Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kati Tervo: Päin joulua

Teksti:
Kati Tervo
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.11.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Kati Tervo: Päin joulua

"Voi ei, jokos se tulee. Missä välissä mä muka ehdin kaiken? Taasko kärvistellään anoppilassa koko joulu. Ryyppääkö miehen suku, kuten viimeksi, ja riitelee mummun perinnöstä? Miksei me voitais vaan olla kotona keskenämme? Tekisi mieli karata joulupukin kanssa."

Noin huonosti minun jouluasiani eivät ole, mutta havainnoistani päätellen joidenkin ovat. Ihmiseen on sisäänrakennettuna jouluhimmeli, joka saa meidät pyörähtelemään muiden toiveiden mukaan. Joulu on kuvaelma, jota me suoritamme sovituin askelkuvioin samoissa rooleissa vuodesta toiseen. Täydellisen joulun rakentaja pettyy, kun toinen ihminen ei toimikaan odotetusti. Himmeli särkyy.

Kun olin lapseton sinkku, podin jouluahdistusta. Kun joulu-katu avattiin ja tonttulaulut pärähtivät soimaan, paha olo velloi. Odotin vain, että pyhät menisivät nopeasti ohi ja pääsisin arkeen. Joulu korosti sitä, että elin yksin, enkä osannut luoda joulua kotiin vain itseäni varten.

Sitten tulin äidiksi, ja alkoi uusi vaihe. Rakastin joulunalussalaisuuksia ja tonttuilua. Lapset kasvavat, eikä ainokaiseni enää odota pukkia.

Kuuntelen barokkimusiikkia, täytän jääkaappia ja koristelen kotia. Kyselen perheen ruokatoivomuksia. Meillä joulu on kotona yhdessä syömistä ja elokuvien katsomista, lahjakirjan taakse vetäytymistä, töistä irrottautumista ja villasukissa hengailua.

Pienenä surin tulitikkutyttöjä ja köyhiä lapsia, jotka eivät saa joululahjoja. Tyynnytän mieltäni lahjoituksilla ja kierrätyksellä. Kiikutan hyväntekeväisyyteen ehjää vaatetta, leluja ja muuta käyttökelpoista. Tänä vuonna laitan paketit valmiiksi ajoissa. Usein ne ovat kiireessä jääneet viemättä joulupatoihin. Lukutaitoa voi ostaa kehitysmaiden naisille aina. Tänä vuonna moni muistaa pakolaista.

Meillä radikaalein yhdessä sovittu muutos aaton koreografiaan oli, kun lahjat päätettiin jakaa heti joulu-rauhan julistuksen jälkeen. Turha venyttää lapsen pinnaa iltaan. Toinen muutos oli, kun perheen miesväki luopui rakkaasta kuusenhakuretkestään joulupuuallergiani vuoksi. En vietä enää joulua niiskuttaen petteripunakuonona. Tämän parempaa lahjaa en voisi toivoa kuin perheen liikuttava huomaavaisuus. Niisk.

Lisää aiheesta