Atte Kilpisen upea koti – Kävimme kylässä!

Mahdollisimman vanha rakennus ja korkeat huoneet. Ne olivat kriteerit, kun balettitanssija Atte Kilpinen vuonna 2020 etsi uutta kotia. Kun viettää suuren osan elämästään oopperasaleissa, korkeat huoneet tuntuvat kotoisalta. Vanhat talot taas ovat aina vetäneet puoleensa Attea. Joka kerta, kun niitä katsoo, voi löytää uusia yksityiskohtia.

”Ne tuntuvat kodilta, vaikka ei olisi mitään kalusteita. Tykkään kattolistoista, pariovista ja siitä, kuinka vanhat lattiat narisevat”, Atte sanoo.

1800-luvun kerrostalo oli vanhin, jonka Atte löysi, ja huonekorkeuttakin piisasi lähes 3,5 metriä. Niinpä Atte osti 44-neliöisen kaksion Helsingin ytimestä alkuvuodesta 2020. Asunnon lautalattia narahtelee jalkojen alla, makuuhuonetta ja keittiö-olohuonetta erottavat pariovet, ja tilassa kaikuu ihanasti kuin museossa.

Atte ehti asua uudessa kodissaan vain kuukauden, kun koronakriisi iski Suomeen. Samoihin aikoihin hän lähti työkomennukselle Hampurin valtionbalettiin kahdeksi vuodeksi ja joutui laittamaan asuntonsa vuokralle siksi aikaa.

”Minulla oli koko sen ajan malttamaton olo. Mietin vain, mitä kaikkea sisustan ja laitan tänne, kun palaan.”

Fiilispohjalta sisustettu

Kun Atte elokuussa 2023 pääsi lopulta asettumaan Helsingin-kotiinsa pysyvästi, hän poisti sieltä runsaasti kaappeja ja maalasi pinnat valkeiksi.

Atella on paljon värikkäitä taideteoksia, jotka erottuvat edukseen valkoisilta pinnoilta. Ensimmäisen niistä hän osti kaksikymppisenä palatessaan esiintymismatkalta. Taulu löytyi taidemyyjäisistä Kouvolan kupeesta.

”Laitoin palkkarahani heti siihen.”

Aten koti on täynnä näyttäviä esineitä. Barokkityylinen kokovartalopeili, kirkkaankeltainen Vitran tuoli, Eero Saarisen Tulppaani-pöytä, järkälemäiset rautanojatuolit ja Ikean retroveistos 1990-luvulta täyttävät tilaa sulassa sovussa.

Kokonaisuus rakentui lopulta täysin fiilispohjalta. Atte ei harrasta värikarttoja tai mieti etukäteen, sopiiko uusi hankinta olemassa oleviin. Kun esine puhuttelee, sen yksinkertaisesti tuntee.

”Esineiden on pakko merkitä minulle jotain. Jokainen hankintani on yksilö, ja se yksilö sitten mahtuu kokonaisuuteen.”

Sama periaate pätee taidehankintoihin.

”Jos teos puhuttelee, ei ole väliä, saako sen eurolla UFFilta vai onko se monen tuhannen euron arvoinen.”

Mielipide isovanhempien vanhasta keraamisesta säästöpossusta tosin muuttui kummasti, kun Aten äiti bongasi sen hinnan kirpputorilta: 200 euroa. Arabian possu, jota Atte lapsena kauhisteli, asustaa nyt kunniapaikalla vanhaan kylmäkaappiin tehdyssä hyllykössä.

Unelmavalaisin ja ”pyllytaulu” ovat rakkaimmat esineet

Huonekalut ovat Atelle kuin perheenjäseniä. Hän on hankkinut lähes kaiken käytettynä, pääasiassa huutokaupoista. Käytettynä ostaminen on hänelle tapa kuluttaa kestävämmin, mutta se myös lisää tavaroiden tunnearvoa. Käytetyillä tavaroilla on jo valmiiksi historiaa ja lisää kerroksia siihen syntyy usein hankkiessa.

”Jos ostan jotain, tykkään kantaa sen itse. Olen raahannut tuoleja, nojatuoleja ja mattoja niin Helsingissä kuin Hampurissakin.”

Hampurissa Atte teki löytöjä myös kaduilta, jonne paikallisilla oli tapana jättää tarpeettomia tavaroita muiden otettavaksi. Sellainen oli Vitran design-tuolikin. Kun yltä päältä mutainen tuoli tuli vastaan työmatkan varrella, Atte kaappasi sen kainaloonsa ja kiirehti asunnolleen kylvettämään sen puhtaaksi.

Hampurissa Atte bongasi myös Flosin Arco-valaisimen, josta oli haaveillut lapsesta asti. Kun edesmenneen valaisinkauppiaan poika myi isänsä jäämistöä, Atte lähti lunastamaan unelmavalaisintaan bussilla. Kaarevan teleskooppivarren sai suksien kokoiseen kasaan, mutta kun Atte yritti nostaa itsensä painoista marmorijalkaa, oli selvää, ettei paluu bussilla onnistuisi. Lopulta ystävällinen myyjä kuskasi Aten valaisimineen kotiin ja auttoi kantamaan sen aina viidennen kerroksen ullakkoasuntoon asti.

Toinen hikinen operaatio oli edessä Suomeen palatessa. Vaivannäkö tekee valaisimesta toisen Aten suosikkiesineistä.

Toinen suosikki on perintötaulu, jossa keikistelee pelkkään lierihattuun ja korkeisiin sukkiin sonnustautunut nainen. ”Pyllytaulu”, kuten Atte sitä kutsuu, roikkui aikoinaan papan sängyn vieressä, ja pieni Atte ihmetteli, eikö mummi ollut kateellinen maalauksen naiselle. Kun isovanhemmista jätti aika, maalaus päätyi Atelle.

Joutilaisuus on ihanaa

Vaikka Atte haluaa satsata kauniisiin esineisiin, kaikki hankinnat on tehty käyttöä varten. Arvokalusteista huolimatta tässä kodissa eletään kuin missä tahansa: kokataan, rentoudutaan ja järjestetään juhlia. Ainoastaan punaviinin tarjoilun isommissa kemuissa Atte jättää väliin suojellakseen vaaleita mattoja.

Parhaimmillaan asunnossa on juhlinut parikymmentä ihmistä. Pienemmällä porukalla viinikin virtaa.

Ystävät ovat aina tervetulleita kylään.

”Tykkään kutsua kavereita kahville, brunssille tai illalliselle. Kaikki eivät halua ottaa koteihinsa muita ihmisiä, mutta minusta kotona on kiva viettää aikaa kaverien kanssa”, Atte sanoo.

Tavallisesti arki on kuitenkin työntäyteistä. Silloin Atte ehtii illalla yleensä vain laittaa ruokaa, syödä, venytellä ja mennä nukkumaan.

Koti on kiireen keskellä Atelle turvapaikka. Ulkomailla työskentely kasvatti kodin merkitystä entisestään.

”Olen tehnyt paljon töitä ja töissä teen asioita muita varten. Kotona voin olla vain itseäni varten.”

Kun aikaa on, Atte nauttii myös yksinolosta. Silloin hän selailee sisustuslehtiä sinisellä samettisohvalla makoillen tai ikkunan vieressä rautanojatuolilla istuen. Kaikkein mieluiten hän on tekemättä yhtään mitään.

”Tylsistyin, kun kesälomani alkoi. Se oli ihan parasta! Tavallisesti menen ja teen koko ajan, joten oli hienoa huomata, että oli oikeasti aikaa vain olla.”