Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Silmusalaatin Samuli: "Idut ovat ennemmin perinneruokaa kuin trendijuttu"

Teksti:
Leena Lukkari
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 19.10.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Samuli Laurikainen idätti ensimmäiset siemenet yksiönsä suihkussa. Nyt hänen itujaan myydään Prismassa. "Veti aika nöyräksi, kun tiesi, kuinka paljon sen eteen oli tehty duunia."

Valmistuttuani diplomi-insinööriksi etsin kuumeisesti yritystä tai yritysideaa, jonka olisin voinut ostaa. Tein toistakymmentä tarjousta hyvin erilaisista yrityksistä, joista yksi valmisti ruumiskylmiöitä ja toinen oli erikoistunut tulipesien muurauksiin. Samaan aikaan takaraivossani kolkutti vanha lupaus: olin jo 7-vuotiaana sanonut ryhtyväni maanviljelijäksi. Kun löysin idut, kaksi haavetta sulautuivat yhteen: voisin olla yrittäjä ja maanviljelijä.

Samana päivänä kun käynnistin kasvihuoneen, vaimoni teki positiivisen raskaustestin.

Perehdyin itujen biologiaan. Tulin myös varmemmaksi, että idut olivat myös liiketaloudellisesti järkevä tuote. Koska olen insinööri, halusin tehdä kaiken hiukan toisin kuin edelliset sukupolvet.

Kasvisruokaa on syöty aina

Uskon sanontaan, että täytyy tuntea historia, jotta voi kehittää jotain uutta. Nykyään puhutaan kasvisruokabuumista, vaikka kasvikset ovat olleet ravintomme perusta tuhansia vuosia, lihan dominanssi on kestänyt vain parikymmentä vuotta.

Valkuaisainepitoinen hernekasvi alfalfa, suomeksi sinimailanen, on yksi ensimmäisistä kasveista, joita ihminen alkoi viljellä. Idut tai oikeammin sanottuna miniversot ovatkin ennemmin perinneruokaa kuin trendijuttu.

Nykyään puhutaan kasvisruokabuumista, vaikka kasvikset ovat olleet ravintomme perusta tuhansia vuosia, lihan dominanssi on kestänyt vain parikymmentä vuotta.

Koneista, lannoiteteknologiasta ja kasvinjalostuksesta huolimatta kasvien viljely tapahtuu edelleen hyvin perinteisellä tavalla. Siemen kylvetään maahan ja annetaan luonnon hoitaa kasvatus.

Kasvihuoneessamme on hiukan enemmän tekniikkaa: se on ikkunaton parin sadan neliön tila, jossa versot kasvavat monessa kerroksessa keinovalon ja kehittämäni salaisen prosessin avulla. Pystymme tuottamaan vuodessa 14 000 kiloa versoja neliömetriltä luomuna, kun perinteisellä viljelyllä samassa ajassa tuotetaan tehotuotantona vain yhdeksän kiloa viljaa.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen

Teekkari idättää

Olen huomannut, että sillä mitä osaa, ei ole merkitystä, vaan sillä mitä oppii.

Idätin ensimmäiset sinimailasen siemenet kahdeksan vuotta sitten yksiöni suihkuhuoneessa Tampereella, jonne rakensin kasvatusta varten nykyisen laitteiston prototyypin. Osat hain autotarvikeliikkeestä ja Kalevan Prismasta. Yhden rasiallisen valmiiksi saaminen vaati monta epäonnistumista.

Riensin innoissani maistattamaan versojani lähikauppojen kauppiailla ja ystävätkin saivat toimia koemaistajina.

Riensin innoissani maistattamaan versojani lähikauppojen kauppiailla ja ystävätkin saivat toimia koemaistajina. Makua kehuttiin. Eihän tämä ole edes hulluin liikeideasi, ystävät kannustivat lempeästi vinoillen.

Tavoitteeni on kasvattaa maailman parhaita ituja maailman tehokkaimmalla ja kestävimmällä tavalla. Kun olin idättänyt kolme vuotta, äiti sanoi, että eikö olisi Samuli aika mennä oikeisiin töihin? Nyt äitikin jo uskoo, että iduissa on itua.

HOK-Elanto otti meihin yhteyttä ja halusi tuotteemme myyntiin. Jostain puskaradiosta he olivat kuulleet, mitä puuhasimme.

Silmusalaatti on kasvanut yhden miehen pajasta 12 henkeä työllistäväksi yritykseksi. Toissa vuonna liikevaihtomme oli puoli miljoonaa, nyt jo noin 700 000 euroa.

Kun Silmusalaatteja ei ollut vielä yhdenkään kaupan valikoimissa, HOK-Elanto otti meihin yhteyttä ja halusi tuotteemme myyntiin. Jostain puskaradiosta he olivat kuulleet, mitä puuhasimme ja halusivat olla ensimmäisenä tarjoamassa tuotetta asiakkailleen. Silmusalaatti lanseerattiin Prismassa marraskuussa 2012. Veti aika nöyräksi, kun tiesi, kuinka paljon sen eteen oli tehty duunia.

Tulevien sukupolvien juttu

Samana päivänä kun käynnistin kasvihuoneen, vaimoni teki positiivisen raskaustestin. Tyttäremme on samanikäinen kuin yritykseni. Raskausaikana vaimollani todettiin aivokasvain ja jouduimme jännittämään sekä leikkausta että synnytystä. Kaikki meni kuitenkin hyvin. En rakenna yritystä kvartaalivoittojen tavoittelulle, vaan tyttärelleni ja hänen jälkeensä tuleville polville.

Tämä on äärienergiatehokasta viljelyä. Vettä tarvitaan vain kymmenesosa siitä, mitä perinteinen salaatintuotanto tarvitsee.

Minulle on tärkeää rakentaa konseptia, joka voidaan monistaa mihin tahansa miljoonakaupunkiin. Tämä on äärienergiatehokasta viljelyä. Vettä tarvitaan vain kymmenesosa siitä, mitä perinteinen salaatintuotanto tarvitsee. Myös energiakulutus on minimaalista. Uusin tuotekehittelymme tulos on biohajoava pakkaus. Tavoitteemme on luopua kokonaan muovipakkauksista, vaikka tuotantoprosessi on rakennettava taas alusta.

Pienen yrityksen on tehtävä kaikki vähän fiksummin. Jos biohajoava pakkaus onnistuu, tavoitteemme on antaa se kaikkien yritysten käyttöön. On sekä meidän että tulevien polvien etu, että muovin määrää pakkauksissa voidaan vähentää merkittävästi. "

Silmusalaatti

Silmusalaatit viljellään Vantaan Vaaralassa luomuviljelijä Samuli Laurikaisen tilalla. Päijänteen vesi, uusiutuvasta energiasta tuotettu sähkö ja siemenet ovat kaikki, mitä viljelyyn tarvitaan.

20 sekuntia

Ennen idättämistä luomusiementen puhtaus, muun muassa salmonella, ehec ja listeria, testataan kahteen kertaan. Tämän jälkeen siemenet pestään ja pastöroidaan, eli kuumennetaan 75–85 asteessa 20 sekuntia ja jäähdytetään.

6 päivää

Versot kasvavat siemenestä myyntimittaan kuudessa päivässä.

5000 kasvia

Yhdessä kuluttajapakkauksessa on noin 5000 itänyttä siementä.

Katso myös