”Ymmärsin, ettei äidillä ole kauheasti rahaa, kun olin kahdeksanvuotias ja vanhempani erosivat. Isäni on ihan hyvätuloinen, mutta äiti ei ollut, ja sen huomasi tosi voimakkaasti esimerkiksi ruokailutottumuksissa.

Äiti muutti muualle noin vuosi eron jälkeen, ja me jäimme isoveljeni kanssa isän luo. Vietimme lomia ja viikonloppuja äidillä, ja siellä söimme yleensä kanankoipia ja riisiä. Kauheasti mitään ihmeempää ei ollut tarjolla, sillä kana ja riisi olivat ne halvimmat ruuat, jotka äiti oli löytänyt.

Kun olimme jouluna äidin luona, valmistimme kyllä itse laatikoita ja muuta jouluruokaa. Saimme myös ulkopuolista apua; muistaakseni kirkon kautta saimme lahjakortteja, joilla pystyimme ostamaan joulupöytään ruokia.

Jouluna vähävaraisuuden huomasi tietysti siitäkin, ettemme veljeni kanssa saaneet äidiltä kauheasti lahjoja. Saimme niitä kyllä muilta sukulaisilta, ja välillä joku oli lahjoittanut äidille tavaroita, joita hän saattoi antaa eteenpäin meille.

Yleisesti minua ei haitannut, että lahjat eivät oikeasti olleet äidiltä, mutta välillä harmitti esimerkiksi se, miksen voinut saada vaikkapa sitä puhelinta, joka kaikilla kavereillani oli. Mutta ymmärsin kyllä miksi, enkä kauheasti alkanut kysellä – tajusin, ettei äiti voinut sille mitään.”

Lukio olisi ollut liian kallis

”Kun asuin isän luona, minua kiusattiin koulussa, etenkin seiskaluokalla. Se ei johtunut suoraan vähävaraisuudesta, mutta kyllä siellä välillä tuli kommentteja vaatteistani. Jos kenkäni olivat vähän kuluneet, niistä kyllä huudeltiin.

Muutin kokonaan äidin luokse yläasteen loppupuolella. Uudessa koulussa kiusaaminen loppui ja löysin opiskelumotivaationi uudelleen. Teinivuoteni olivat kuitenkin kaikin puolin aika rankat.

Yläasteen jälkeen menin ammatilliseen oppilaitokseen opiskelemaan lähihoitajaksi. Tämä on yksi iso asia, johon vähävaraisuus on elämässäni vaikuttanut: olisin halunnut mennä lukioon, mutta tiesin, ettei meillä ole rahaa ja että lukio on tosi kallis. Siksi päädyin amikseen.

Se oli ihan oma päätökseni. En halunnut puhua siitä äidin kanssa, koska hän olisi sanonut, että mene opiskelemaan ihan mitä haluat, että kyllä me saadaan se järjestymään. Mutta tiesin, ettei se mene ihan niin. Opiskelin kyllä ihan oikean alan ja tykkäsin siitä, mutta vähän harmittaa, että se lukio sitten jäi.

Juuri nyt opiskelen draamaa ja näyttelijäntaidetta. Haaveenani on auttaa nuoria, ja miksei myös aikuisia, joko taiteen kautta tai sairaanhoitajana.”