Mari Karppisen lapsi kokeili suomalaispäiväkotia – Yksi asia yllätti

Moni newyorkilainen pikkulasten vanhempi ei malta odottaa syyskuuta, kun päiväkodit ja koulut jälleen aukeavat. Iso osa miljoonakaupungin päiväkodeista on ollut nimittäin kiinni yli kaksi kuukautta, mutta vanhemmilla itsellään on usein vain pari viikkoa lomaa. Lastenhoidon järjestäminen kesäleirien ja lastenhoitajien avulla on kallista ja stressaavaa.

Kun tyttäreni Alman päiväkoti sulki kesäkuussa ovensa, me pakkasimme laukkumme ja lähdimme Suomeen. Minä pystyin pitämään suomalaiseen tyyliin useamman viikon kesätauon, ja vaimoni Shoshi oli palkattomalla vanhempainvapaalla Liia-vauvamme vuoksi.

Matkasimme tietenkin mummuloihin Ouluun, mutta mummun ja papan lisäksi tiesin, että sosiaaliselle 3-vuotiaalle Almalle tekisi hyvää olla myös muiden lasten seurassa. Selvisi, että ulkomailla asuvalla suomalaisella voi olla pääsy viideksi päiväksi tilapäishoitoon, mikäli kunnan päiväkodissa on tilaa. Siitä pitää tietenkin maksaa ulkomailla asuvan hinta, mutta puolipäivää päiväkotia oli 11 euroa, täyspäivä alle 20 euroa.

Se oli meistä älyttömän halpaa, sillä parillakympillä saa New Yorkissa lastenhoitajan maksimissaan tunniksi. Kaiken lisäksi hinta sisälsi useamman aterian päivässä. Olo oli kuin olisimme saapuneet paratiisiin.

Ensimmäisenä aamuna oululaiseen päiväkotiin matkatessa minua hieman jännitti, miten Alma suhtautuu uuteen paikkaan, leikkikavereihin ja opettajiin. Olimme tietenkin keskustelleet etukäteen, minne olimme menossa, ja Alma jo pohti, minkälaisia leluja paikassa odottaisi.

Oululaisen päiväkodin pihan ja ison hiekkalaatikon nähdessään, Alma kiljahti riemusta. ”Katso äiti, leikkipuisto”, Alma huusi ja juoksi saman tien keinuun.

Piha oli yhtä iso kuin moni New Yorkin leikkipuisto eikä Alma voinut uskoa “puistossa” valmiina olevia hiekkaleluja todeksi. Alman omassakin päiväkodissa on leikkipiha, mutta ei hiekkalaatikkoa –New Yorkissa harvoin on.

Koska Alma puhuu suomea minun lisäkseni mummulle ja papalle, Alma ymmärsi keskustella päiväkodin aikuisille suomeksi. Lasten kanssa oli hämmentävämpää, ja uusien leikkikavereiden kanssa Alma yrittikin leikkiä ensin englanniksi.

Kerran Alma huusi reippaasti “let’s go” ja osa lapsista seurasi kiltisti perässä. Tarhan henkilökuntaa nauratti ja eräs heistä vitsaili, että taaperoiden kielitaito onkin varmaan opettajia parempi.

Jännitystä toi kuitenkin ruokailu. Minulle suomalaisia kouluja ja päiväkoteja käyneenä oli nostalgista nähdä saman tyyppiset aamupuurot ja kiisselit kuin 90-luvulla, mutta hieman yllätyin kun kuulin, että lounaaksi oli vieläkin vanhanajan lihakastiketta.

Alma ei siihen koskenut, mutta oli syönyt leipää, maitoa ja kiisseliä. Myös porkkanaraaste tuotti Almalle ihmetystä. New Yorkissa lapsille tuodaan omat eväät päiväkotiin, mikä aiheuttaa usein sen, että lapset nirsoilevat, joten uusien ruokien esittelyssä oli puolensa.

Lopulta Alma ymmärsi päiväkodissa, että kaikki puhuvat suomea. Hän oppi uusia sanontoja kuten “helppoa kuin heinänteko”.

New Yorkiin palatessamme edessämme odotti jälleen miljoonakaupungin hintalaput. Shoshin oli palattava töihin, ja Alman lisäksi Liia tarvitsi hoitoa. Jouduimme palkkaamaan lastenhoitajan kahdelle lapselle ennen kuin Alman päiväkoti jälleen aukeaa.

Kokenut lastenhoitaja löytyi tuttavien kautta. Nyt maksamme 30 euroa tunnilta, mikä on noin 4800 euroa kuukaudessa.

Voin kertoa, että tuli Suomen kiisseleitä ja lihakastiketta ikävä.