Jokaisen ruokakilon kuljettaminen Aboalle halki jäisten erämaiden on tarkkaan harkittu ponnistus. Tällä kertaa elintarvikkeille jäi lentokoneen ruumassa tilaa vähemmän kuin aikaisemmin, sillä tieteentekijöiden tutkimusohjelmissa käytettävät mittalaitteet ja instrumentit olivat tavallista painavampia. Retkikunnan jäsenien elopainot mukaanlukien jäätikölle lentäneessä DC-3:ssa oli mahdollisuus kuljettaa 2500 kiloa rahtia, mistä ruoka-aineksien osuus oli 540 kiloa. Siihen sisältyvät välipysähdyksellä Etelä-Afrikassa matkaan otetut lihat, kalat, kasvikset ja mehu.

”Minun toivomuksiani ruokien hankintalistoiksi jouduttiin karsimaan melko rankalla kädellä, koska painorajat olivat kriittiset. Mutta turhahan se on hankkia tuoretta lisää, kun kuiva-ainevarastossa on tosi paljon ruokaa. Vanhimmat näkkärit taitavat olla vuodelta 1988 ja ne ovat ihan hyvää tavaraa. Me pärjäämme näillä, ei näillä nälkään kuole.”

Kaiken syömäkelpoisen tarkka hyödyksikäyttäminen on Aboan kokin toiminnana ohjenuora. Kuiva-ainekontin vuosikerta-aineksia voi hyödyntää kekseliäästi ja Saari kertoo harjoittavansa jatkuvaa kokeilukeittiötä, jossa hän törmäyttää uusia aineksia keskenään. Ensimmäisen parin viikon aikana ei retkikuntalaisilta valitusta ole uusista makuelämyksistä kuulunut.

Mukana ryhmässä on myös yksi kasvissyöjä ja usein koko retkikunta saa vegeaterian. Vähemmälläkin lihalla energiaa on tutkimustöissä jäätiköllä riittänyt. Retkikunnan perimätieto kertoo, että vaativasta ulkotyöstä huolimatta paino tuppaa nousemaan parikuukautisen keikan aikana kilon tai pari. Tänä vuonna toistaiseksi kukaan retkikuntalaisista ei ole mainostanut joutuneensa tekemään vyöhönsä uusia reikiä.

Jo Etelämanner-keikkansa alkuvaiheessa Saari tietää saavansa kotiinviemisiksi uudelle tasolle nousseen ennakkosuunnitelun taidon. Kuten kaikessa toiminnassa Etelämantereella, on kaikki omissa käsissä ja joka liikkeen on oltava harkittu. Keittiössä ei tarvitse varoa railoja, mutta kaukokatseisuus on liedenkin ääressä tärkeää.

”Käytössä on näitä kuiva-aineksia ja suuria jäisiä lihapaloja. On esimerkiksi liotettava ja sulatettava, ja luulen, että tulevina viikkoina opin vielä enemmän etukäteissuunnittelua. Kotonakin se helpottaa ja säästää aikaa, kun ei menekään vain päivä kerrallaan.”

”Keittiö on aika pieni”

Etelämanner-ruokiensa kaavailemiseen kiinni Saari pääsi hyvissä ajoin jo Suomessa. Aina retkikunnan lähtiessä Etelämantereelta tekee kokki tarkan inventaarilistan siitä mitä aineksia tutkimusaseman seuraaville käyttäjille jää valmiiksi. Sellaisen listan sai Saarikin edeltäjältään, jota hän kävi tapaamassa.

”Hän on ollut täällä neljä kautta ja on alan ammattilainen. Moni asia helpottui, kun pystyin hänen kanssaan tarkemmin arvioimaan päivittäisen perusraaka-aineiden kulutuksen. Esimerkiksi jauhoja olisin ottanut tosi paljon tarvittavaa vähemmän mukaan ja sokeria kuluu kuvittelemaani enemmän. Se taas johtuu siitä, että täällä juodaan paljon kotikaljaa.”

Kovin montaa asiaa ei Saarelle Aboalla siis nurkan takaa eteen tullut, hänellä oli tarkka kuva puitteista. Keittiölaitteet ja hyväksi todetut rutiinit olivat selvillä. Yksi seikka oli kuitenkin mukava yllätys, kun Saari retkikunnan mukana pääsi työpaikalleen.

”Olin yllätynyt että keittiö on aika pieni, ihan kuin kotikeittiö. Oli hyvä fiilis ja jopa helpottunut olo. Tuon kokosessa keittiössä tämänkokoiselle porukalle ruoan laittaminen tuntuu helpolta.”

Retkikunnan jouluruokaa Saari lähestyy antarktisen kylmän rauhallisesti. Suurin jännitysmomentti liittyy salaattiin ja vihreisiin elementteihin. Hedelmät ja vihannekset ovat Aboalla ylellisyyttä. Pari sitruunaa on, mutta viimeinen appelsiini on jo käytetty jälkiruokakiisseliin. Siksi Saari hoitaakin idätysruukkuja ja kasvatuskaukaloa kilpaa ajan kanssa.

”Tavoitteena on saada ituja riittävästi, niin että saataisiin jouluksi jonkinlainen itusalaatti. Ja olen kyllä miettinyt jo ennen tänne lähtemistä mitä jouluna syödään. Aika perinteisiä jouluruokia.”

Kinkkua ei Aboalla tänä vuonna nähdä, vaan retkikuntalaiset saavat kalkkunaa. Lihatuotteita ei Suomesta maapallon toiselle puolen rahdata, vaan ne hankitaan Etelä-Afrikasta. Etelä-Afrikasta aiempina vuosina löytyneet kinkut puolestaan eivät ole paistuneet suomalaiseen makuun sopiviksi joulukinkuiksi.

Kananmunien sijaan käytössä on kananmunajauhoa, joka ei sovellu majoneesin valmistukseen. Eikä sitruunasobetin tekemiseen, jota Saari olisi halunnut jouluksi tehdä.

”Kananmunat ovat minusta oikeastaan ainoa puute. Täyskananmunajauho käyttäytyy eri tavalla kuin tuore kananmuna, josta saa vaikka valkuaisvaahtoa. Munakkaaseen se sopii ja toimii hyydytysaineena hyvin.”

Joulupöydän runko rakentuu kalkkunalle, savulohelle ja laatikoille. Mukana olevista kuivatuista lantuista ja porkkanoista saa kummastakin laatikkoa, mutta perunalaatikon kohdalla Saari pääsee taas kokeilukeittiöönsä.

”En tiedä onnistuuko imelletty perunalaatikko kuivatusta perunasta ja perunamuusijauheesta. Saattaa olla, että kuivattaminen poistaa siitä imellytyksessä tarvittavia ominaisuuksia. Mutta pieni satsi ainakin kokeillaan.”