Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Juhon salissa sijaitsee Juho Rissasen ainutlaatuinen lasitaideteos. Lasimaalauksissa kuvataan muiden muassa nuotalla kalastusta, kaskeamista ja puolukoiden puhdistusta.

SOK:n entinen pääkonttori on nykyään hulppea luksushotelli

Teksti:
Sami Sykkö
Kuvat:
Jaanis Kerkis, Jaanis Kerkis ja SOK:n arkisto, Jaanis Kerkis, SOK:n arkisto
Julkaistu: 13.5.2020
|
Muokattu: 1.6.2021
Helsingin Rautatieaseman naapurissa sijaitsevassa Radisson Blu Plaza -hotellissa on linnanpihaa muistuttava aamiaissali, arvokkaat lasimaalaukset ja sviitti tornin huipulla. Hotelli sai alkunsa samoihin aikoihin, kun Suomi itsenäistyi.

Se oli historiallinen päivä. Viidentenä joulukuuta vuonna 1917 muurattiin peruskivi tontille, joka sijaitsi aivan Helsingin Rautatieaseman kupeessa, Rautatientorin kulmalla. Kivi oli merkki siitä, että paikalle kohoaisi SOK:n uusi, uljas pääkonttori.

Mutta samoilla hetkillä oli käynnissä vieläkin isompi hanke – Venäjän vallan alta puski itseään vapaaksi alue, jota kutsuttiin Suomen suurruhtinaskunnaksi.

Rakennus täyttää ensi vuonna 100 vuotta.

Jo seuraavana päivänä suurruhtinaskunta jäi historiaan, ja tilalle syntyi itsenäinen Suomi.

Pääkonttorin rakentaminen pysähtyi, sillä maa joutui sisällissotaan. Rakennus valmistui vasta neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1921.

”Olemme historiallinen talo: rakennus täyttää ensi vuonna 100 vuotta”, kertoo rakennuksessa nykyisen olevan Radisson Blu Plaza -hotellin johtaja Saija Syväjärvi.

Mahtipontinen sisäänkäynti

Aikamoinen kivilinna tämä on – jykevän rakennuksen kulmassa kohoaa korkea tornikin. Pääkonttorin julkisivun suunnitelleiden arkkitehtiveljesten Kauno S. ja Oiva Kallion arkkitehtuurin on sanottu noudattelevan keskieurooppalaista ja italialaista renessanssityyliä.

Kallion veljekset suunnittelivat rakennukseen myös huonekaluja ja art deco -henkistä esineistöä. Sisätilojen pohjapiirroksen suunnitteli SOK:n oma arkkitehti Elias Paalanen.

Astutaan sisään. Nykyisin hotellin vieraat saapuvat SOK:n pääkonttorin viereen kohonneen uudisrakennuksen kautta, mutta me nautimme upeasta arkkitehtuurista vanhassa eteisessä.

Tila on mahtipontinen. Katto on saanut vaikutteita roomalaisesta antiikin aikaisesta Pantheonin pyhätöstä, ja eteisen reunoja ryhdittävät tuhdit punagraniittipylväät.

Seuraavaksi saavutaan koreaan halliin, joka palvelee nykyisin hotellin juhlatilana ja baarina. Sinne Johannes Haapasalo veisti aikoinaan hienot tammipaneelit.

Hallin – ja ehkä koko hotellin – kruunu ovat aulan korkeissa ikkunoissa olevat Juho Rissasen lasimaalaukset. Ne leiskuvat loistavan värisinä, ja niiden läpi auringonvalo suodattuu lumoavasti.

”Juho Rissanen teki nämä maalaukset tilaustyönä. SOK:n johto pyysi häntä kuvaamaan teoksissa suomalaista kansanelämää 1900-luvun alussa”, Saija Syväjärvi kertoo.

”Tämä on tosi kaunis teos, ja ulkomaiset vieraamme ovat tosi vaikuttuneita hallista.”

Näyttelyhallista ravintolaksi

Hotellin toinen nähtävyys on linnanpihaa muistuttava ravintolasali. Sen koristeellinen kattorakennelma on romanttinen, ja maitolasikaton läpi tilaan laskeutuva valo taianomainen.

Alun perin tila oli SOK:n näyttelyhalli. Sata vuotta sitten siellä esiteltiin kauppiaille uudet valikoimat ja kauppoihin tulevat tuotteet. Nyt siellä tarjotaan aamiaista, lounasta ja illallista.

”Hotellivieraiden suosikkitila on tämä sali, koska se on niin upea ja tunnelmallinen. Ja vieraat ihastelevat joonialaisia pylväitä.”

Toisinaan suuressa salissa nautitaan ravintolan herkkujen lisäksi myös taiteesta.

”Koska tämä ravintolasali toimi aikaisemmin näyttelyhallina, minusta tänne pitää tuoda myös taidenäyttelyitä. Viime vuosina on järjestetty kolme taidenäyttelyä.”

