Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kolumni

Mari Karppinen herätti hämmennystä New Yorkissa – Sen aiheutti kaikille suomalaisille tuttu esine

Suomalaiset ja newyorkilaiset suhtautuvat eri tavalla lumeen, kirjoittaa Mari Karppinen kolumnissaan. Kunnon suomalainen tykkää lumesta – ja jos ei tykkää, onko hän kunnon suomalainen?

Toimittaja Mari Karppinen New Yorkissa.
Toimittaja Mari Karppinen New Yorkissa.
Teksti: Mari Karppinen
Kuvat: Uwa Iduozee
16.1.2025 | Päivitetty 16.1.2025

Kolumni

Mari Karppinen on New Yorkissa asuva toimittaja.

Kun saavuimme joululomalla Pohjois-Suomeen, maa oli mustana. Se oli 2-vuotiaalle Almalle pettymys. Alma oli nähnyt lumiukkoja ja pulkkailua kirjoista ja lastenohjelmista, ja olin luvannut, että Suomen mummulassa se kaikki onnistuu.

Kyllä pian pitäisi pyryttää, lupasi Oulun lentokentällä minut televisiosta tunnistanut kanssamatkustaja ja toivotti hyvät joulut.

Hän oli oikeassa, maa muuttui valkoiseksi parissa päivässä, ja innoissani vedin Alman päälle äitini säilyttämiä lapsuutemme villavaatteita.

Miedomman ilmaston New Yorkissa asuva Alma ei uudenlaisesta kerrospukeutumisesta tykännyt ja rimpuili jokaista vaatekappaletta vastaan.

Ulkona odotti toinen järkytys. Lumi olikin kylmää, kun sitä tippui Alman kasvoille, ja Almalla oli selvästi epämukavaa tarpoa pehmeässä lumessa. Pieni pulkkamäkikin jännitti liikaa.

Ymmärsin Almaa, mutta sisimmissäni olin myös pettynyt. Eikö Alma todellakaan pidä lumesta koska New Yorkissa ei ole ollut kunnon lumipäiviä? Entä jos Alma ei edes opi nauttimaan valkoisesta talvesta? Onko Alma edes kunnon suomalainen, jos hän ei osaa toimia lumessa, mietin.

Newyorkilainen puolisoni nauroi, että ehkä Alma on vain liian newyorkilainen.

"Newyorkilaiset vihaavat lunta. Emme tiedä miten toimia sen kanssa", Shoshi muistutti.

Shoshi on oikeassa. Pienikin lumimäärä sekoittaa miljoonakaupungin liikenteen, ja kadut vuorataan kiireesti suolalla, jotta vähäinenkin lumi sulaisi mahdollisimman nopeasti.

Sitkeästi jatkoimme Alman pukemista ja pian Alman Suomessa asuvat serkutkin tulivat mummulaan. Alma alkoi rohkaistua: lunta saikin mennä kasvoille ja pulkkamäet taittuivat jopa liukurilla. Alma oppi uusia suomenkielisiä sanoja lumessa leikkiessä, ja yhtenä iltana hän halusi jopa taskulampun kanssa papan kanssa lumiselle metsäkävelylle.

New Yorkiin palatessa Alma kyselikin jo mummulan ja lumen perään. Minä mietin, kuinka Suomen lumiset talvet ovat muuttuneet ja kuinka meidän matkustamisemme perheeni luokse toiselle puolelle maailmaa ei helpota ilmaston lämpenemistä ja lumen katoamista.

Onneksemme muutaman päivän päästä New Yorkiinkin satoi lunta, mikä on nykyään harvinaista. Päätin yllättää Alman ja hakea hänet päiväkodista pulkalla, jotta voimme mennä suoraan päiväkodista pulkkamäkeen. Muut lapsiaan hakevat vanhemmat katsoivat minua silmät pyöreinä, kun otin Alman pulkan kyytiin.

Enpä olisi ikinä tajunnut, että noinkin voi tehdä! Että pulkalla voi liikkua kadulla kuten rattailla, yksi vanhempi ihmetteli.

Kerroin, että Suomen syrjäseuduilla kauppaostokset saatetaan tehdä pulkalla, ja kuulijoiden silmät suurenivat entisestään. Alma ei kuitenkaan jaksanut enää aikuisten keskustelua, vaan huusi ”vauhtia”, ja sitten mentiin.

Alma oli naapuruston pulkkamäessä heittämällä itsevarmin lumikulkija, ja mäenlaskun lopuksi kehuin Almaa reippaaksi.

Olet niin suloinen, sanoin.

Eikun minä olen onnellinen, vastasi Alma.

Tee arjestasi helpompaa ja herkullisempaa!

Tilaa Yhteishyvän uutiskirje, niin saat ajankohtaiset reseptit ja arkea helpottavat vinkit suoraan sähköpostiisi.