Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Leo Mustonen on yksi vauvoista, joka sai Pohjois-Karjalan Osuuskaupan juhlavuoden potkupuvun.

Leo-vauvan perhe haluaa pysyä Pohjois-Karjalassa

Teksti:
Riitta Ryynänen
Kuvat:
Akseli Muraja
Julkaistu: 29.1.2020
|
Muokattu: 28.1.2021
Ilomantsissa väki on vähentymään päin, mutta Pauliina Huovinen ja Henri Mustonen halusivat palata syntymäkuntaansa. Heidän esikoisensa oli yksi vuoden 2019 vauvoista, joille Pohjois-Karjalan Osuuskauppa lahjoitti potkupuvun.

Leo Viktor Olavi Mustonen imaisee hedelmäsmoothien kertapakkauksesta hetkessä ja on valmis taas leikkimään olohuoneen lattialla. Suosikkilelu on juna.

”Tai oikeastaan hän tykkää kaikista leluista, mistä lähtee ääntä”, kertoo Leon äiti Pauliina Huovinen nauraen.

Leolla on päällään PKO 100 -potkupuku, jonka Pauliina ja miehensä Henri Mustonen saivat lähtiessään esikoisensa kanssa Joensuun keskussairaalan synnytyslaitokselta kotiin Ilomantsiin vuosi sitten tammikuussa. Puku oli jatkuvassa käytössä yöpukuna aina kahdeksan kuukauden ikään saakka.

”Yhtenäinen puku on hyvä, koska jalat saa piiloon, eivätkä kintut kylmene. Sukkia Leo ei tykkää käyttää, hän vetää ne aina pois.”

Ilomantsissakin väki on vähentymään päin. Ruuhkaa näkee vain S-marketin parkkipaikalla loppuviikosta. Pauliina ja Henri muuttivat ensin muualle opiskelemaan, mutta palasivat syntymäkuntaansa vielä opintojen ollessa kesken. Pauliina on sairaanhoitaja ja Henri insinööri.

”Kyllähän sitä miettii, millainen tulevaisuus täällä on. Pysyvätkö palvelut? Emme kuitenkaan haluaisi muuttaa muualle”, Pauliina sanoo.

”Kyllähän sitä miettii, millainen tulevaisuus täällä on."

Lue lisää tarinoita Pohjois-Karjalasta

Lisää aiheesta