Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Käytä päärynää pastasta piirakkaan ja pirtelöistä hilloon

Parasta elegantin näköisessä päärynässä on sen vienon houkutteleva maku, mehevä hedelmäliha, terveellisyys ja monikäyttöisyys.

Kypsän päärynän väri sävyttyy vihreästä ruskeaan, jopa punaiseen. Päärynän kypsyydestä ei kerro sen väri vaan pehmeys. Päärynän voi syödä huolellisen pesun jälkeen kuorineen, jolloin sen sisältämät kuidut eivät mene hukkaan.

Tiesitkö päärynästä?

  • Päärynälajikkeita on yli 7 000.
  • Päärynä kasvoi Suomessa jo ennen perunaa.
  • Päärynä on läheistä sukua omenalle. Kokeilekin tuttuihin omenaresepteihin, kuten omena-kaurapaistokseen tai omenapiirakkaan, vaihteeksi päärynää.
  • Joulukuu on somien punaisten päärynöiden aikaa.

Ruokalajien moniottelija

Päärynä sopii nautittavaksi sellaisenaan, mutta myös kypsennettynä. Makeana hedelmänä se antaa mukavaa potkua pastaan tai ruokaisaan salaattiin. Voit kokeilla päärynää myös paistettuna.

Jälkiruoissa päärynä maistuu uunipäärynänä tai paistoksena banaanin kanssa, juustojen kanssa, pirtelönä mintulla maustettuna tai makuparina piparkakun ja sinihomejuuston kanssa. Myös appelsiini- ja sitruunamehussa keitetyt päärynät ovat juhlavaa tarjottavaa.

Leipuri voi upottaa päärynöitä niin makeisiin piirakoihin ja kakkuihin kuin suolaisiinkin leivonnaisiin.

Päärynä on hyvä kuidun, C- ja K-vitamiinien lähde

Päärynä on muun muassa hyvä kuidun sekä C- ja K-vitamiinien lähde. Energiaa siinä on vain 43 kcal/100 g.

Päärynän säilytys

Päärynät kypsyvät huoneenlämmössä muutamassa päivässä. Kypsän päärynän voi säilyttää jääkaapissa. Voit edistää hedelmän kypsymistä banaanien seurassa.

Kypsän pehmeät päärynät ovat herkkiä pilaantumaan, joten ne kannattaa käyttää nopeasti. Voit myös valella leikatun hedelmän pintaa sitruunamehulla tummumista estämään.

Katso päärynäreseptit ja -vinkit