Yläkoulussa Riikka-Maria Karjalaista ärsytti. Hän olisi halunnut oman skootterin. Tai edes päästä rippileirille Himokselle, koska kaveritkin olivat ilmoittautuneet sinne.
Mopokortti ja laskettelurippikoulu olivat kuitenkin liian kalliita. Ja niin olivat monet muutkin asiat Karjalaisen perheelle.
Lapsena Riikka-Maria ei kiinnittänyt huomiota kodin tiukkaan rahatilanteeseen, vaan leikki nukeilla ja ulkona niin kuin muutkin muksut. Se oli 2000-luvun alussa vielä helppoa. Viihtymiseen ei tarvittu älypuhelimia tai tabletteja.
"Miksi meillä ei ole autoa, omakotitaloa ja isää.”
Sen Karjalainen kyllä huomasi jo varhain, että äidiltä puuttui ajokortti. Se ei ollut kivaa, mutta yleensä kyydit kuitenkin järjestyivät.
”Kävimme keskusteluja siitä, ettei meillä ole rahaa. Kysyin joskus äidiltä, miksi meillä ei ole autoa, omakotitaloa ja isää”, Karjalainen, 22, kertoo.
Aikuisena Karjalainen ymmärsi, miten vähällä rahalla yksinhuoltajaäiti joutui tulemaan toimeen. Se ei olisi riittänyt, ellei perhe olisi saanut ulkopuolista apua. Tuo apu mahdollisti Karjalaisen koulunkäynnin ja avasi tien tulevaisuuteen.
Suosituimmat erottuivat
Karjalainen oli 4-vuotias, kun hän muutti äitinsä kanssa pois Espoosta. He asuivat Haapamäellä ja Keuruulla, ja asettuivat Kankaanpäähän 2012.
Yläkoulussa Karjalaisella ei ollut helppoa. Hän koki olevansa ulkopuolinen. Hän asui äitinsä kanssa riippuvuuskuntoutujille tarkoitetussa A-kodissa.
”Muiden lasten vanhemmat olivat normitöissä ja yhden isä oli yrittäjä. Tilastollisesti katsottuna olin huono-osaisimmasta perheestä.”
Koulussa oli ryhmiä, joihin Karjalaisella ei ollut asiaa. Suosituimmat ja parhaimpina pidetyt tyypit erottuivat selvästi. Heillä oli mopoautot ja aina uusimmat iPhonet.
Kiusaaminen oli suoraa huutelua tai vähän ovelampaa, somessa tapahtuvaa. Siihen eivät opettajat voineet puuttua.
Karjalainen sanoo, että kiusaamisen aiheita oli monia.
”Kiusaaminen ei liittynyt vain vähävaraisuuteen. Minulla on ADHD ja ahdistuneisuushäiriö, ja ne herättivät huomiota. En pystynyt säätelemään toimintaani ja puhuin hyvin impulsiivisesti. Turhauduin, kun en pystynyt keskittymään mihinkään.”
Jatkuvat epäonnistumiset olivat raskaita luonteeltaan kunnianhimoiselle Karjalaiselle. Hän alkoi uskoa, että ei kannata edes yrittää. Hän suojautui negatiivisuuden ja kapinallisen asenteen taakse, vaikka se ei tuntunut omalta.
