Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Menestysresepti Backstage: Erika Poussa oli lamaantua paineen alla – ”Harmitti todella paljon”

Teksti:
Minna Perovuo
Kuvat:
Ässästudio, Mediawan
Julkaistu: 2.1.2024
|
Muokattu: 24.1.2024
Erika Poussa lähti kehittämään keksitaikinalleen pakkausta vahvalla visiolla, mutta saikin joukon heikoimmat pisteet. Katso Suomalainen menestysresepti Backstage-jakso, jossa Erika kertoo kilpailun tuomasta lamauttavasta paineesta ja miten siitä pääsee yli.

”Tulee mieleen halpistuote.”

”Tuoksuu liikaa mummolan peruskeksiltä.”

”Tästä on hifistely kaukana.”

Tuomariston edustajat, Foodwestin tutkimusjohtaja Suvi Luoma ja Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila ovat huolissaan Erika Poussan esittelemästä pakkausilmeestä.

Poussan suklaakeksien maku on hurmannut niin testikuluttajat kuin tuomarit, mutta nyt pakkaussuunnittelussa on menty pahasti pieleen.

”Olen jopa vähän shokissa”, Poussa toteaa tuomariston palautteen jälkeen.

Ennen tuomariston palautetta Poussalla oli vahva tunne siitä, että pakastealtaan hittituotteeksi pyrkivän keksitaikinan pakkaus on kehittynyt oikeaan suuntaan. Värimaailmaan hän sai inspiraatiota kesäisen Hangon tummansinisestä merestä ja vaaleansinisestä taivaasta. Pastellisävyinen ruutukuvio on kuitenkin tuomariston mielestä liian hailakka.

”Ei välity premium-henkisyys”, Luoma sanoo.

Poussa saa tehtävästä vain yhdeksän pistettä ja kehotuksen luottaa enemmän omaan näkemykseensä. Tuomariston mielestä Poussa on kuunnellut suunnittelussa liikaa muiden mielipiteitä ja hukannut vahvan visionsa.

Erika Poussa kertoo Menestysresepti Backstagen haastattelussa tunnelmistaan pakkauskritiikin jälkeen.

”Näin tuomriston ilmeistä, että he olivat pettyneitä. Minua harmitti todella paljon, että olin hukannut suuntani.”

Poussa kokee, että herätys tuli kuitenkin oikeaan aikaan.

”Tykkään siitä, että sanotaan suoraan. Tuomaristo haluaa kaikkien tuotteiden menestyvän ja ovat auttamassa meitä.”

Kilpailu on ollut pienyrittäjälle todella kova koulu.

”Lamaantumisen tilaan ei saa jäädä. Joka päivä pitää edistää jotain asiaa”, Poussa kertoo suurimmasta opistaan.

Pistetilanne neljännen viikkotehtävän jälkeen

  • Katariina Vesterinen 67p
  • Roy Norro 65p
  • Martti Paatela 61p
  • Eetu Patronen 52p
  • Siva Parlar 52p
  • Erika Poussa 50p

Menestysresepti Backstage:

Finalistit haastattelussa: