Yksi vihityistä hääpareista oli Sonja Tarmo ja Teemu Lindberg. Neljä vuotta kihloissa ollut helsinkiläispariskunta kiinnostui tapahtumasta sen helppouden vuoksi.
Kaikki juhlameikistä ja -kampauksesta, kukista, kuvauksesta ja musiikista lähtien oli otettu järjestelyissä huomioon.
Tämä vaikutti helpolta ratkaisulta.
"Häistä oli jo pitkään puhetta, mutta käytännön toteuttaminen tuntui hankalalta. Tämä vaikutti helpolta ratkaisulta, kun kaikki on mietitty valmiiksi. Myös erilainen, yhteisöllinen juhla loisteliaassa miljöössä kiinnosti", Sonja kertoo.
Pariskunnat vihittiin porrastetusti Juho Rissasen lasimaalauksin koristellussa, historiaa huokuvassa salissa.
Yhteiset juhlat jatkuivat ravintolasalin puolella, ja jatkoja tanssittiin kolmeen asti dj:n johdolla. Suurin osa hääpareista jäi hääyöksi hotelliin.
Loistava sijainti, historialliset puitteet
Tapahtuma tarjosi yhteisöllisen juhlaelämyksen historiallisesti arvokkaassa miljöössä. Plaza vastasi kaikista hääjärjestelyistä tehden päivästä hääpareille vieraineen mahdollisimman helpon ja huolettoman.
Hotelli järjesti etukäteen tilojen esittelyn ja tapaamisen vihkipapin kanssa. Häitä edeltävänä iltana vietettiin hotellin järjestämää illallista hääparien kesken ja hääpäivänä hotelli tarjosi valmistautumistilat hääpareille.
Hotellinjohtaja Saija Gerpen mukaan Radisson Blu Plaza on hotelli ja tapatumatalo, jossa asiakkaille tarjotaan mielellään uusia tapoja nauttia elämän tärkeistä hetkistä.
"Plazasta tekee ainutlaatuisen juhlatalon sen loistava sijainti, historiallisesti arvokkaat puitteet sekä upea henkilökunta ja kansainvälisestikin palkittu palvelun laatu. Plazassa hääpari saa keskittyä olennaiseen, sillä teemme hääjärjestelyt mahdollisimman helpoksi", Gerpe sanoo.
Juttu jatkuu kuvan alla