Helin ymmärsi 14 vuotta sitten, mikä äitejä yhdistää: epätäydellisyys ja syyllisyys.
Oivallus konkretisoitui leikkikentällä Washingtonissa. Helin ja hänen aviomiehensä Petri Sarvamaa asuivat siellä 2000-luvun alkupuolella, kun Sarvamaa työskenteli Washingtonissa Yleisradion kirjeenvaihtajana.
Sisu-poika syntyi Yhdysvalloissa, joten Helin seisoi muiden pienten lasten äitien kanssa leikkikentällä puolikuolleena väsymyksestä ja mietti, miten voisi välttää puhumisen. Hän kesti tavallista huonommin yöheräilyä. Koska silloin ei ollut edes kännyköitä, nettiin ei voinut paeta.
Tästä tolkuttomasta väsymyksestä on pakko puhua, Helin ajatteli.
Vuonna 2006 perhe palasi Suomeen. Täällä Helin huomasi, että äidit harrastivat äitineuvomista. Neuvoja annettiin, vaikka niitä ei pyytänyt.
Jos Helin sanoi, ettei kyennytkään tulemaan kahvitreffeille koska väsytti niin että hampaat putosivat suusta, kaveri ei vastannutkaan empaattisesti, vaan tivasi, oliko Helin varmasti suorittanut oikeat toimenpiteet, jotta ei olisi niin väsynyt.
Olisipa mukavaa, jos ystävien kesken tuettaisiin, ajatteli Helin.
Vuonna 2011 Helin oli valmis tekemään ensimmäisen Huonon Äidin Facebook-postauksen. Se kuului näin:
Nukahti illalla meikit naamassa ja kännykkä pään päällä, heräsi samasta asennosta klo 5 ja aloitti heti Huonona Äitinä.
Tykkääjiä oli yhdeksän.
Tänä vuonna postaus Äitiflunssa ei ole mikään miesflunssa sai 3600 tykkäystä. Huonosta Äidistä oli tullut Helinille kokopäivätyö.