Yhteishyvä edelleen Suomen suurin aikakauslehti | Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.
Sekä Yhteishyvän printtilehti että verkkosivut ovat uudistuneet.

Yhteishyvä edelleen Suomen suurin aikakauslehti

Koostaja:
Yhteishyvä
Kuvat:
Yhteishyvä
Julkaistu: 1.3.2019
Muokattu: 13.2.2020
Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) vuoden 2018 selvittämissä lukijamäärissä aikakauslehdistä eniten lukijoita keräsi Yhteishyvä.

Yhteishyvä tavoittaa peräti 1 777 000 lukijaa. Tutkimuksessa mitattiin yhteensä 97 aikakauslehden, 41 sanomalehden, 52 kaupunki- ja noutopistelehden, 16 lehtipaketin sekä 6 sanomalehden liitteen lukijamäärät.

Yhteishyvä-lehti ja Sesonki-ruokaliite ilmestyvät kuusi kertaa vuodessa. Verkkopalvelu Yhteishyva.fi tarjoaa reseptien lisäksi inspiroivia ruokavideoita, puheenaiheita ruokakeskusteluun sekä vinkkejä kodinhoitoon, harrastuksiin ja matkailuun. Monikanavaisen Yhteishyvän tavoitteena on palvella S-ryhmän asiakasomistajia.

Alkuvuodesta 2019 KMT kertoi, että Yhteishyvä oli kasvanut sosiaalisessa mediassa aikakauslehdistä eniten. Yhteishyvän somekanavilla on yhteensä yli 100 000 seuraajaa ja ne tavoittavat parhaimmillaan yli miljoona somekäyttäjää kuukaudessa.

Lue uudistuneen Yhteishyvän sisältöjä:

Lisää aiheesta