Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ihonhoito

Kauneusvaikuttajat antavat parhaat vinkkinsä: Nämä meikit kannattaa hankkia

Nämä tuotteet kannattaa olla, sanovat kauneusvaikuttajat Pinja Potasev ja Valtteri Sandberg.

Kaksi ihmistä pitelee meikkejä käsissään. Kasvot eivät näy.
Kaksi ihmistä pitelee meikkejä käsissään. Kasvot eivät näy.
Teksti: Hanna Syrjälä
Kuvat: Liisa Valonen
11.11.2024 | Päivitetty 12.11.2024

Kosmetiikkaviidakkoon voi eksyä helposti. Kauneusvaikuttajat Pinja Potasev ja Valtteri Sandberg vinkkaavat, mihin tuotteisiin nyt kannattaa tutustua.

Pinjan vinkit:

”Peittää tummemmatkin silmänaluset ja antaa virkeän näköisen lookin. Tätä tarvitsee hyvin pienen määrän. Pysyy hyvin silmien alla eikä pakkaannu pieniin juonteisiin. Luottotuote: olen käyttänyt vuodesta 2016 lähtien.”

Käsi pitelee meikkivoideputkiloa.

”Ei ihan ole meikkivoide, mutta sävyttää ja tasoittaa: ihosta tulee ihanan kuulas. Voiteessa on myös ihonhoidollisia ominaisuuksia. Ei tunnu kasvoilla meikkimäisellä. Tykkään tosi paljon, on myös edullinen.”

Käsi pitelee voidetuubia.

”Käytän tätä sävyssä Pink Pop, mutta tarjolla on paljon erilaisia sävyjä. Tämä on heleä poskipuna, jolla saa heti väriä kasvoille: tulee pirtsakka ilme. Saa laitettua kevyesti, jos ei tykkää voimakkaasta poskipunasta. Kuitenkin pystyy myös kerrostelemaan, jos haluaa näyttävämpää. Edullinen.”

Käsi pitelee poskipunaa.

“Ihan superhelpot irtoripset, ei tarvita liimaa. Malleja on erilaisia: on luonnollisia ja dramaattisempia. Nämä ovat erityisen hyvät, jos tuntuu, että irtoripsiä on vaikea laittaa tai että ne eivät pysy koko päivää. Nämä asetetaan oman ripsen alle ja painetaan omat ripset sekä irtoripset yhteen.”

Käsi pitelee irtoripsipakettia

Valtterin vinkit:

”Kosteuttaa huulia enemmän kuin tavallinen huulirasva. Silti näyttää kivalta ja kiiltomaiselta huulissa. Voi laittaa yöksi tai käyttää yhtä hyvin päivällä, on monipuolinen.”

Käsi pitelee huulivoidetta.

”Nämäkin huulikiillot kosteuttavat, ja erilaisia sävyjä on paljon. Oma lemppari on Chillin Like a Vil.”

Käsi pitelee huulikiiltoa.

”Tosi ihania poskipunia. Paljon eri sävyjä. Levittyy iholle hyvin, ovat pigmenttisiä. Poskipuna tuo aina elon kasvoille. Joskus voi riittää vaikka vain kosteusvoide ja poskipuna, muuta ei tarvita.”

Käsi pitelee poskipunaa.

”Hyvällä kulmageelillä pääsee pitkälle. Vaikka en laittaisi muuta meikkiä, laitan aina kulmageelin. Se tuo kasvoille ryhtiä ja virkeyttä.”

Käsi pitelee kulmageeliä

Tee arjestasi helpompaa ja herkullisempaa!

Tilaa Yhteishyvän uutiskirje, niin saat ajankohtaiset reseptit ja arkea helpottavat vinkit suoraan sähköpostiisi.