Miltä kuulostaisi kala- ja makaronivanukas? Tällaisia reseptejä Yhteishyvä tarjosi 100 vuotta sitten

Yhteishyvä-lehdessä muisteltiin alkuvuonna 1920 karvaudella ensimmäisen maailmansodan niukentamaa viljantuontia, joka oli nostanut hinnat pilviin ja pakottanut lisäämään leipään pettua ja jäkälää. Vaikka ajat siihen nähden olivat kohentuneet, lehdessä kannustettiin pitämään mielessä pula-ajan opetukset säästäväisyydestä ja ennakoinnista. Neuvottiin jatkamaan leipätaikinaa perunalla ja kestitsemään kahville piipahtavia vieraita hillitysti, vailla sen seitsemän sortin ”varustelukilpailua”.

Vuoden 1920 Yhteishyvä-lehden monissa numeroissa on ruokaohjeita mehevien ja huokeiden arki-aterioiden valmistamiseen. Resepteissä näkyvät satokaudet sekä se, mitä raaka-aineita ja elintarvikkeita oli yleisesti saatavilla. Ruokavaliota hallitsevat peruna, silakka ja muu tuore tai suolattu kala, erilaiset uuniruoat, keitot, puurot, vellit, sisäelimet, sienet, vihannekset ja juurekset, marjat ja omenat sekä kotitekoiset ja tehdasvalmisteiset säilykkeet ja hillot.

Maistuisiko vihannespitoinen jokamiehenkeitto?

Saisiko siis olla Yhteishyvän kala- ja makaronivanukasta, jälkiruoaksi maissipytinkiä ja kahvin kanssa berliininrinkilöitä? Tai vihannespitoista jokamiehenkeittoa, sienikyljyksiä ja jälkiruoaksi puolukkahyytelöä ja salamakakkua?

Jääkaapit eivät vielä olleet tavallisen kuluttajan ulottuvilla. Maalla kylmäsäilytykseen tarvittiin kellaria. Kaupunkiasunnoissa hyödynnettiin ulkoseinän viilentämää ruokakomeroa keittiönnurkassa ja talvella myös ikkunan väliä, parveketta tai pihaliiteriä. Työläiskorttelien puutalojen yhteiskeittiöissä ruoanvalmistus edellytti aikataulutusta ja sopua.

1920-luvun alussa toinen jalka oli sotaan päättyneessä 1910-luvussa, toinen tulevaisuudessa. Tämä näkyi myös ruoanlaitossa ja keittokirjoissa. Katri Laine, modernin suomalaisen kotitaloustiedon pioneeri, antaa vuonna 1927 ilmestyneessä Keittiökirjassa ohjeita vanhahtavan tyylisiin, raskaisiin ruokiin, kuten siansorkkiin, keuhkomuhennokseen, vatkuliin tai hevospaistiin. Mukana on myös ruokalajeja, joissa on mukana annos unelmointia: hummerivanukas, täytetyt simpukat, appelsiinijäätelö, paahdetut kastanjat tai vaikkapa joghurta-niminen erikoisuus. Säästäväisyyttä ilmentävät moninaiset sisäelinruoat ja ruoantähdereseptit. Esimerkiksi ”jätesalaatin” ohjeessa kaikenlaisia tähteitä sekoitetaan keskenään, ja joukkoon lisätään majoneesia.

1920-luvulla kiinnostus kasvissyöntiin kasvoi. Henni Paananen-Kauppala suositteli sitä edullisuuden, maukkauden ja terveellisyyden takia teoksessaan Kasviskeittokirja kansalle. Jouluateriaksi keittokirjasta löytyy yhdistelmä, jossa alkupalaksi nautitaan ”hernesosekeittoa tapiokkaryynien kanssa” ja pääruoaksi ”jouluvanukasta”. Jälkimmäinen on uunissa kypsennettävää laatikkoa, jossa käytetään herneitä, perunaa, valkoisia papuja, punajuurta ja tomaattisosetta höystettynä kermalla, munilla ja korppujauhoilla.

Ruotsalaisen kotitalousopettaja Thora Holmin Itsensäelättäjän keittokirja oli tarkoitettu ensisijaisesti nuorille naimattomille kaupunkilaisnaisille. Nuorten miesten arveltiin syövän ravitsemusliikkeissä, joihin naisille ei tietenkään ollut asiaa ilman miesseuralaista. Jokainen ohje on kirjoitettu yhden hengen annokseksi: sinkkuaterioita oli siis olemassa jo ennen eineksien ja mikron aikakautta!

Lähteet: Yhteishyvän vuosikerta 1920; Thora Holm: Itsensäelättäjän keittokirja. Suom. Helmi Krohn. Minerva 1927; Katri Laine: Keittiökirja. Ruokatalous II. WSOY 1927; Kai Linnilä–Hanna Pukkila: Jazztyttö keittää. Aino Helmisen ruokavuosi 1928. Helmi 2005; Henni Paananen-Kauppala: Kasviskeittokirja kansalle. Yksinkertaisen ja maukkaan ruoan valmistamista varten. WSOY 1927.