Arvovieraita eri puolilta maailmaa

SOK:n pääkonttorista tuli hotelli vuonna 1999. Silloin käyttöön otettiin myös vieressä sijainnut rakennus, ja nyt hotellissa on 302 huonetta.

Hotellin vieraat tulevat kaikkialta maailmasta.

”Kun he ovat suhanneet lentokentillä, he nauttivat saapuessaan paikkaan, jossa historia havisee.”

Plaza on korkeatasoinen kansainvälinen liikematkustushotelli. Hotellilla on paljon vip-vieraita, johtajia, artisteja ja delegaatioita. Siellä on yöpynyt myös kuninkaallisia, huippupoliitikkoja ja viihdemaailman tähtiä.

”Arvovieraiden turvallisuuden eteen olemme tehneet viranomaisten kanssa todella paljon töitä.”

Arkikin on Plazassa lähes yhtä juhlaa. Juhlimaan mahtuu 800 ihmistä. Hotellissa on järjestetty muotinäytöksiä, isoja yritysjuhlia, konsertteja. Smokkijuhlia, iltapukujuhlia, häitä, luokkakokouksia ja tohtorikaronkkoja.

”Täällä on myös kuvattu paljon suomalaisia elokuvia ja esimerkiksi Salatut elämät -tv-sarjaa.”

Tärkeä vastuullisuus

Komeiden raamien ja puitteiden lisäksi hotellivieraat vaativat vastuullista ajattelua.

”Nyt on juuri sen aika”, Saija Syväjärvi toteaa.

Siksi Plazasssa on mietitty tarkkaan esimerkiksi energian kulutusta: ilmastointia käytetään vain tarvittaessa, keittiökoneet ovat energiatehokkaita, hotellin suihkupäät säästävät valtavasti vettä. Eikä esimerkiksi kalaa enää toimiteta hotelliin styroksilaatikoissa vaan kierrätettävissä pahvilaatikoissa. Myös ruokahävikin hallinta on tärkeää.

Jopa kokousruoka on mietitty uusiksi niin, että se pitää virkeänä koko päivän: suolaa, sokeria ja rasvaa on vähän, mutta kasviksia, värejä ja vitamiineja on paljon.

Historiaa keskellä modernia Helsinkiä

SOK perustettiin 1904. Ensimmäisen vuoden ajan toimittiin kahden johtajan omissa kodeissa,

ja sen jälkeen yrityksen toimitilat olivat monessa osoitteessa. Kun pääkonttorille haettiin paikkaa, päädyttiin keskelle Helsinkiä Rautatientorin laidalle.

Huoneista kaikkein upein on tornissa oleva sviitti.

Alueella on aina ollut hotelleja. Viereisessä korttelissa oli 1860-luvulla Hotel de Post, joka tunnettiin myös kestikievari Kukkuvana Kellona. Vuosisadan lopussa samalle tontille rakennettiin maineikas Grand Hotel Fennia.

Kunniakasta hotelliperinnettä jatketaan nyt entisessä SOK:n pääkonttorissa. Silinterihattuun pukeutunut herra tervehtii ovella, piccolot auttavat vieraita, huonepalvelu toimii kellon ympäri.

”Erityisen suosittu on concierge-palvelumme. Concierge hankkii vieraille teatteriliput ja tietää, missä on hyvä jooga, missä on paras paikka ihailla merta ja mikä on näkemisen arvoinen näyttely kullakin hetkellä.”

Huoneista kaikkein upein on tornissa oleva sviitti. Sen alakerroksen olohuonetta koristaa valtava kristallikruunu, ja siellä on myös ylellinen pukeutumishuone. Kierreportaiden yläpäässä odottavat makuuhuone ja sauna. Ne sijaitsevat hotellin korkeimmassa kohdassa – tornin huipulla. Kapeat luukkuikkunat ovat kuin keskiaikaisessa linnassa, mutta niistä avautuvat näkymät keskelle modernia Helsinkiä.

Jutun on kirjoittanut toimittaja, ekonomi ja tyylin suurlähettiläs Sami Sykkö.

Radisson Blu Plaza

  • Rakennus palveli SOK:n pääkonttorina 1921–1991. Hotelli avattiin 1999.
  • Huoneita 302. Uuden ja vanhan puolen huoneiden tyyli on erilainen. Vanhan puolen huoneissa on tunnelmalliset tummat puuosat ja uudella puolella huoneet ovat vaaleita ja moderneja.
  • Hotellin tornissa on sviitti.
  • Saunatilat, kuntoiluhuone, concierge-palvelut.
  • Ensi vuonna hotelli viettää rakennuksen valmistumisen 100-vuotisjuhlaa.

Lue uniikkeja hotelleja esittelevän sarjan muut osat

Lisää aiheesta