Anne on koulutukseltaan perushoitaja ja ensihoitaja. Työssään hän on hoitanut myös syöpäpotilaita. Omassa suvussa on esiintynyt syöpiä. Raskainta oli, kun hän saattohoiti isänsä Päivi-siskon. Tämä menehtyi rintasyöpään 34-vuotiaana 1999. Anne uskoo, että nykyisin Päiville olisi voitu syöpätutkimuksen ansiosta antaa enemmän elinpäiviä.

”Minulla oli kuitenkin voimakas usko siihen, että minuun syöpä ei koskaan osu.”

Syöpädiagnoosin syksynä Anne oli serkkunsa kanssa hakeutunut geenitutkimuksiin. Keväällä 2015 hän sai tietää BRCA2-geenivirheestä. Sen jälkeen hänen rintansa on magneettikuvattu joka vuosi, ja niin tehdään Tiitullekin jatkossa.

Vuonna 2017 magneettikuvissa näkyi kasvain vasemmassa rinnassa. Leikkaus riitti, eikä sytostaatteja ja sädehoitoa tarvittu.

”Kun geenivirhe oli tiedossa, poistatin myös edellisessä leikkauksessa osapoistetun oikean rinnan. Teen kaikkeni, ettei syöpä tulisi kolmatta kertaa.”

Annelta on geenivirheen takia poistettu myös munasarjat. Sama on edessä Tiitullakin.

”Perhe pitää hankkia sitä ennen. Rinnat ja munasarjat saavat hoitaa tehtävänsä, ja sitten ne poistetaan. Syöpäriski alkaa selvästi suurentua, kun täytän 35 vuotta”, Tiitu kertoo rauhallisesti.

”Olen siis nyt saanut lupauksen lastenlapsista”, Anne kommentoi hymyillen.

Anne toivoi luonnollisesti, että tyttärellä ei olisi geenivirhettä.

”Mutta kun Tiitu istui sohvalla ja kertoi sen, tajusin, että seurannan takia hän saa maailman parasta hoitoa.”

Tiitulle äidiltä saatu tieto on tuonut levollisuutta.

”Tiedän olevani hyvissä käsissä.”

Anne korostaa,että syöpä ei ole vain fyysinen sairaus, vaan siihen liittyy henkisiä, sosiaalisia ja taloudellisia asioita. Se vaikuttaa perheeseen ja parisuhteeseen. Kaikki eivät voi olla poissa työstä hoitojen vaatimaa aikaa, joka voi olla hyvinkin pitkä.

”Minun työnantajani sanoi, että paraneminen oli senhetkinen työni”, kertoo Anne, joka työskentelee SuPerin sopimusasiantuntijana.

”Kirjoitin päiväkirjaani jopa hautajaisteni laulut. En pelkää kuolemaa.”

Syövän myötä Anne näkee ja kokee itsensä uudella tavalla. Keho on erilainen, eikä hän esimerkiksi voi käyttää samanlaisia vaatteita kuin aiemmin. Sisällä on kuitenkin entinen Anne.

”Joskus kysytään, mitä syöpä on opettanut minulle. Ei syöpä ole opin paikka, eikä kukaan halua tällaista opetusta.”

Ajatusta taistelijasta Anne karsastaa. Hän ei voinut syövälle mitään.

”Tunnen itseni selviytyjäksi. Onneksi en ole ollut yksin, vaan ystävät ja läheiset ovat auttaneet matkallani. Ja ilman maailman parasta terveydenhuoltoa en olisi tässä.”

Ensimmäisen syöpädiagnoosin saatuaan Anne kävi läpi oman kuolemansa.

”Kirjoitin päiväkirjaani jopa hautajaisteni laulut. En pelkää kuolemaa.”

Anne sanoo, että syöpä on tehnyt hänestä tunteissaan rehellisemmän.

”Uskallan sanoittaa kipeitäkin asioita. En jätä asioita puolitiehen. Välillä kitisen ja kiukuttelen. Pidän sitä merkkinä siitä, että en mieti syöpää koko ajan.”

Anne herää jokaiseen aamuun pääsääntöisesti tyytyväisenä. Elämä olisi voinut päättyä äkkiä, ja hän olisi voinut sairastua nuorempana.

Anne istahtaa kauniilla parvekkeellaan valkoiseen keinuun. Hän osti itselleen keväällä syntymäpäivälahjaksi sen ja deittisivuston jäsenyyden. Kohta hän lähtee treffeille. Hän on kertonut miehelle syövästä etukäteen.

”On tehnyt kipeää, kun joillekin miehille rinnattomuuteni on ollut ongelma. Kuin menettäisin naiseuteni rintojen mukana. En minäkään pyydä miestä lupaamaan, ettei hän huomenna sairastu eturauhassyöpään.”

”On tehnyt kipeää, kun joillekin miehille rinnattomuuteni on ollut ongelma.

Treffeilleen Anne lähtee rakkaan harrastuksensa, vaelluksen, merkeissä. Suunnitelmissa on myös pyhiinvaellusmatka Båtsfjordiin, Jäämeren rannalle, syöpään menehtyneen ystävän muistoksi. Muutenkin Anne pakkaa joka viikonloppu reppunsa ja suuntaa luontoon yksin tai ystävien kanssa.

”Veden äärelle menen mielelläni. Vesi rauhoittaa minua, tulisieluista oinasta.”