |
| 4 dl | maitoa |
Lisää jäähtyneeseen kastikkeeseen vaniljasokeri.
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 1 tl | vaniljasokeria |
Maistuvimmat reseptit Turusta löytyvät kulman keittiöstä. Katso kaikki!
489
Energiaa kcal
2047
Energiaa kj
15,6 g
Rasvaa
8,6 g
Tyydyttynyttä rasvaa
73,0 g
Hiilihydraatteja
52,6 g
Sokereita
7,4 g
Kuituja
9,2 g
Proteiinia
0,3 g
Suolaa
489
Energiaa kcal
2047
Energiaa kj
15,6 g
Rasvaa
8,6 g
Tyydyttynyttä rasvaa
73,0 g
Hiilihydraatteja
52,6 g
Sokereita
7,4 g
Kuituja
9,2 g
Proteiinia
0,3 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: voiteluun 1 rkl rasvaa, 1 tl vaniljasokeria.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli