Päivittäistavarakaupoissa on huomattava mahdollisuus säästää energiaa jopa ilman suuria investointeja.
Tampereen Koivistonkylän Prisma onnistui saavuttamaan sähkönkulutuksessaan säästön, jolla lämmittäisi vuoden ajan 17 omakotitaloa.
Kiinteistön kokonaissähkönkulutus laski 11 kuukauden aikana 330 megawattituntia, mikä sai aikaan 23 000 euron kustannussäästön. Sillä lämmittäisi reilut 44 000 kotisaunaa tai 17,5 miljoonaa mikrohampurilaista.
Säästöllä lämmittäisi reilut 44 000 kotisaunaa.
Energiansäästössä onnistuttiin S-ryhmän päivittäistavaramarketeissa tehdyn energiaoptimointipilotin aikana. Pilotti oli osa ympäristöministeriön KIRA-digihanketta, jolla edistetään kiinteistöjen ja rakennusalan digitalisaatiota.
Miten säästöihin päästiin?
"Käytännössä asensimme marketin takatilaan pienen tietokoneen, joka mittaa kylmälaitteiden lämpötilatietoja. Kuvalliseen muotoon muutettujen mittaustulosten perusteella energia-asiantuntija voi tarpeen tullen tehdä etänä korjaustoimenpiteitä. Tekoäly ehdottaa valmiiksi, mistä lämpötilapoikkeama voi johtua", kertoo pilottia vetäneen EcoReal Oy:n talous- ja rahoitusjohtaja Juho Mäkelä.
Kylmälaitteiden säädön lisäksi kiinteistöhuolto sääti Koivistonkylässä itse muita laitteita ja kiinnitti huomiota valaistuksen käyttöön.
Pilotin tulosten mukaan kylmälaitteiden energiankulutusta voi vähentää keskimäärin 15 prosenttia ilman merkittäviä investointeja.
Järjestelmän ovat ottaneet käyttöön HOK-Elanto ja Pirkanmaan Osuuskauppa sekä S-ryhmän myymälöitä eri puolella Suomea.
Kylmälaitteet syövät kolmanneksen
Kylmälaitteet muodostavat noin kolmasosan markettien energiankulutuksesta.
Niiden vuosittaisella energiamäärällä lämmittäisi:
- Prisma: 57 omakotitaloa tai 57,5 miljoonaa mikrohampurilaista
- S-market: 11 omakotitaloa
- Sale ja Alepa: 6 omakotitaloa
Juttu jatkuu kuvan alla